Olaf Ittenbach

Oletteko nähneet miehen tuotoksia ja minkälaisia ovat?

UIJUIJUIJUI UUULAAAAFFF!

Nähty on muutamia, ja lisää himottaisi nähdä, on nimittäin niin kädetöntä splatterkuonaa ettei hölmömmästä väliä.



Premutos: Ittenbachin halpis-suureepos, jossa ei pääse kulumaan kahta minuuttia ilman gore-efektiä. Kun itse juoni ja flashbackit eivät riitä, haetaan gorea vaikkapa sitten näyttämällä randomina autokolareita tai vaikkapa bulsuja joiden pää räjähtää viinanjuonnista (?) Suttuista gorea rytmitetään vammaisella alapäähuumorilla, joka keskittyy genitaaliväkivaltaan ja oksennukseen. Kohokohtana päähenkilö kaivaa voipallon nenästään ja nippaa sen nauravan muijan suuhun. Lopussa lahdataan zombeja n. 20min ensin aseilla, joissa on loputtomat luodit, ja sen jälkeen panssarivaunulla, koska tottakai jokaisesta saksalaisesta naapurustosta yksi panssarivaunu löytyy! Verta ainakin lentää paljon, ja onnettomasta dubbauksesta saa ihan hyvät naurut.



Legion of the dead: IMO Ittenbachin paras. Suht hyvät tuotantoarvot, perseilyhuumori on vedetty maksimiin ja pahiksena patsastelee legendaarinen Matthias Hues. Veripussit paukkuvat ja päät räjähtelevät. Juonessa ei ole mitään tolkkua. Sisältää syvällisen keskustelun lehmänvitusta.



House of blood: Hämmästyttävän huono elokuva. Kirkkaanpunaista verta roiskivien gorejaksojen välissä päähenkilöt vaeltelevat metsässä ja hokevat vittua kuin pahimmissa findiemetsäsplattereissa konsanaan. Kun kaikki päähenkilöt onnistutaan tappamaan puolen tunnin kohdalla, UULAF tekee nerokkaan taiteellisen ratkaisun; hän toistaa tarkalleen saman tarinan uudestaan, eri hahmoilla. Ei, tässäkään elokuvassa ei ole mitään järkeä. Hirviödemonit puhuvat jännää keskiaikakieltä. Mieheltä poistetaan kives hilpeän musiikin tahdissa. Jurgen Prochnow käy nolaamassa itsensä sivuroolissa. Näyttelijät, tai ainakin dubbaajat luulevat tulkitsevansa Shakespearea lavalla paatoksen ja ylinäyttelyn määrästä päätellen.



Beyond the limits ja Dark divorce himottaisi nähdä.