21.1.2008 00:32
Ykköskausi tuli aikanaan missattua, kun ei näkynyt Sub. Sitten tuli dvd:lle, ja ihan mukavasti toimi duon synkkä, kyyninen matsku.
Vaikuttaisi, että nyt tulossa on valjumpaa ja päämäärättömämpää kamaa. Ykköskaudella sentään joka jaksossa oli 1-2 vähintään puoliklassista sketsiä. Noh, katsotaan ensin kaikki jaksot, ja arvioidaan sitten vasta kokonaisuutena.
Pirun hyviä näyttelijöitä ovat kuitenniin! Ja Myllyrinteen sieraimille pitäisi kummallekin myöntää Jussi tai/ja Venla. Ekasta jaksosta kuitenkin tuli harmillisesti mieleen, ettei ykköskauden helmasyntejä ole opittu korjaamaan. Monia sketsejä ei vain osattu lopettaa, tai olivat muuten vain keskentekoisia. Esim. sketsi, jossa muija alkaa kahvihuoneessa alistaa Ketosen nöösimiestä, olisi vaatinut jonkin lisätason. Lisäksi "ota kännit" ‑tyyppinen huumori on jotenkin aikansa elänyttä, yläastelaista: nyt siitäkin oli revitty viitisen minuuttia.
Sitten on tuo ajoituskysymys. Taktinen paussi on oikeassa kohdassa hauska, mutta sillä lutrattiin dialogeissa liikaa, mistä syntyikin vain tylsää, ennalta-arvattavaakin jaarittelua.
Näissä sketseissä kiroiltiin enemmän kuin ekalla kaudella. Toki ihmiset puhuvat oikeasti niin, mutta tästä tuli kyllä väkisinkin mieleen, ettei uskallettu luottaa käsikirjoituksen ytimen hauskuuteen, vaan yritettiin kalastaa muutama irtonauru voimasanoilla. Ilmiö on tuttu teatteripiireistä: kun takavuosina säestin Salon Teatterissa Yrjö Juhani Renvallin tekstiin perustuvaa, paikoin komediallista näytelmää, alkoivat näyttelijät lisäillä "hauskoihin" reploihinsa ylimääräisiä perkeleitä, mikäli heitä ei ohjaaja piiskannut takaisin ruotuun.
Yksi K&M:n vahvoista puolista on naishahmojen osuvat kuvaukset. Tähänkin nähden on hienoa, että messissä on Pirjo Lonka, joka on Suomen paras nuorenpolven komedienne tällä hetkellä. Eikä pelkästään Ranuan kummien vuoksi: hassu valkealalaislähtöinen täti on tehnyt hienoa työtä Q-Teatterissa.
Eiköhän tulevista jaksoista muutama klassikkojuttukin löydy.