Brittikauhun köyhät vuodet ja uusi nousu

Norrin Radd 17.2.2008 13:36

VHS-aikana videovuokraamoissa en juurikaan törmännyt brittiläiseen genre-elokuvaan. Tarkoitan "aikalais"-tuotantoina, klassisen Hammer-yhtiön näivettymisen jälkeen ei ainakaan omassa kokemuspiirissäni vilahdellut liiemmälti UK-kauhutuotantoja, tietenkin lukuunottamatta muutamia pilkahduksia kuten

Lifeforce (-85) tai Hellraiser (-87). Hieman myöhemmiltä vuosilta muistuu mieleen öljynporauslauttakauhistelu Proteus (-95) sekä Lighthouse (-00).



Onhan niitä varmaan näinä ns. köyhinäkin vuosina valmistettu, mutta sittemmin jossain vaiheessa tuotoksia alettiin noteeraamaan eri filmifestivaaleilla ja budjetit sekä käsikirjoitusten taso alkoivat kasvamaan. 2000-luvun alussa huomio kiinnittyi uudenlaiseen alagenreen eli sotakauhuun kuten Bob Greenin The Bunker (-01) ja Michael J. Bassettin Deathwatch (-02). Sitten uljaimpana edustajana ehkä Neil Marshall Dog Soldiers & The Descent. Ja kuluvana vuonnahan samaiselta herralta putkahtaa kankaille todella suurelta näyttävä apokalyptinen viruskauhistelu,Doomsday.



Osaako joku tarkentaa syitä tämän "uuden aallon" syntymiseen tai nimetä varsinaista vedenjakajaa?

Todellisten tai oletettujen köyhien vuosien (80- ja 90-luku karkeasti määrittäen) unohdettuja helmiä, onko niitä?

Myös näitä uusia brittikauhisteluja saa suositella, paljon on varmasti itselläkin näkemättä vaikka tasan tarkkaan kaikki kotimaiset julkaisut on tullut hankittua ynnä ulkomaisia julkaisuja.
Antti Tohka 17.2.2008 14:00

Itseasiassa 70-luvulla oli Hammerin ja Amicuksen näivettymisen jälkeenkin erittäin kova independent scene (Norman J. Warren, Pete Walker, jne.). Flesh and Bloodissa oli erittäin ansioitunut brittikauhusarja, joten kannattaa jostain kaivaa noita back issueita omaan hyllyyn.



80-luvulla mieleen tulevat ainakin Bernard Rosen Paperhouse, Harley Cockeliksen Dream Demon, Philip Ridley The Reflecting Skin ja tietysti Barkerin muut leffat.

On tietysti totta, että Hammerin kulta-aikojen kaltaista buumia ei koettu, mutta ihan samallainen 70-luvun hurlumheimeininki oli monessa muussakin massa (Italia, Kanada, Jenkit, etc., etc.). 70-luvulla exploitaatioleffojen rahoitukseen liittyi paljon epäselvyyksiä ja veronkiertoa, joten leffatkin olivat laadukkaita biggrin.gif
Norrin Radd 17.2.2008 14:27

Kun miettii vähän aikaa, niin löytyyhän sieltä takavuosilta lisääkin helmiä. Mainitsemaltasi Norman J. Warrenilta on nähtynä ainakin

Inseminoid (-81) ja tietenkin Neil Jordanin klassikko The Company of Wolves (-84).
ttt 18.8.2010 20:29

Norman J. Warren nimi hyppäs silmille niin, Inseminoid oli, no joo kerran katsottava lastenleffa, lähes.



Tutustu ihmeessä Satan´s Slave, Terror, sekä The Prey on ainakin suositeltavaa matskua. Suossitan tuota järjestystä!

Tosin monet saattavat SS;n nähtyään pettyä noihin toisiin..