24.1.2008 10:52
Tervehdys kaikille tasapuolisesti!
Hiljattain tein pitkästä aikaa (omasta mielestäni) varsin hyvän löydön kirpputorilta: ostin 50 sentillä leffan "Sininen Paratiisi". Sinisen laguunin vanavedessä tehty italohörhöily, jossa on mukana hiusmuodin ikoni Mark Gregory (mm. leffassa Pako Bronxista).
Itselleni moiset löydöt pilkkahintaan ovat suorastaan hurmoksellisia kokemuksia jos hieman liioitellusti asian ilmaisen. DVD-kokoelma karttuu toki hieman nopeampaa, kun yleensä mieluisimmat leffatkin löytyvät joistain alelaareista. Enpä olisi aikoinani voinut kuvitellakaan, että Argenton mainioita gialloja tulisi saamaan parin euron kappalehintaan ja vieläpä erinomaisella kuvalla varustettuna (suomiteksteistä puhumattakaan). Kiinnostaviin VHS-originaaleihin törmää yhä harvemmin, mihin toki leffamakuni vaikuttaa. Suosin mm. Eurooppalaisia kauhu-, exploitaatio-, ‑toiminta, yms. ‑elokuvia spaghettiwesternejä unohtamatta.
90-luvulla VHS:nä julkaistujen leffojen tarjontahan on koostunut huomattavassa määrin jenkkiläisistä tusinatoimintaleffoista ja turvallisista valtavirran hiteistä. Muistaakseni tuolloin Future Film julkaisi mm. Scannersin ja joitain muita virkistäviä nimikkeitä tuoden samalla toivonkipinää kaiken sen videosensuurin keskelle. Leikkaamattomien leffojen tilaaminen mm. Hollannista oli vietävän kallista puuhaa, kuten moni varmaan muistaa ja julkaisujen taso oli usein ala-arvoista VHS:n suorituskykyyn nähden. Muistanpa senkin, kun Cannibal Apocalypsen tilasin Cine Citystä. Vaikka kyseessä oli ihan uusi nauha niin masterina oli luultavasti käytetty jotain vanhaa UK-VHS:ää ja vaikka kuva olikin siedettävä, siitä katosi välillä värit. Pääasiahan toki oli, että kyseisen elokuvan sai katsoa ja siitä ilosta olin sitten n. 50 guldenia (ehkä n. 25€) köyhempi.
Ennen kuin olen kirjoittanut ensimmäisen romaanini tälle foorumille palaan itse asiaan tai kysymykseen, jonka tuo tekstin alustuksessa mainitsemani leffa minussa herätti: Mikä on VHS-keräilyn tai VHS-kokoelman asema nykypäivän leffaihmisellä? Entä mitä "hyviä muistoja" VHS-keräilynne aikana olette saaneet. Itselläni on lämpimiä muistoja 90-luvun alusta, kun paikallisen K-kaupan tuotevalikoimiin kuului Mistarin varastosta poistettuja leffoja. Monta italoleffaa lähti hyllyyni (mm. Klaus Kinskin kera varustettu Salaliitto (La Bestia) ja Alfonso Brescian Verta ja Luoteja (Sangue di sbirro). Hintakin oli mielestäni tuohon aikaan erittäin halpa: 20 mk per leffa.
Oma "urani" alkoi 80- ja 90 ‑luvun taitteessa ja vaikka olen tähän päivään asti VHS-originaaleja (tarkoitan pääasiassa niitä FIX-nauhoja) kerännyt, ei niitä ole kuin reilut 200. Ehkä parhaimmillaan niitä on ollut reilut 250. Osa on poistunut kokoelmasta kun DVD-julkaisu on ilmestynyt mutta myönnettäköön, että muutamista leffoista löytyy sekä VHS- että DVD-versiot. DVD:llä julkaisemattomia FIX-originaaleja toki löytyy mutta omassakin mielessä kasetit ovat kärsineet kovan inflaation, eikä samanlaista fanaattista maksuvalmiutta enää ole, vaikka nimike olisi kuinka houkutteleva. Taidan kuitenkin hankkia lähiaikoina VHS-nauhurin tai pari varastoon siltä varalta, että niiden saaminen joskus hankaloituu liiaksi.
Päätän ensimmäisen kirjoitukseni tähän.
VHSJR
