Nicolas Cage

Goose 1.6.2008 10:41

Ratner:

The Family Man

Jack Campbell Miljönääri poikamies osoitteena penthouse New York vs. perheellinen duunari Jack Campbell osoitteena New Yerseyn lähiö. Elokuva onnistuu hyvin kiertämään pahimmat kuopat eikä lähdetä suinpäin vastakkain asettelemaan ura vaiko perhe linjalle vaan Jackin silmin katsoja voi ja saa itse pohtia molempien elämän muotojen hyvät ja huonot puolet. Elokuvan ostarikohtaus, jossa duunari Jack ihastuu 2400 dollaria maksavaan Ermenegildo Zegnan pikkutakkiin on loistava, joka mielestäni hyvin kiteyttää koko elokuvan sanoman rahasta, rakkaudesta & rakkaudesta rahaan.

Kaikella kunnioituksella Nick Cagea kohtaan The Family Man oli yhtä paljon myös Téa Leonin elokuva. Sen verran hyvä ja vahvan naisen rooli oli hänelle suotu. Onneksi elokuvalla lopulta oli se perinteinen ja luonnollinen selitys, eikä menty tyystin fantasian puolelle.

Kuten Artisan kommentoi yllättävän hyvä elokuva.
Goose 10.12.2010 13:31
Adaptation on omalla tavallaan 2000-luvun parhaita tai ainakin ajatuksia herättävimpiä elokuvia, joita olen katsonut pitkään aikaan. Harvoin saa kokea tuota intohimon ja omistautumisen tuomaa luomistuskaa. Itse elokuvan käsikirjoitus oli juuri oikeanlainen sekoitus Donaldia ja Charlieta. Meinasin jo kirjoittaa, että Chris Cooperille olisi pitänyt antaa Oscar yllistyttävästä Larochen roolista mutta onneksi tarkistin, että mieshän saikin sen. Harvoin on mennyt noin oikeaan osoitteeseen.

Omalta osaltani tämä on täyden ***** elokuva, joka herätti myös omia ideoita ja ajatuksia ja ennen kaikkea sitä ihailua niitä ihmisiä kohtaan jotka pystyvät luomaan jotain näin kaunista ja puhuttelevaa.

(The Lukewarm.) 10.12.2010 14:50

Adaptation on Spike Jonzen paras elokuva. Jostain syystä elokuva on varsin aliarvostettu.

Humphrey Bogart 10.12.2010 14:56
(The Lukewarm.) ( 10.12.2010 14:50)
Adaptation on Spike Jonzen paras elokuva. Jostain syystä elokuva on varsin aliarvostettu.




Millä perusteella?
olutsika 10.12.2010 19:36

8mm on paras (näkemäni) cagen leffa,laatuleffa isolla Ällällä.



con air,face/off ja bangkok dangerous myös kelpo tavaraa mutta cage tuppaa usein ylinäyttelemään roolinsa ja se taas pistää ärsyttämään.

ghost rideria jaksoin sen verran katsoa kun aaveajajan teinivuodet kestivät+2 minsaa cagen saapumisen jälkeen...

Kaippa paha poliisi – new orleans tulee jossain vaiheessa vilkaistua...

Tyyppi on tehnyt ison läjän roskaa verrattuna hyviin rainoihin..
(The Lukewarm.) 10.12.2010 19:56
Humphrey Bogart ( 10.12.2010 14:56)
(The Lukewarm.) ( 10.12.2010 14:50)
Adaptation on Spike Jonzen paras elokuva. Jostain syystä elokuva on varsin aliarvostettu.


Millä perusteella?


Se sai huonommat arviot kuin Being John Malkovich.
Red Right Hand 10.12.2010 21:22

Hyvät, järjestyksessä: Bad Liutenant, Lord of War, Bangkok Dangerous.





OK: Weatherman.



Lopuista en ole nähnyt puoliakaan, mutta lähinnä kakkaosastoa ovat... joskin joukossa myös Knowingin ja Gone In 60 Secondsin kaltaisia kalkkunahelmiä.
KCrimso 10.12.2010 22:21

Näkemäni 2000-luvun Caget:





2010 Kick-Ass ****½

2009 The Bad Lieutenant: Port of Call – New Orleans ***

2009 Knowing *

2007 Ghost Rider *

2006 World Trade Center **

2005 Lord of War ***

2004 National Treasure *

2003 Matchstick Men ***

2002 Adaptation ****½

2002 Windtalkers **

2000 Gone in Sixty Seconds *



Aika kehno saldo. Pari kovaa leffaa, mutta niistä toisessa (Kick-Ass) Cagen rooli oli kuitenkin melko pieni.
Juggis Marttinen 10.12.2010 23:37

Täytyy yhtyä Goosen hehkutukseen. Adaptation on Hieno elokuva luomisen ja ihmisenä olemisen vaikeudesta. Elokuva mukailee hienolla ja koskettavalla tavalla käsikirjoittamisen nousuja ja laskuja. Välillä absurdiuteen menevä leffa muuttuu lopulta selkeäksi kokonaisuudeksi, josta jää hyvä mieli. Elokuva tarjoaa kaiken muun lisäksi näppärää illanistujais-prassailutietoa orkideoista, noista kukkien kuningattarista.

Mokoma 11.12.2010 16:32

Cage on kyllä hämmästyttävän tuottelias kaveri. Kaksi-kolme leffaa vuodessa + ääninäyttelyitä, eikä tahti näytä hidastuvan. Mutta samalla mies on kyllä tehnyt käsittämättömän määrään paskaa. Ilmeisesti mies ottaa kaikki roolit vastaan mitä tarjotaan.





Hyviä leffojakin löytyy vielä noiden yllä mainittujen lisäksi



Arizona baby – Vaikka leffa onkin Coenin veljesten hyvyyttä, vetää Nick kelpo roolin. ****

Leaving Las Vegas – Oscar tuli, ja kyllähän mies muistaakseni hyvän roolin vetikin. ****



Sitten toisesta päästä



The Sorcerer's Apprentice – jotain Harry Potter rahastusta, ilman minkäänlaista persoonaa. Ylimenee, joskaan ei paljon haittaa koska leffa itsessään on sen verran sitä itseään. Olisikohan Nickiltä lämmittelyä/jälkilöylyä Season of the witchiin? Jälkimmäisen traileri jätti kyllä lähinnä pelon sekaiset tunteet, alkaa hyvin mutta loppu meneenkin fantsuiluksi. Myös pg-13 ei lupaa hyvää.



Goose 12.12.2010 21:01
Mokoma ( 11.12.2010 16:32)
Cage on kyllä hämmästyttävän tuottelias kaveri. Kaksi-kolme leffaa vuodessa + ääninäyttelyitä, eikä tahti näytä hidastuvan. Mutta samalla mies on kyllä tehnyt käsittämättömän määrään paskaa. Ilmeisesti mies ottaa kaikki roolit vastaan mitä tarjotaan.


Jokunen aika sittenhän oli juttua et Cagen rahastonhoitaja olisi sijoituksillaan menettänyt koko omaisuuden tjsp. En ole sen tarkemmin tutkinut oliko tämä jokin ankka vai onko tässä totuutta takana.
Juggis Marttinen 13.12.2010 23:27

Ainakin tuotteliaaksi Cagea voi sanoa. 25 leffaa kymmenessä vuodessa. Joukkoon tietty mahtuu vähän kaikenlaista, eikä kaikkia ns. huonoja rooleja voi pelkästään Cagen piikkiin laittaa. Itse seuraavista leffoista viimeiseltä decadelta diggailen. Aika paljon samoja kun muilla näköjään.





The Family Man

Adaptation. Minun versioni

8mm

Pelimiehet

Lord of War

The Wicker Man

Bangkok Dangerous

Paha poliisi – määräsatama New Orleans

Kick-Ass



Sit on näitä jota ei ole viittynyt edes katsoa, kuten Tieto tai WTC...
Yoshua Ben Yosef 13.12.2010 23:36
Nueraz ( 13.12.2010 23:27)
Ainakin tuotteliaaksi Cagea voi sanoa. 25 leffaa kymmenessä vuodessa. Joukkoon tietty mahtuu vähän kaikenlaista, eikä kaikkia ns. huonoja rooleja voi pelkästään Cagen piikkiin laittaa. Itse seuraavista leffoista viimeiseltä decadelta diggailen. Aika paljon samoja kun muilla näköjään.



The Wicker Man


Aivan pakko sanoa, että tää nyt on about käsittämättömintä paskaa viimeisen 10 vuoden aikana.
Juggis Marttinen 13.12.2010 23:43
Yoshua Ben Yosef ( 13.12.2010 23:36)
Nueraz ( 13.12.2010 23:27)
Ainakin tuotteliaaksi Cagea voi sanoa. 25 leffaa kymmenessä vuodessa. Joukkoon tietty mahtuu vähän kaikenlaista, eikä kaikkia ns. huonoja rooleja voi pelkästään Cagen piikkiin laittaa. Itse seuraavista leffoista viimeiseltä decadelta diggailen. Aika paljon samoja kun muilla näköjään.



The Wicker Man


Aivan pakko sanoa, että tää nyt on about käsittämättömintä paskaa viimeisen 10 vuoden aikana.






Nojoo... Kyllähän alkuperäinen Hardyn leffa paljon parempi oli (näinhän se yleensä menee), mut kyl mä muistelen että ihan viihdyttävä tämäkin oli. Yleisestihän tämä leffa on arvosteluasteikolla 1*-2* näköjään jengillä wink.gif
Janne 18.12.2010 10:18

Oma Nicolas Cage arvostukseni (elokuvat keskimäärin ovat kiinnostavampia jos hän on mukana) perustuu pitkälti kahteen elokuvaan jotka mies on tehnyt 90-luvulla. Hänellä on muitakin onnistumisia mutta Con Air (1997) elokuvan katson aina epäsäännöllisin välein uudestaan ja Leaving Las Vegas (1995) elokuva on omasta mielestäni mielenkiintoisin näkemäni päihderiippuvuuden kuvaus (vaikka ei toki mikään dokumenttielokuva olekaan). Ensimmäinen fanittamani rooli mieheltä oli Wild at Heart (1990) elokuvassa (ei tosin välttämättä ensimmäinen näkemäni (en muista tarkkaan)). Tästä huolimatta en ole nähnyt läheskään kaikkia Nicolas Cage elokuvia.





Miehen 2000-luvun filmeistä olen nähnyt:



– Puhallettu 60 sekunnissa (2000)

Nykyisellään voisin kuvitella ehkä ostavani tämän halvalla lähinnä Angelina Jolien mukanaolon takia. Mutta varmastikin mitä enemmän autoista pitää sitä enemmän tämä kannatta katsoa.



– Kapteeni Corellin mandoliini (2000)

Ihan ok omassa romanttisen draaman lajissaan mutta en ollut hirvittävän vaikuttunut.



– Windtalkers (2001)

Muistaakseni tämäkin oli ihan ok sotaelokuva mutta ei mitään kovin ihmeellistä.



– Adaptation. Minun versioni (2002)

Tämä oli viihdyttävän erilainen komediadraama ja varmasti yksi Cagen suurimpia onnistumisia 2000-luvulla. Tosin myyntiin meni sekin DVD-levy katsomisen jälkeen.



– Pelimiehet (2002)

Ihan suositeltava elokuva on myöskin Ridley Scottin ohjaama huijarikomedia. Taisin jopa poikkeuksellisesti käydä tämän katsomassa ilmaisnäytöksessä elokuvateatterissa. Yleensä säästän komediat kotikatsomoon.



– National treasure – Kansallisaarre (2003)

Keskivertoa ehkä pykälän parempi seikkailuelokuva. Olen puoliksi miettinyt että voisin tämän ehkä joskus halvalla ostaa mutta on toistaiseksi jäänyt. Elokuvan jatko-osaa en ole nähnyt. Muistaakseni myöskin elokuvateatterissa katsottu (en ole täysin varma).



– Lord of War (2004)

Myöskin suositeltava elokuva listalta. Rikosjännärissä Cage asekauppiaana tällä kertaa. Bridget Moynahan miellyttää silmää.



– World Trade Center (2006)

Mikäli dramatisoitu tarina elokuvan nimen rakennuksen viimeisesti hetkistä kiinnostaa niin kannattaa katsoa. Muuten ei.



– The Wicker Man (2006)

Yritin välttää katsoessani vertailuja mielessäni alkuperäiseen elokuvaan mutta en täysin onnistunut. Aika vaisuhan tämä oli. Deadwoodista tuttu Molly Parker on mukana sivuroolissa.



– Ghost Rider – Aaveajaja (2006)

Aaveajaja seikkaili Suomessa 70-luvulla seitsemässä Sarjakuvalehti nimisen lehden numerossa. En lukenut niitä heti silloin mutta suurin osa 80-luvusta ja 90-luvun alku oli Marvel sarjakuvan kulta-aikaa henkilökohtaisella tasolla ja myöskin Aaveajaja tuli silloin tutuksi (kyseiset Sarjakuvalehdet omistan vieläkin). Tästä johtuen on minulla (varsinkin Marvelin) sarjakuvahahmojen filmatisointeihin lähtökohtaisesti myönteinen suhtautuminen vaikka kaikista Marvel elokuvista en sitten lopulta täysillä pitäisikään. Elokuva vastaa melko hyvin minulle sarjakuvista jäänyttä mielikuvaa ja sympaattinen Sam Elliott sivuroolissa on plussaa. Eniten minua häiritsi jo elokuvateatterissa katsoessani hieman vaisuiksi jäävät pahikset mikä osittain selittynee elokuvan PG-13 ikärajalla. Ei onnistunein Marvel-sarjakuvafilmatisointi mutta ainoa NG:n elokuva 2000-luvulta jonka DVD olohuoneen hyllystä löytyy.



– Next (2007)

Jotenkin en tästä jaksanut innostunut vaikka hiukan scifiä onkin. Julianne Moore on siltikin aina plussaa.



– Bangkok Dangerous (2007)

Ei mitenkään erityisen vakuuttava toimintaelokuva.



– Tieto (2008)

Tämä kannattaa katsoa jo ihan elokuvan lopun takia vaikka ei noin muuten hirvittävän ihmeellinen filmi olekaan.





Jotain kertonee sekin että näistä 13 elokuvasta olen 11 ostanut halvalla DVD:nä ja 10 on katsomisen jälkeen mennyt halvalla myyntiin. Ja jäljelle jäävä DVD on hyllyssä enemmän Marvel perusteen kuin Cagen takia. Paremmin silti Cage on suoriutunut kuin moni muu näyttelijä vaikka 2000-luku ei täydellinen menestystarina ole hänelle ollutkaan.