Elokuvateatterien tarjonnan sofistikoituminen, milloin alkoi?

Nykyään harvemmin tulee elokuvateattereissa vierailtua, mutta 90-luvun alussa vielä melko aktiivisesti, noin kerran viikossa. Omituisia nimikkeitä tuli tiirailtua nuhjuisissa saleissa (mm. Lou Ferrignon sandaalieepoksia), sittemmin jossain vaiheessa kuin varkain, pieniä saleja alkoi kuolemaan ja koitti rypäs-salien aikakausi ja tarjonta muuttui käytännössä mainstream-osastoksi.

Itsekseni olen usein mietiskellyt käännekohdan varsinaista ajankohtaa sekä tietysti syitä. Olen tullut siihen tulokseen että viimeinen varsinainen "halpis" oli omalla kohdalla Rutger Hauerin Split Second (koko kysymyksen idea tuli tuolta Alien klooni-topicista). Vaikka se genrestä pitävää viihdyttääkin, niin vaikea kuvitella silti sitä tänä päivänä johonkin tennispalatsiin.



Mietteitä asian tiimoilta, olkaa hyvä...vai olenko kuvitellut koko ilmiön.

Kaippa sitä elokuvateatterien karsintaa tapahtui jo 80-luvulla. Pienet teatterit muuttuivat kannattamattomiksi. Itse muistan näin tapahtuneen Turussa.

Nykyisin karsinnasta huolehtii Finnkino. Sitäpaitsi ihmisethän katsovat nykyisin vanhemmat elokuvat kotona.

Kyllä se tosiaan taisi olla Bio Rex, joka oli viimeinen kunnon elokuvien näyttämö (siellä tuli nähtyä Split Secondin lisäksi monet Seagalit ja mm. Rampe ja Naukkis!). Nuoruudestani muistan Ratakadun Rigoleton, joka oli viimeinen kunnon exploitaatiolinnake Helsingissä (jossei Kamrasin satunnaisia skarppauksia kaiken maailman eurotukiroskan keskellä lasketa mukaan).

Kyllähän nykyäänkin satunnaisesti ohjelmistoon tulee kaikkea semi-pölhöä tyyliin Ponterosa ja Dark Floors.

Bio Rex...muistuu mieleen kun kaverin kanssa käytiin katsomassa siellä Miamin superkytät. Meidän lisäksi vain noin viisi muuta katsojaa, sekä eturivissa saman koulun tarkkailuluokkalainen joka hohotti mielipuolisesti koko leffan ajan. Hyvä täyttöaste.

Norrin Radd ( 12.2.2008 22:54)

Bio Rex...muistuu mieleen kun kaverin kanssa käytiin katsomassa siellä Miamin superkytät. Meidän lisäksi vain noin viisi muuta katsojaa, sekä eturivissa saman koulun tarkkailuluokkalainen joka hohotti mielipuolisesti koko leffan ajan. Hyvä täyttöaste.

Muistan vieläkin katkeruuden, kun yritin Studioon katsomaan Miamin Superkyttiä ja ne eivät päästäneet mua, koska olin liian nuori

Antti Tohka ( 12.2.2008 23:39)

Kyllä se tosiaan taisi olla Bio Rex, joka oli viimeinen kunnon elokuvien näyttämö (siellä tuli nähtyä Split Secondin lisäksi monet Seagalit ja mm. Rampe ja Naukkis!).

Rexin historiasta löytyy myös mm. Superfly, Lee Van Cleefin spaguja ja sotaa laidasta laitaan sekä mm. Peter von Baghin Kreivi. Tämän nykyään niin tylsän teatterin maine oli siis hyvässä ja pahassa värikäs, mutta silti 1990-luvulla Jussi Karjalainen alkoi keuhkota HS:n arvostelussaan siitä, kuinka Finnkino kehtaa tuoda Peter Jacksonin (joku uusiseelantilainen tunari josta ei taatusti koskaan tule mitään) "elokuvan" Bad Taste oikeaan elokuvateatteriin ja vieläpä Rexiin, jonka profiilia tuolloin hallitsi lähinnä Suomi-farssit. Kauhea skandaali kertakaikkiaan.



Manskun toisella puolella Illusionissa esitettyä Toxic Avengeria Karjalainen katsoi selvästi suopeammin silmin. En tiedä vaikuttiko näkemykseen elokuvien valtaisat laadulliset erot vai se, että hölmöilevä gorehuumori tuntui vähemmän häiritsevältä kun sitä tarjottiin Illusionin akateemisemmalle posselle eikä Uunoon tottuneille Rexin punaniskoille, jotka voivat saada vaikutteita.

Antti Tohka ( 12.2.2008 22:39)

Kyllä se tosiaan taisi olla Bio Rex, joka oli viimeinen kunnon elokuvien näyttämö (siellä tuli nähtyä Split Secondin lisäksi monet Seagalit ja mm. Rampe ja Naukkis!). Nuoruudestani muistan Ratakadun Rigoleton, joka oli viimeinen kunnon exploitaatiolinnake Helsingissä (jossei Kamrasin satunnaisia skarppauksia kaiken maailman eurotukiroskan keskellä lasketa mukaan).

Kyllähän nykyäänkin satunnaisesti ohjelmistoon tulee kaikkea semi-pölhöä tyyliin Ponterosa ja Dark Floors.

Ja kun viimein saatiin Bio Rex Hämeenlinnaankin, on nykyinen sillisalaattitarjonta verrattavissa nyt jopa ihan kunnolliselta näyttävään Maximiin (yäh!). Mitä nyt joitain satunnaisia art house-pätkiä yrittävät siinä sivussa pyörittää..

Norrin Radd ( 12.2.2008 22:01)

Nykyään harvemmin tulee elokuvateattereissa vierailtua, mutta 90-luvun alussa vielä melko aktiivisesti, noin kerran viikossa. Omituisia nimikkeitä tuli tiirailtua nuhjuisissa saleissa (mm. Lou Ferrignon sandaalieepoksia), sittemmin jossain vaiheessa kuin varkain, pieniä saleja alkoi kuolemaan ja koitti rypäs-salien aikakausi ja tarjonta muuttui käytännössä mainstream-osastoksi.

Itsekseni olen usein mietiskellyt käännekohdan varsinaista ajankohtaa sekä tietysti syitä

Syyt meillä ja maailmalla on liian moninaiset tässä tulkittaviksi, mutta ainakin Hesassa 1980-luvun puoliväli on varsinaisen muutoksen ajankohta, minkä jälkeen grindhouse-magiasta on ollut tarjolla lähinnä rippeitä – sattumaa tai ei, mutta sofistikoituminen on edennyt samassa tahdissa kuin teatterielokuvien aikuissensuuri on hellittänyt. 1986-87 nähtiin vielä hienoja vetoja kuten Häviäjien (Losers) tuominen teattereihin Rambolla ratsastavin sloganein tai Cronenbergin Shiversin laittaminen uusintaensi-iltaan Kärpäsen innoittamana ja raflaavasti mainostettuna – mitään noin vanhaa (ja tylyä) populaarielokuvaa on nykyään vaikea edes kuvitella perusohjelmistoon. Odotukset oli korkealla kun Kamras avasi seksploitaatioteatteri Alfa Romeon uudelleen Bio New Yorkina ja tarjosi "avajaisgaalana" elokuvan Naarasriista, mistä jatkettiin Neukku Ninjalla ja muulla suhteellisen viihdyttävällä paskalla. Samalla Kamraksen linja kesyyntyi ja sivistyi mutta ei ikinä ihan loppuun asti, mistä pisteet.



Jos Future Film saisi toteutettua aikeensa laajentua kunnolla teatteripuolelle niin vähemmän sofistikoitunutta toivoa voisi taas ilmestyä horisonttiin, tietysti 2000-luvun leffakulttuurin ehdoilla jotka ovat monella tapaa erilaiset.

Itse en ole helsingissä vielä 80-luvulla asunut mutta ainakin 90-luvun alkupuolella taisi jo mainitut Illusion (nykyään sen paikalla on virgin Oil Co) ja Diana näyttivät jonkin verran kiinnostavampaa tavaraa. Loppupuolella se alkoi olla Hongkong toimintaa eikä mitään innovatiisempaa tavaraa. Kannattaa myös muistaa Museokadun Cinema (?? oliko nimi oikein??) jossa tuli Tetsuot, Ghosts of civil dead, Tingler yms muita hyviä leffoja. Käsittääkseni tämä paikka oli Mika Siltalan ja kumppanien pitämä. Olihan se aika helvetin ankea... useimmiten sai katsoa edessä olevan takaraivoa enemmän kuin leffaa, mutta hyvä meininki oli silti. Ja edustihan noi Tetsuot kuitenkin sellaista ääripäätä mitä ei isommissa teattereissa nähnyt. Ylipäätään tarjonta oli enemmän "old-school" roskaklassikoita kuin viihdyttävää esim. toimitaleffaa.

Jotta ei menis liian etelä ja pääkaupunkikeskeiseksi, niin Rovaniemellä työväentalolla(!) toiminut Kino Royal(!) esitti ainakin Tuhansien Himojen Luostaria, Tämä On Amerikkaa, ja oli niitä muitakin vastaavia, mitä siellä esitettiin. Oli monia leffoja joissa patsastelin yksin katsomossa. Oli se hienoa, kuninkaallista (Royal)...

spatter ( 13.2.2008 13:18)

Kannattaa myös muistaa Museokadun Cinema (?? oliko nimi oikein??) jossa tuli Tetsuot, Ghosts of civil dead, Tingler yms muita hyviä leffoja. Käsittääkseni tämä paikka oli Mika Siltalan ja kumppanien pitämä. Olihan se aika helvetin ankea... useimmiten sai katsoa edessä olevan takaraivoa enemmän kuin leffaa, mutta hyvä meininki oli silti. Ja edustihan noi Tetsuot kuitenkin sellaista ääripäätä mitä ei isommissa teattereissa nähnyt. Ylipäätään tarjonta oli enemmän "old-school" roskaklassikoita kuin viihdyttävää esim. toimitaleffaa.

Cinema, Illusion ja Diana olivat arthouse-paikkoja jotka menee tämän threadin jaottelussa selkeästi sofistikaation puolelle, ajoittain huomattavasta vaihtoehtoluonteestaan huolimatta: Wittgensteinista ja Ajan lyhyestä historiasta Illusionissa on pitempi matka Bruno Mattein 7 raivoisaan gladiaattoriin Savoyssa kuin Perunatorilta Kasarmitorille. Jack Stevensonin kautta Cinemaan tulleet Tinglerit ja muut olivat vanhoja populaarileffoja mutta ei enää vanhan liiton elokuvakulttuuria, yleisöä houkuteltiin vetoamalla kaupunkilaiskatsojien sivistykseen tai siistiin asenteeseen ja puhdasverinen, hypnoottinen sensaatiohenkisyys oli jo menneen talven lumia. Tottakai monet Cineman esitykset olivat omalla tavallaan merkittäviä ja kiinnostavia sessioita, esimerkiksi Jukka Virtasen Pähkähullu Suomi jossa olin ainoa katsoja.

..ja täähän oli sitä 80-luvun alkua. Aluksi oli Kamras-teatteri, myöhemmin moniakin pitäjiä.

Täytyy kyllä olla pikkuisen kateellinen tälle tarjonnalle mistä on puhuttu. Eihän tänne "perähikiälle" ole koskaan tullut muuta kuin ns. varmoja nakkeja. Yhdessä vaiheessa oli jopa niin että kun viikonloppuna oli näytetty elokuva, niin viimeistään 2 viikon sisällä se oli vuokraamoissa. Eipä silti, eipä sitä tule paljoa enää käytyä elokuvateatterissa ja tähän on syynä vain elokuvagenrejen kaventuminen teattereissa(selvitinköhän tarpeeksi epäselvästi).

Tarjonnan kaventuminen taitaa olla kiinni siitä, ettei väkeä enää kiinnosta nostaa persettään penkistä ja lähteä elokuvateatteriin. Tarjonnasta riippumatta. Itse toistakymmentä vuotta täkäläistä elokuvakerhoa vetäneenä havaitsin, että vaikka kerhoesityksiin hommasi Cinema Mondon ja muiden pikkasen erilaiseen tarjontaan panostavien maahantuojien leffoja, ei niitä tullut katsomaan kuin muutama henkilö. Sitten kun aikaa kului, alkoi kuulua valitusta, että miksi ei täällä esitetä sitä ja tätä leffaa. No perkele, esitetty on, mutta kun ei sitten tulla katsomaan, vaikka niitä hankitaan. Sanottakoon, että meilläpäin ei edes ole Arkiston esityssarjoja eikähän Arkisto muutenkaan anna kopioitaan kellekään esitettäväksi

. No joillekin festareille joo, muttei muille. Sitä saa, mita tilaa...

Albert Pyunin Nemesis taisi aikanaan käväistä teattereissa myös.

Kamras esitti 90-luvun alussa pikkuteattereissaan välillä aika random-nimikkeitä. Bio Cityssä kävin katsomassa hillittömän kauhukalkkuna Uninvitedin, ja New Yorkissa pyöri jonkin aikaa Prom Night 2. Olikos noita vastaavia tapauksia joitain muitakin. EDIT Lehtinen olikin muutamia jo maininnut.



Millähän perusteella Kamras nuokin leffat oli valinnut esitettäviksi? Siksikö, että oli vain sattunut saamaan kopiot jostain käsiinsä?