Maailmanloppu alkaa Oulusta

Eihän tuonne

Oulun ensi-iltaan pääse, mutta tulee onneksi Ykkösdokumenttina.



YLE TV1 30.12. klo 21.15

Syksyllä 1960 alkoi Oulun lääninhallituksen kanslisti Laila Heinonen puhua kielillä ja julistaa Jumalalta saamaansa profetiaa. Hänen mukaansa piti löytyä 800.000 esirukoilijaa, jotteivät Neuvostoliiton joukot miehittäisi Suomea. Syntynyt liike herätti kohua, hajotti perheitä ja johti lopulta mellakoihin kun nouseva nuorisokulttuuri törmäsi perinteeseen nojaavaan hurmoksellisuuteen. Käsikirjoitus ja ohjaus Annika Nykänen.



http://www.yle.fi/tv1/juhla_dokumentit.php



Klaffi Tuotantojen (mm. Autobonus, Huutajat) tuotantoa.

Toivottavasti joku saisi "nauhalle" tämän.

Tänään.

Noin puoleenväliin asti kovaa ja kiinnostavaa faktakamaa, sitten aivan toivoton lässähdys – eikö vaan voitaisi käsikirjoittaa paremmin ja keksiä jotain näkökulmaa? Aihehan on loistava ja ajankuva/kulttuuririnnastukset kiinnostavia.

Tämä on myös DocPointin ohjelmistossa 23.-27.1.

Mä katsoin tän juuri ja tykkäsin kovasti. En ookaan nähnyt ennen kotimaista lahkodokkaria – enkä taas saanut yöllä unta kun pelkäsin että heinoslaiset kurkkii ikkunoista.

Hiukan samaa mieltä Hovan kanssa, loppupuoli ei ollut ollenkaan niin tiukkaa asiaa kuin mitä alkupää elokuvasta tarjosi ja mitä esim. traileri antoi odottaa. Pidin tästäkin huolimatta, aihe itsessään jo sen verran kiinnostava.

Taas on loisto-aihe latistettu keskinkertaisella käsittelyllä.

Liekä budjetin vaiko hengen vähyyttä.

Laiskasti tehty; puhuvia päitä ja puhkikäytettyjä kuva&ääniefektejä, eikä esim. nykytilannetta pahemmin selvitetty.



Kyllä kai Turkuun – missä jengi edelleen vaikuttaa – olisi voinut tehdä yllätyshyökkäyksen.



Veikko Ennalakin kävi tsekkaamassa heinoslaisia. Artikkeli löytyy tuoreesta Lasteni isä on on veljeni ‑kokoelmasta.

Jouni Hokkanen ( 31.12.2007 13:23)

Kyllä kai Turkuun – missä jengi edelleen vaikuttaa – olisi voinut tehdä yllätyshyökkäyksen.



Veikko Ennalakin kävi tsekkaamassa heinoslaisia. Artikkeli löytyy tuoreesta Lasteni isä on on veljeni ‑kokoelmasta.

Ennalankaan artikkeli ei ole niin mahtava mutta ero jutun ja dokkarin välillä on olennainen, sillä Veikolla on tiukan tragikoominen oma näkökulma asiaan (ja oululaisuuteen!) eikä vain kasaa haastatteluja joita leikataan ristiin ja höystetään rumpukoneella joka ikään kuin viittaa homman tihenevän johonkin kuumottavaan käänteeseen, josta melko pian tajuaa, että sellaista ei tule. Kiehtovia ja dramaattisia aineksia olisi tosiaan ollut, mutta suuri osa jotenkin hukkui sillisalaattiin.



Toisaalta dokumentti oli aatteellisesti toimivaa jatkomatskua eilisiltaiselle Arto Lehkamon Young Loven ja sen dvd-taustamateriaalien uusintakatselulle.