Jonkin aikaa on jo tullut tätä australialaista sketsihuttua. Ei sitä joka viikko muista, mutta onpahan pikkukivaa lupamaksuvastinetta. Jotenkin viime vuosina kaiken tositv-, nöyryytysvisailu-, survivor- ja pigbrother ‑shaiban myötä oikeasti kirjoitettu ja näytelty viihde on noussut arvoon arvaamattomaan.





Eihän tämä mitään elämääsuurempaa ole, mutta sijoittuu samaan kolmen ja puolen tähden divisioonaan kuin taannoiset brittipläjäykset Tv To Go ja The Sketch Show. Huonompia ja ennalta-arvattavia puujalkajuttuja tulee vähän väliä, mutta ainakin ne ovat lyhyitä. Sarjaparodiatkin ovat melko yllätyksettömiä.



Ausseilla on kyllä huumori hallussa, heiltä on lupa odottaa ihan hykerryttävää kamaa. Viitisentoista vuotta sitten tuli Fast Forward, jonka jaksojen nauhoitukset puuroutuivat itselläni puolinopeuslumisateeksi, mutta oli muistaakseni mukavasti absurdin rajamailla, parhaimmillaan. Micallef taas räjäytti potin, huippuälykäs show on parhaita sketsisarjoja koskaan, ja Micallef itse clooneymäisen karismaattinen. Mainittakoon, että jaksoja on ilmeisesti editoitu Eurooppaa varten: aussi-dvd:t sisältävät jonkin verran sketsejä, jotka aukeavat vain australialaisille. Lisäksi tekstitykset puuttuvat, mikä on tässä tapauksessa huono asia.



Comedy Inc. liikkuu melko perinteisillä vesillä, mikä mielestäni riittää. Riittämiskynnykseni on ilmeisesti matalampi kuin keskivertoelitistillä. Tärkeintä on edes jonkinlaisen sketsiviihteen vuo kuin se, ettei olisi lainkaan sketsiviihdettä tai että jos ohjelmapaikalla olisi paskaa gonzoilua. Lajityyppi ei kehity, jos keskitytään stalinmaisesti pelkkään kvaliteettiin.



Missä viipyvät muuten Paul Hogan Show'n uusinnat? Tahtoo! Siitä huolimatta, että se tuskin on enää niin hyvä kuin silloin kakarana. Tapahtuu todennäköisesti ns. Kenny Everett ‑ilmiö.