12.11.2008 10:30
Otto-kissa näyttäisi olevan piirretty vähän Crumb-Shelton-Juntunen ‑tyyliin.
Otto-kissa näyttäisi olevan piirretty vähän Crumb-Shelton-Juntunen ‑tyyliin.
Otto-kissa näyttäisi olevan piirretty vähän Crumb-Shelton-Juntunen ‑tyyliin.
Suht latteana huomiona mainittakoon että tuossa F:n kannessa näyttäisi olevan kaunis Michelle Bauer (Pia Snow) joka ei esiinny elokuvassa.
Ainakin Kullervo Koiviston Pintaa syvemmältä esitettiin jonain versiona Kolmoskanavan ohjelmapaikalla Club Erotica, Elonetin mukaan heinäkuussa 1992. Ja aiheutti tuttavapiirissäni keskustelua jostain lähimarketin myyjästä, joka kunnostautui tähtiroolissa. Valitettavasti jäi katsomatta tämäkin.
Club D'Amourin yksitoista elokuvaa kattava sarja on ainakin ollut saatavilla postimyynnistä videolain aikana. Joku (s)ekspertti varmaan osaa kertoa mitä ranskalaisia taide-elokuvia ovat "Musta Hurmio, Tirkistellään yhdessä..."

Onko joku nähnyt teoksen nimeltä
Octocock? Onko tuo uusi vai vanha leffa? Idea kahdeksanpeniksisestä miehestä on toki kiehtova, mutta lunastaako odotukset? Ainakin näkemäni pätkän perusteella konseptin uskottavuutta oli hieman tyritty asettelemalla mulkerot typerään, pääsiäissaarimaiseen ympyräasetelmaan.Uusin löytö on
Crocodile Blondee (1986) Think Pink niminen lafkan julkaisu (kansitaide kuin suoraan Esselten valkokantisilla).Uusin löytö on Crocodile Blondee (1986) Think Pink niminen lafkan julkaisu (kansitaide kuin suoraan Esselten valkokantisilla).
Elonetistä löytyi askaruttavaa tietoutta. Mikähän kompromissi on lopulta tehty, kun huomautuksissa on maininta: Firma ei suostunut leikkauksiin. Elonet.

Ainakin Kullervo Koiviston Pintaa syvemmältä esitettiin jonain versiona Kolmoskanavan ohjelmapaikalla Club Erotica, Elonetin mukaan heinäkuussa 1992. Ja aiheutti tuttavapiirissäni keskustelua jostain lähimarketin myyjästä, joka kunnostautui tähtiroolissa. Valitettavasti jäi katsomatta tämäkin.
Voi hyvinkin olla tämä! Muisti heittää helposti vuodella mutta 18-vuotta en kuitenkaan ollut vielä täyttänyt, joten heinäkuu 92 täsmäisi siinäkin mielessä hyvin. Tämä olisi jostain löydettävä.
Club D'Amourin yksitoista elokuvaa kattava sarja on ainakin ollut saatavilla postimyynnistä videolain aikana. Joku (s)ekspertti varmaan osaa kertoa mitä ranskalaisia taide-elokuvia ovat "Musta Hurmio, Tirkistellään yhdessä..."
http://www.kase.fi/~janihi/sleaze/club_d_amour.jpg
Mainos on skannattu Toukokuu 10/88 Kallesta.
Nämä ovatkin jo tiedossa:
Ei koskaan seksiä sunnuntaisin – Nymphomanes, Les (1980) [5]
Huoramorsian – Excès pornographiques (1977) [9]
Kiimasta kirkuvat kipusiskot – Suceuses, Les (1979) [1]
Seksi-robotti – Femme-objet, La (1980) [2]
Tyttökoulun kiimatammat – Petites écolières, Les (1980) [7]
