28.8.2006 10:43
Dark Floors
7.3.2007 15:38
Lordi-aiheisen Dark Floors ‑kauhuelokuvan kuvaukset alkavat 7. toukokuuta. Elokuvan ensi-ilta Suomessa on näillä näkymin 21. joulukuuta.
Lordi-yhtyeen hirviöhahmot esiintyvät elokuvassa, minkä lisäksi yhtyeen johtohahmo Tomi Putaansuu on osallistunut elokuvan suunnitteluun ja käsikirjoituksen ideointiin. Lordi tekee elokuvaan myös tunnuskappaleen.
Elokuvan tuotantoyhtiö on Solar Films ja tuottaja Markus Selin. Käsikirjoituksesta vastaa Veli-Pekka Hänninen ja ohjaajana on Pete Riski. Solar Films kuvailee Dark Floors ‑elokuvaa perinnetietoiseksi, aidoksi kauhuelokuvaksi. Sen tapahtumat sijoittuvat sairaalaan.
Suurin osa englanninkielisen elokuvan näyttelijöistä tulee ulkomailta, lähinnä Britanniasta. Elokuvan ikärajaksi Suomessa kaavaillaan 13 vuotta.
16.12.2007 21:55
17.12.2007 16:08
Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt trailerin visuaalisesta puolesta. Toihan näyttää jo melkein oikealta elokuvalta eikä miltään Jadesoturilta.
17.12.2007 16:49
Ton kuvaaja on Oikeasti tosi hyvä.
17.12.2007 21:20
16.1.2008 14:16
30.1.2008 17:40
Ou nou...
30.1.2008 21:40
Kävit siis katsomassa? Kerros nyt jotain.
31.1.2008 00:27
Joo, menikö tämäkin taas pertti pasasten nolojen kotivideoiden osastolle? Mä olisin toivonut vähän enemmän.
31.1.2008 09:16
TYLSÄ kliseinen kauhuelokuva, ei pelottanut yhtään. Eikä naurattanut yhtään. Paitsi lopputeksteille naurahdin, niissä kiitettiin Mörköä.
31.1.2008 13:00
Tätä ei nähdä muiden maiden valkokankaalla, se on varma. Aivan paska ja mitätön.
31.1.2008 15:00
31.1.2008 15:01
Jaetaanko parhaasta maskeerauksesta Jussi-patsaita, en muista.
31.1.2008 15:16
Jos haluaa katsoa muutamia Elitisti-foorumilaisia heilumassa zombeina, niin niitä tässä oli.