Jussit - Itku tulee

mc_capo 2.2.2004 09:23

Kyllä sitä hävettää olla suomalainen kun katsoo kotimaisia elokuvia palkitsevaa Jussi-gaalaa. Voiko sitä edes gaalaksi kutsua? Näytti enemmän illalliskutsuilta missä oli suunilleen yhdelle standup-koomikolle mitoitettu lava. Nominoitujen elokuvien "kirjo" oli miedosti ilmaistuna säälittävä. Kaikki olivat päästä paska-siedettävä. Että niin surkea leffa kuin nousukausi saa parhaan kässärin palkinnon oli myös pöyristyttävää. Pitäisi oikeasti olla pitämättä koko gaala, ottaen huomioon kotimaisen elokuvan heikon tason. Tässä gaalassa olisi hitusen järkeä jos mukaan pääsis hieman enemmän underground-tuotantoa ja jos Suomessa suosittais muutakin kun paskaa mainstream sosiaalipornoa yhdistettynä tyylittömään huumoriin joka on leimannut suomalaisia elokuvia ihan sen synnyinjuurista asti. Se tyypillinen "suomalaisuus" mikä näistä leffoista löytyy EI ole hyvä asia.





Onneksi meillä on Aki Kaurismäki. Ehdotan että mikäli leffojen taso ei parane niin Jussi-gaala pidetään vain silloin kun Akilla on uusi leffa kehissä, niin että hän voi kulkea kotiin kaikki pystit käsissään. Vaikka lopputulos onkin ennalta arvattavissa niin kyllä se tyydyttäisi enemmän kuin tämänhetkinen jussi-tilanne.
Young Hova 2.2.2004 16:10

Mitä underground-tuotantoa Suomessa sitten on? Pitäisikö Jussi-ehdokkuuksia antaa esim. Kohtalon kirjan tekijöille huonosta yrityksestä? Miksi mollaat ensin sitä, että gaala on vaisunnäköinen ja glamouriton ja sitten sitä, että ehdokaselokuvat ovat huonoja? Menikö ehdokkudet väärille elokuville? Eikö kotimaisen elokuvan taso tosiaankaan ole mielestäsi noussut viime vuosina?

Tell me what you want, what you really really want
Dotcom 2.2.2004 18:06

Jussit pitäs jakaa joka toinen vuosi tai joka 3. vuosi. Olisi todellakin hienoa että Paras Elokuva- kandidaatit olisivat edes jotenkin tasokkaita.

Spaddu 2.2.2004 18:24

Näin vain otteen ohjelmasta, mutta se kymppitonnimainen kohta, jossa eri henkilöt (mm. Selin ja Mäkelä) kertoivat, mikä on gaffer, sai aikaan kylmiä väreitä. Toivottavasti gaalajengi ei joutunut katsomaan moista. Tai olisivat vaan joutuneet, niin meidän ei pitäisi.

Fantomas 2.2.2004 18:30
mc_capo (2.2.2004 09:24)
Kyllä sitä hävettää olla suomalainen kun katsoo kotimaisia elokuvia palkitsevaa Jussi-gaalaa. Voiko sitä edes gaalaksi kutsua? Näytti enemmän illalliskutsuilta missä oli suunilleen yhdelle standup-koomikolle mitoitettu lava. Nominoitujen elokuvien "kirjo" oli miedosti ilmaistuna säälittävä. Kaikki olivat päästä paska-siedettävä. Että niin surkea leffa kuin nousukausi saa parhaan kässärin palkinnon oli myös pöyristyttävää. Pitäisi oikeasti olla pitämättä koko gaala, ottaen huomioon kotimaisen elokuvan heikon tason. Tässä gaalassa olisi hitusen järkeä jos mukaan pääsis hieman enemmän underground-tuotantoa ja jos Suomessa suosittais muutakin kun paskaa mainstream sosiaalipornoa yhdistettynä tyylittömään huumoriin joka on leimannut suomalaisia elokuvia ihan sen synnyinjuurista asti. Se tyypillinen "suomalaisuus" mikä näistä leffoista löytyy EI ole hyvä asia. 



Onneksi meillä on Aki Kaurismäki. Ehdotan että mikäli leffojen taso ei parane niin Jussi-gaala pidetään vain silloin kun Akilla on uusi leffa kehissä, niin että hän voi kulkea kotiin kaikki pystit käsissään. Vaikka lopputulos onkin ennalta arvattavissa niin kyllä se tyydyttäisi enemmän kuin tämänhetkinen jussi-tilanne.




Ömh.... Katsoin gaalaa levyraadin mainoskatkoilla enkä rupea tässä nyt sen ihmeempään itsetutkintaan kunhan voin totean, että minua oksetti. Reagoin näet

yleensä epäesteettisiin asiohin elimellisesti.

Sain sen kuvan, että Jussipatsaan voittamiseen vaaditaan näyttelijältä kiroamista ja angstia.



Ehdotan, että Jussi vaihdetaan Jussipussi ‑patsaaseen, V-M Loirin nuoruuden päivien elokuvan mukaan. Silloinhan suomalaisissa kuvissa oli taidettakin kuten

Ere ja Spede todistivat.
Rantala 3.2.2004 10:12
Mitä underground-tuotantoa Suomessa sitten on?




Tsekkaa vaikka täältä:



findieleffat.org
Young Hova 3.2.2004 10:42
Rantala (3.2.2004 11:13)
Mitä underground-tuotantoa Suomessa sitten on?




Tsekkaa vaikka täältä:



findieleffat.org


Joo en usko että kotivideoiden tekijöillä on halua lähteä skabaamaan Kaurismäkien, Idströmien ja Saisioiden kanssa.
mc_capo 3.2.2004 11:25
Mitä underground-tuotantoa Suomessa sitten on? Pitäisikö Jussi-ehdokkuuksia antaa esim. Kohtalon kirjan tekijöille huonosta yrityksestä? Miksi mollaat ensin sitä, että gaala on vaisunnäköinen ja glamouriton ja sitten sitä, että ehdokaselokuvat ovat huonoja? Menikö ehdokkudet väärille elokuville? Eikö kotimaisen elokuvan taso tosiaankaan ole mielestäsi noussut viime vuosina? Tell me what you want, what you really really want




Eikö se tullut jo aika selväksi: Suomalaisten elokuvien taso on PASKA, näin ollen ei pitäis moistaa gaalaa edes pitää. Ja vastaus toiseen kysymykseesi on EI, kotimaisen elokuvan taso ei ole noussut viime vuosina millin vertaa. tekniikka kenties on parantanut mutta kerronnan ja tyylin puute on edelleen lähestulkoon nolla. Sama alhainen taso koskee myös näyttelijöitä. Vai oletko rehellisesti sitä mieltä että mikään Jussi-ehdokas elokuvista/näyttelijöistä oli hyvä? Huutajat-dokkari oli ehkä ainoa leffa joka oli mainitsemisen arvoinen, siinä on edes jotain taiteellista kunnianhimoa ja tyyliä.
Red Right Hand 3.2.2004 11:27

Gaala oli juuri niin paska kuin gaalat aina ovat. Pystit menivät kyllä mielestäni suht oikeisiin osoitteisiin. Helmien ja Sikojen pystit olivat positiivinen yllätys, vaikka leffaa en ole nähnytkään.





Toivottavasti ensikerralla jättävät nämä haastatteluntyngät tekemättä, vaikka tajuankin että gaalan sponsori haluaakin oman toimittajansa näkyvän mahdollisimman paljon kuvassa. Lybeckin työ oli ala-arvoista: Voittajien nimet eivät olleet hallussa ja kysymykset olivat yhtä hölmöjä kuin Mertarannan vastaavat euroviisukisassa (paitsi että mertaranta on niin juntti että naurattikin välillä. Nyt lähinnä hävetti.) Parhaan elokuvan tittelistäkin kisaili Jarmo Lampelan Aila... uuuh.
Disco Studd 3.2.2004 11:41

Gaala oli Selinin tuotantoa.





Ja jos kielivammaiset suomenruotsalaiset juontajat olisi vaihdettu oikeisiin ihmisiin, homma olisi parantunut ja paljon.



Juha Mujeen ja sen miespääosavoittajan kiitospuheet olivat hyviä.
Young Hova 3.2.2004 22:31

No esimerkiksi Nousukausi on hyvä, oikein hyvä ja napakasti kerrottu elokuva, Johanna Vuoksenmaa hyvä ohjaaja, Mika Ripatti hyvä käsikirjoittaja, Pini Hellstedt erinomainen kuvaaja, Petteri Summanen erinomainen näyttelijä ja Tiina Lymi ja Juha Muje hyviä myös jne, en jaksa kaivaa esiin sitä ehdokaslistaa.





Nämä ovat täysin rehellisiä mielipiteitä. Pahoista pojistakin pidin suht paljon koska se nyt vaan on mielestäni mainiota ja kerronnaltaan sujuvaa kieli poskessa ‑meininkiä.



Makuasioitahan nämä. Toisaalta ymmärrän, että tuntuu elitistisesti siistiltä dissata kotimaisia elokuvia, toisaalta tiedän että semmoinen dumausmielipide voi olla täysin rehellinenkin.
Dotcom 3.2.2004 22:48

Pidin Nouskukaudesta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten kun se puskakomedia takaa-ajo käynnistyi alkoi vituttamaan rankasti. Loppu oli helvetin väkinäinen ja minulla kävi jopa mielessä että onkohan takaa-ajon kuvausprosessissa käynyt joku katastrofi kun tälläiseen hätäratkaisuu ovat tyytyneet.



Mielestäni kotimaisten näyttelijöiden taso on hyvinkin korkea, on taas eri asia osaavatko ohjaajat käyttää niitä oikein.

Keskustelin ystävni kanssa viikonloppunu kotimaisen elokuvan tasosta ja tulimme siihen lopputulokseen että yksinkertaisesti oikeasti mielenkiintoiset tekijät ovat helvetin harvassa. Kaurismäen ja Halosen tuotokset ovat ainoiden ohjaajien teoksia joita ihan oikeasti oottaa. Muita hyviä ovat Ijäs, Mantila ja Aaltonen. Ja näidenkin kahden viimeisen viimeiset elokuvat ovat olleet helvetin hyviä. Kaurismäki ja Halonen ovat epäonnistuessaankin helvetin mielenkiintoisia, muut tylsiä/säälittäviä.

Ehkä jostain tulisi uusia mielenkiintoisia tekijöitä joilla olisi uusia ideoita vanhojen paskojen tilalle?



Sen Baban kysymykset olivat kyllä aivan käsittämättömän typeriä.

Ja helvetin harmi ettei Reino Nordin voittanut. Ehkä ensi kerralla.
mc_capo 4.2.2004 07:01

Kunnioitan herra kinnusen näkemyksiä nousukauden suhteen, vaikkakin olen vankasti eri mieltä. Mielestäni leffa on, hyvin mainstream kannaltakin katsottuna, ihan surkea. Kaikki vitsit ja käänteet ovat

niin ennalta-arvattavissa ja lymi näyttelee hetkittäin niin huonosti että mieleen tulee joku ala-asteen teatteriryhmä. Summanen suorittaa hyvin, kuten aina, mutta ei tällä kertaa mitenkään mieleenpainuvasti. Ei enää tällasia farssi-henkisiä leffoja... Lisää panostusta visuaaliseen tyyliin ja jos sit on pakko tehdä sosiaalipornokomediaa niin voisko antaa koomikoille vapaammat kädet kässärin suhteen niin ehkä sitä vois välillä nauraakkin.
Kat 4.2.2004 09:08

Näitä gaaloja tulee taas joka toinen päivä, ei niitä tosiaan oikein jaksa. Eilen vilkaisin pikaisesti kolmoselle ja siellä tuli Telvis ja ajattelin, että taasko tuo Selin on tuolla...





Jusseista en osaa edelleenkään sanoa mitään, paitsi että Juha Muje ainakin ansaitsi pystin.