Euroviisut

Bitnik 14.5.2009 11:46

Toisessa semissä on yksi biisi enemmän kuin ekassa joten heitän tähän seitsemän täkyä.





Viro on paras, ainakin yhden esikatselun perusteella todella komea muttei kuitenkaan liian mahtipontinen biisi. Laulavat vieläpä viroksi. Toivottavasti esitys on yhtä näyttävä kuin sävellys. Albanialta myös mainio pop-biisi mutta nuori mimmi oli jo videolla niin ujo etten tiedä uskaltaako edes nousta lavalle. Toivottavasti finaaliin. Norja, Slovakia, Azerit ja Moldova myös ihan hyviä. Latvialla on niin erikoinen kappale etten edes parin kuuntelun perustella tiedä onko se hyvä. Sen verran poikkeava kuitenkin että heitetään se seitsemänneksi suosikiksi.
Goose 14.5.2009 18:10

Valtsun porukka oli paras ensimmäisessä semifinaalissa, vaikka ei katsoisikaan sinivalkoisin silmin eikä välttämättä pitäisi dancestakaan. Ainut mikä pisti silmään oli aika vaatimattoman oloinen lavashow. Toivottavasti itse finaalissa laittavat enemmän töttöröötä esitykseen. Minä tykkäsin Jaanan & Peltsin jutuista. Jos ne eivät olleet sovittuja letkautuksia niissä oli nopeaa tilanne herjaa tai harjoitelluksi ne olivat uskottavan luonnollisia.

Bitnik 15.5.2009 10:45

5/7 finaaliin mun eilisistä täkyistä, ihan hyvin.





Finaalista tulee mielenkiintoinen, 10-15 kohtuullisen hyvää kipaletta joista nostaisin ehkä Viron, Portugalin ja Albanian muiden yläpuolelle. Islanti, Norja ja Bosnia-Herzegovina sopisivat voittajaksi myös, miksei Ruotsi ja Suomikin.
Red Right Hand 15.5.2009 11:38

Näyttäis pelittävän tämä uusi pisteytystapa. On aika epätodennäköistä että pelkillä gimmikeillä tai erään naapurimaan ex-kansalaisten äänillä enää pärjäisi.





Pohjoismailla aika hyvä saldo. Norja ehkä vahvimpana tänä vuonna. (Nyt kun se tuli sanottua, jää varmaan viimeiseksi... shifty.gif )
Bitnik 15.5.2009 15:34

Esiintymisnumerolla on kyllä todella suuri merkitys. Ensimmäisessä semifinaalissa ensimmäisestä puoliskosta 3 jatkoon, jälkimmäisestä 7. Toisessa semifinaalissa ensimmäisestä puoliskosta 3 jatkoon, jälkimmäisestä 7. Todella vaikea nousta alkupäästä esiin. Suomen esiintymispaikka, toiseksi viimeinen, on siis erinomainen huomenna.

Red Right Hand 15.5.2009 20:59
Bitnik ( 15.5.2009 15:35)
Esiintymisnumerolla on kyllä todella suuri merkitys. Ensimmäisessä semifinaalissa ensimmäisestä puoliskosta 3 jatkoon, jälkimmäisestä 7. Toisessa semifinaalissa ensimmäisestä puoliskosta 3 jatkoon, jälkimmäisestä 7. Todella vaikea nousta alkupäästä esiin. Suomen esiintymispaikka, toiseksi viimeinen, on siis erinomainen huomenna.




Näin varmaan on, mutta kyllä semeissä oli alhaisella numerolla myös osa kisojen heikoimmista esityksistäkin: esim. Tsekki, Belgia, Serbia, Irlanti.



Mun äänen saamiselle keskivaihe on paskin paikka. Ekat pari jaksaa tsekata, sitten alkaa kanavasurffi, kunnes loppupäätä kohti taas vähän skarppaa.
Bitnik 16.5.2009 11:12

Mun mielestä kovatasoisin finaali moneen vuoteen. Varmaan puolet on ihan hyviä viisuasteikolla.

Red Right Hand 16.5.2009 21:42

Pelihimon kourissa eli näin sijoitin yhden stoben hinnallisen kolikoita:





Voittaa:

Turkki – Yksi ennakkosuosikeista hyvällä kertoimella.

Kroatia – balkanilainen balladi voi aina yllättää ja kertoimella 120 yrityksen arvoinen.



Häviää:

Tanska – keskikastia sekä voittaja- että häviäjäveikkauksissa. Ehkä tämä kielii sellaisesta tasapaksuudesta mikä ei ääniä kerää?



Suomen sijoitus:



15 tai 23. Puhtaasti kertoimien ja aikaisempien sijoitusten perusteella. Poppipiisejä on aika paljon joten saa nähdä mikä kerää ääniä ja mikä ei. Kertoimet niin tasaisia että pakko yrittää 23:sta. Ja jos yltää parempaan kuin 15 niin hyvä sekin! Onpahan jännittämistä.
KCrimso 16.5.2009 23:52

Huh huh, onpas hirveetä paskaa.

wacko.gif
Jeremias Rahunen 16.5.2009 23:55
Bitnik ( 16.5.2009 11:13)
Mun mielestä kovatasoisin finaali moneen vuoteen. Varmaan puolet on ihan hyviä viisuasteikolla.




No en kyllä itse nähnyt kovin suurta eroa edellisiin vuosiin. Samaa huttua..
Red Right Hand 17.5.2009 00:03

No tänä vuonna on monta tasasen hyvää kappaletta, eikä aivan hirveitä pommeja ole finaalissa kovinkaan monta. Heikoimmisakin vedoissa (esim. Ukraina tai Saksa) on mieleenpainuva kertosäe tai jotain muuta kiinnostavaa. No englanti ja Ranska olivat kyllä aika kauheita, niistä on aika vaikea löytää mitään. Kreisiä että Patricia Kaas ja Andrew Lloyd Webber saavat aikaan finaalin selvästi heikoimmat piissit. Norja ei kyllä ole niin hyvä mitä vedonlyöntitoimistot antavat ymmärtää. Veikkaan Islannin voittavan – yksi harvoja kokonaisia kappaleita eli kertosäkeenkin ulkopuolella tapahtuu jotain. (Vaikka kertsihän näiden kisojen tärkein juttu onkin.)





Meitsi diggasi: Turkki, Portugali, Islanti, Waldo (joo, kotiin päin vetoa vähän...) Romania.
Humphrey Bogart 17.5.2009 00:31

Aika järkyttävää toi Norjan pisteiden rohmuaminen. Ei se nyt vittu noin hyvä biisi ollut! Islanti oli parempi.

(The Lukewarm.) 17.5.2009 00:45

Kaikista järkyttävintä tässä on se, että Norja tulee aivan varmasti ylittämään Lordin kaikkien aikojen kovimman pistesaldon.

pissed.gif
Red Right Hand 17.5.2009 11:24

Heh, yksi yllättävämpiä sivujuonia pisteytyksessä oli se että suomi oli päässyt semeistä jatkoon tuomariäänillä. Eli asiantuntijat sentään tajusivat trendikkyyden päälle, vaikka rahvaalle retroysäri oli vielä liian kova pala.





Siitä olen yllättynyt ettei itäeuroopan takapajuloista irronnut enempää pojoja Waldolle. Ja pohjoismaista Norja ja Tanska jättivät suomen pisteittä, törkeätä!

Helvetti, mun vetojen onnistuminen jäi pisteen päähän. Olin täysin varma että osuu tuo suomen 23. sija kun oli enää Norskien pisteet antamatta... kyllä sieltä tulee se yksi tai kaksi pistettä... Pettymys on valtava. unsure.gif



Mutta Norjan rökitysmeininki oli jotain uskomatonta. Ei todellakaan ole noin hyvä piisi, eikä mitenkään kisojen paras. Sinänsä tylsä pisteidenlaskenta kun voittaja alkoi olla selvä jotain viidennen äänikiekan jälkeen. Harmi ettei Islanti voittanut.



Yleisellä tasolla sanoisin että oli kyllä hyvät skabat: monta mainiota piisä ja upeimmat lavaspektaakkelit mitä olen ikinä nähnyt millään estradilla. Spektaakkelina tää hakkas jopa Pekingin olympialaiset, aivan älytöntä audiovisuaalista tykitystä. Harmi kyllä että suomen show oli tässä suhteessa finaalin heikoimpia. Saksakin sai harvat pisteensä varmaan just mageelta näyttävällä showlla ja Ukrainalla oli todella heikko jumputuskappale mutta lavalla oli tiesmitä mageeta säpinää.
Bitnik 17.5.2009 11:55

Venäjän esitys oli yksi vaikuttavimmista koskaan.





Norjan biisi oli hyvä ja ansaitsi voittonsa mutta ei toki noin ylivoimaista. Raatien osuus taisi nyt näkyä siinä että huumorilla tai seksillä ei saanut mitään vaan oikeasti hyvin tuotetut ja esitetyt, "vakavat" viisut pärjäsivät.