Likaiset kytät elokuvissa

Supistetaan poliisielokuvien mittavaa genreä sen verran, että laitetaan kyselyyn ainoastaan elokuvat joissa he ovat korruption raiskaamia virkavallan edustajia. Hyväksytään myös elokuvat joissa heillä ei varsinaisesti ole pääosaa mutta silti merkittävä rooli elokuvan kannalta.

Varsinainen:

Lumet: Q & A

Virkaveljien ja rikollisten kunnioittama ja pelkäämä rikoskomisario Brennan lavastaa pikkunilkin murhan omaksi edukseen. Piirin poliisipäällikkö haluaa jutulle nopean ja lopullisen käsittelyn, jonka hän määrää keltanokka apulaispiirisyyttäjälle. Rutiinitutkimukset saavat kuitenkin pian uuden käänteen, jonka myötä sankaripoliisi Brennanin lausunto vaikuttaa hyvinkin epäilyttävältä. Nuori kokematon piirisyyttäjä joutuu hankalaan tilanteeseen, jossa on tehtävä ratkaisu sohaiseeko kepillä muurahaispesää vai katsoako todistajien lausuntoja ja aihetodistuksia läpi sormien. Asiaa ei myöskään helpota hänen oma menneisyys, josta syvällisten tutkimusten myötä saattaisi löytyä jotain epämiellyttävää.

Elokuva on pelkkää timangia reilut kaksituntia lukuunottamatta viittä viimeistä minuuttia. Ne eivät kuitenkaan vesitä koko elokuvaa mutta näin rautainen olisi ansainnut brutaalimman ja ei niin helppoa ratkaisua.

Q & A on Nick Nolten juhlaa, kähisevänä ja todella ilkeänoloisena Brennanina hän on loistava fucking cocksucker, niinkuin hän elokuvassa muita mieluusti nimittelee. Vahvasti hyvä elokuva.



Sivuosa:

Donner: Lethal Weapon 3

Reisz: Who'll Stop the Rain

Yates: An Innocent Man

Hill: Another 48 Hrs.

Tropa de Elite

Serpico

Training Day

Leon

Bad Lieutenant

Vallan piirin Denis Klein (Depardieu). Harvinaisen korruptoitunut, ahne ja vallanhimoinen paskiainen.

Retreat Through the Wet Wasteland

Carnahan: Narc • Liotta loistaa kyseenalaisena kyttänä, muutenkin mainio elokuva

Donner: 16 Blocks – David Morse ja kumppanit korruptoituneina kyttinä, ihan ok.

Gray: The Negotiator – tässäkin jotain hämäräperäistä kyttämeininkiä, hyvä leffa

Mangold: Cop Land • likaisia kyttiä täynnä koko leffa

Shelton: Dark Blue • Kurt Russell rules

Figgis: Internal Affairs • Gere tässä paskamaisena kyttänä, elokuva kai ihan ok, edellisestä katsomisesta kauan

Howard: Ransom

Nahon: Kiss of the Dragon/Kounen: Dobermann • Tchéky Karyo jos kuka on vittumainen kyttä

Humphrey Bogart ( 16.11.2008 14:34)

Shelton: Dark Blue • Kurt Russell rules

Oli edelleen juuri niin tiukka, kuin muistikuvat olivat viiden vuoden takaa jääneet. Ohjaaja Sheltonilta on ollut harvinaisen onnistunut rytminmuutos urheilukomedioiden parista törkyiseen kyttämaailmaan. Kurt Russell on todellakin liekeissä etsivä Eldon Perrynä, jonka myötä käy sääliksi vastanäyttelijä Scott Speedmania, koska joutuu lukuisissa yhteiskohtauksissa Russelin karisman ja ammattitaidon murskaamaksi. Dark Blue onnistuu mielestäni siinä missä Q & A menee hieman raiteiltaan eli lopetuksessa. Kuten Norrin Radd tuolla aikaisemmin kirjoitti 36 Quai des Orfèvres yhteydessä paskaisesta yhteisöstä, ahneudesta & läpimädästä korruptiosta on myös lopetuksen oltava sen mukainen. En muista toista elokuvaa, jossa perinteistä ja tässä tapauksessa viimeisen vuoden laatikko mallia olevaa Chevrolet Caprice Classic Broughamia olisi kuvattu noin kunnioittavasti ja hienoin elkein. Eldon Perryn käsittelyssä auto loistaa ja antaa yhtä tärkeän merkityksen, kuin Silver heppa Lone Rangerille.



Herrington: The Stickup

Bad cop, worse cop and the baddiest cop.

Olisi suonut ja luullut, että ohjaaja Herrington olisi löytänyt kultasuonen jo 80-luvun lopulla mestarillisen Road Housen jälkeen mutta tämän myötä se on edelleenkin kadoksissa vielä 2000-luvulle tultaessa. En väitä, että tämä on huono mutta toista katsomis kertaa se ei tule kestämään. Parasta antia elokuvassa on mielenkiintoisesti jaksotetut takaumajaksot joiden kanssa alussa sai olla hyvinkin tarkkana ja James Spader. En käsitä miksi elokuvassa hyvinkin keskeisessä osassa olevaa autoa Chevy Caprice Classic sedania kutsutaan Chevy Impalaksi. Kyseisen vuoden Impalat ovat tyystin erinäköisiä, joten ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä.



Glickenhaus: Shakedown aka. Blue Jean Cop

Herrington: Striking Distance

Goose ( 16.11.2008 09:19)

Supistetaan poliisielokuvien mittavaa genreä sen verran, että laitetaan kyselyyn ainoastaan elokuvat joissa he ovat korruption raiskaamia virkavallan edustajia. Hyväksytään myös elokuvat joissa heillä ei varsinaisesti ole pääosaa mutta silti merkittävä rooli elokuvan kannalta.



Varsinainen:

Lumet: Q & A

Virkaveljien ja rikollisten kunnioittama ja pelkäämä rikoskomisario Brennan lavastaa pikkunilkin murhan omaksi edukseen. Piirin poliisipäällikkö haluaa jutulle nopean ja lopullisen käsittelyn, jonka hän määrää keltanokka apulaispiirisyyttäjälle. Rutiinitutkimukset saavat kuitenkin pian uuden käänteen, jonka myötä sankaripoliisi Brennanin lausunto vaikuttaa hyvinkin epäilyttävältä. Nuori kokematon piirisyyttäjä joutuu hankalaan tilanteeseen, jossa on tehtävä ratkaisu sohaiseeko kepillä muurahaispesää vai katsoako todistajien lausuntoja ja aihetodistuksia läpi sormien. Asiaa ei myöskään helpota hänen oma menneisyys, josta syvällisten tutkimusten myötä saattaisi löytyä jotain epämiellyttävää.

Elokuva on pelkkää timangia reilut kaksituntia lukuunottamatta viittä viimeistä minuuttia. Ne eivät kuitenkaan vesitä koko elokuvaa mutta näin rautainen olisi ansainnut brutaalimman ja ei niin helppoa ratkaisua.

Q & A on Nick Nolten juhlaa, kähisevänä ja todella ilkeänoloisena Brennanina hän on loistava fucking cocksucker, niinkuin hän elokuvassa muita mieluusti nimittelee. Vahvasti hyvä elokuva.

Lumetiltahan näitä kyttäleffoja löytyy. Painostuksessa (1972) Sean Conneryn viiksimiespollari ei ota lahjuksia vastaan, mutta hurjistuessaan hakkaa epäillyltä pään tohjoksi. Vallan terällä (1981) on Serpicon ja Q&A:n ohella toinen Lumetin keskeinen korruptiokuvaus, sisältää laajamittaista finanssien kähveltämistä ja erivapausten ottamista poliisin huumausainedivisioonan piirissä. Andy Garcia saa eteensä apulaissyyttäjänä elokuvassa Yö saapuu Manhattanille (1997) aineistoa lainvalvojien rahanpesuoperaatioista, vaikka onhan siinä muutakin, perhedraamaa ja murhatutkimusta.



Tuli mieleen alkupään Kubrick-elokuvien tuottaja James B. Harrisin ohjaama James Ellroy ‑filmatisointi Cop (1988), jossa James Woods jahtaa kuumeisesti mielummin sarjamurhaajaa kuin viettää normaalia perhe-elämää. Välillä tosin ammutaan epäiltyjä kylmästi ja viedään epäillyn naisseuralainen jonnekin panolle. Ei niin leimaavaa korruptiota kuin toisessa Ellroy-leffassa, L.A. Confidentialissa (1997), mutta onhan tämäkin jotain.

Bailey:

China Moon

Poliisivoimien ylpeys etsivä Bodine ajautuu hämärille kujille tietysti vaarallisen femme fatalen kautta. Forbidden love on tietysti niin voimakasta, että sen myötä loistavan uran voi laittaa pöntöstä alas ilman suurempia ja järkevämpiä ajatuksia.

Yllättävä neo-noir paukku, jossa tiivistyy Kasdanin Body Heatin & Schlöndorffin Palmeton Floridan tuoma hikinen ahdistus, jossa kuseen joutumisen riski vielä korostuu. China Moonin väri ja kuvamaailma on hienoa katseltavaa. On selvästikin panostettu ja oltu tietoisia mitä ollaan tekemässä ja hakemassa. Bodinen roolissa on lähes aina luotettava Ed Harris, eikä mies toilaile tälläkään kertaa. Mutta elokuvan todellinen vangitsija on Madeleine Stowe. Hänessä on sitä naisten kulta-aikojen viehätysvoimaa aivan kuten Rita Hayworthissa ja muissa aikalaisissa naistähdissä. On helppo uskoa, että tuollainen nainen saa miehen pään sekaisin ja tekemään jotain vallan ajattelematonta vaikka frendit olisivatkin varoittaneet naisen vaarallisuudesta.

Frankenheimer: I Walk the Line



Tennesseeläinen pikku kaupunki joutuu liittovaltion poliisin silmätikuksi rehottavan kotipolton vuoksi. Tämän seuraamuksena paikalle tulee FBI:n agentti tutkimaan tilannetta ja tekemään siitä lopun yhdessä paikallisen sheriffin avustuksella. Sheriffi joutuu hankalaan tilanteeseen, kun samoihin aikoihin hän intohimoisesti rakastuu erään merkittävän moonshine trokarin himokkaaseen tyttöön. Sheriffillä alkaa moraalin ja lakipykälien harmaalla-alueella kulkemisen kujankuoksu. FBI ja deputy pääsee pian perheen jäljille, jolloin sheriffin on lopullisesti tehtävä päätös, hoitaako homman lakia noudattavan viranomaisen tavoin vai ajautuuko lopullisesti lain väärälle puolelle, josta paluuta ei enää ole.

Kuten elokuvan nimikin kertoo, että Johnny Cashillä saattoi olla jotain osaa elokuvan kanssa, kuten olikin. Hän on vastannut elokuvassa käytetystä musiikista, joka tukeekin elokuvan henkeä erinomaisesti. Voisi jopa luulla, että koko elokuva on saanut inspiraation nimikko biisistä, aivan kuten Pomon Highway Patrolman on ollut Sean Pennin The Indian Runnerille. Sheriffin "likaisuus" on paljon hienompaa ja monisyisempää, kuin rahat taskuun ja katse toiseen suuntaan logiikka. Kamppailu on enemmän lust or love tasolla, jossa keski-ikäinen mies ei voi vastustaa nuoren kauniin naisen tarjoamaa hekumaa ja on valmis tekemään ja rikkomaan kaikkia periaatteitaan, jotta saisi ja tekisi onnelliseksi nuorikon. Tuesday Weld on täydellinen femme fatale roolissaan, jonka ulkonäkö ja olemus ei jätä epäselväksi miksi ukot riisuisivat stetsonin ja bootsit hänen sänkynsä laidalle, eikä epätoivoisen sheriffin roolissa oleva Gregory Peck jää pekkaa pahemmaksi. Hyvä elokuva, jonka lopetus kruunaa jo muutoinkin hekumallisen kokonaisuuden.

Cannon: Phoenix ***½

Neljä arizonalaista kaverus etsivää, joilla kaikilla virkamerkki toimii lähinnä etuna ja suojana hoitaa muita vähemmän laillisia bisneksiä. Uhkapeleille sielunsa menettänyt Harry ajautuu yllättäen pahoihin pelivelkoihin välittäjälleen Chicagolle. Tämä antaa 32 donan veloille viikon maksuajan muutoin Harryn pelit on pelattu lopullisesti. Paniikissa on jotain keksittävä ja vastaus löytyy virkaveljeltään Henshawilta, jonka yksi sivupesti on olla sormien katkoja ja velkojen perijänä paikallisen tyttö, huume, kiristys & uhkapeliringin vetäjän Louien listoilla. Tarvitaan ainoastaan hyvä suunnitelma, kylmät hermot ja rahanhimoa ja rahat ovat jo lähes hommattu. Keikan lähentyessä kaverusten välille kuitenkin ilmaantuu vainoharhaisuutta, epäluottamuslauseita, taikauskoa ja muutoin huonoa karmaa joka ei tule tietämään hyvää.

Vakuuttavat äijät rooleissaan Liotta, LaPaglia, Baldwin & Piven antavat hyvän panoksen elokuvalle. Myös sivukaarti on melkoisen nimekästä mm. Anjelica Huston, Tom Noonan, Xander Berkeley, Giovanni Ribisi, Giancarlo Esposito, Brittany Murphy, Kari Wuhrer etc. Elokuva kuuluu samojen kansien väliin, kuin Body Heat, China Moon, Palmetto ym. joissa myös katsojalla on Niagaran putoukset kainaloissa ja Dallas selässä aivan kuten elokuvissa esiintyvillä näyttelijöilläkin. Phoenix olisi kokonaisuutena pystynyt parempaankin yksinkertaistamalla kuvioita ja twistien määriä. Kuitenkin aika täydellistä äijä energiaa, jossa hiki ja veri virtaa kohtalaisen kiitettävästi. Ja naisten roolit ovat olla kauniita ja seksipetoja.

Damian Leen

King of Sorrow (2006)



Kim Coates on masennuksesta kärsivä, huoria lahtaava huumeaddikti, harras katolinen sekä murharyhmän etsivä.

Tämän tsekkaamista voi jollain tasolla jopa suositellakin.

Morneau:

Made men

Timothy Dalton pikkukylän sheriffinä on vertaansa vailla. Ohessa pientä koostetta roolista, joka antaa pientä pintaraapaisua äijän vittumaisuudesta. Suositellaan tosin varauksin sillä spoilaa merkittävästi koko tarinan kannalta.



I`m a badman

Marchal: Gangsters ***



Elokuvana liian keskinkertainen mutta sen likaiset kytät ovat vähintäänkin hyviä. Kokaiinia ja viinaa työaikana, inside keikkoja kovien rikollisten kanssa, työkavereiden uhraamisia oman selustan turvaamiseksi, kyseenalaiset pidätykset ja kuulustelumuotona kidutus kuuluvat jokapäiväiseen arkeen.

Foley: The Corruptor – Kovaa peliä Chinatownissa ****



En ymmärrä miten tämä on jäänyt aikaisemmin katsomatta mutta parempi myöhään. Yun-Fat Chow ja Mark Wahlberg on hemmetin hyvä parivaljakko ja heidän merkillinen on/off suhde kasvaa koko elokuvan keston ajan ja se toimii. Myös sivuosissa olevat Ric Young hieman hintahtavana triad pomona sekä Wahlbergin isää näyttelevä Brian Cox aina vaikeuksissa olevana ex-kyttänä onnistuvat hyvin. Elokuvan toimintajaksot ovat viimeisen päälle, joista tulee mieleen Tappava ase 1-2 parhaimmillaan, varsinkin auto takaa-ajo, jossa syntyi urakalla romua ja ruumiita. Elokuvaa voi muutoinkin pitää keskiverto Hollywood toimintaelokuvaa huomattavasti väkivaltaisempana, johon sisältyy lukuisat päähän ampumiset ja yleiset veriroiskahdukset. Kaiken kruunaa elokuvan värimaailma, joka ei ole "se" perinteinen harmahtava New York sekä uskomattoman hyvin toimiva soundtrack, joka jyrää niinkuin elokuvan kova rytmi vaatiikin. 90-luvun toiminta valio, joka kärsii meikäläisittäin harvinaisen hölmösti suomennetusta nimestä.



You don't change Chinatown, it changes you.

Kouf: Gang Related ***1/2

Murharyhmän etsivät tekevät keikkaa(huume) omaan laskuun ja asiat menevät perselleen. Siis perseelleen! Hiton kova elokuva, joka ylitti reilusti odotuksen vaikka olenkin ollut 2Pac fani since California Love. Erityis kiitokset on myös laitettava Jim Belushin suuntaan. Äijä on tosi uskottava kusipää kyttänä, jonka tielle ei tulla ilman nyrkkiä tai luotia. Dennis Quaid samankaltaisessa roolissa, kuin kymmenen vuotta aikaisemmin Suspect elokuvassa.

Naiskauneudesta vastaava Lela Rochon todistaa jälleen, että miksi tummaihoiset naiset ovat booty dance parhaimmistoa. Elokuvan nimi on muuten "suomennettu" Criminal Intent muotoon. Jäi Tupac Shakurin viimeiseksi elokuvaksi. Loisto musiikkia elokuvasta.