Boxer Rebellion (Chang Cheh, 1976)
Jos joku odotti hourepäissään vakavaa, historiallista tulkintaa Kiinan historiasta, tulee varmasti pettymään. Muilla on hauskaa boksauksen ja isänmaallisen paisuttelun parissa, vaikka paljon hauskempaakin voisi olla, jos paketti olisi pidetty timmimmän pituisena. Alexander Fu Sheng ja kumppanit tarjoavat pätevät taitonsa eeppisiksi yltyville mittelöille, missä henkiboksaus ja kiväärien pauke sekoittuvat piristävästi raajojen viuhumiseen, miekkojen kalinaan ja keihäiden kalskeeseen. Jos välillä on vähän tylsää tai hidasta, vastapainoksi mm. vallataan konekivääripesäke miehekkäästi paljain käsin. Viimeiset kolme varttia ovat ne tiukimmat ja melodraamaltaan tunnelmallisimmat, lopun vielä keskittyessä vahvasti limitettyihin loppumatseihin missä pikaoikeutta jaetaan näyttävästi ja myös kuollaan ylivoimaisen vihollisen edessä urheasti. Monikansallisuuttakin väläytellään ulkomaan pirujen pahistellessa runsain mutta pääasiassa kasvottomiksi jäävin massoin. Richard Harrisonin viiksivallu saksalaisupseeri sapelitaistelussa boksaajaa vastaan on kuitenkin massasta poikkeava ilahduttava näky.
Chang Cheh
Heroes Two (1974)
Vanha koira Cheh pystyi kuin pystyikin opettamaan jotain uutta myös seuraajilleen vaihtaessaan kung fu ‑vaihteen silmään. Chen Kuan Tain ja Alexander Fu Shengin keulaama Shaolinin luostarin polttajaisten jälkipyykkiin sijoittuva elokuva tempaisee mukaansa ja turpaan napakasti. Kokonaisuus on kuin kuuden tuuman rautanaula: simppeli, toimiva, viivasuora ja napsahtaa napakalla iskulla suoraan maaliinsa kantaan asti. Miehinen patsastelu jättää valitettavasti mukaan saatua joka osa-alueella pätevää naiskauneutta varjoonsa niin tarinassa kuin taistelussa, missä piilee vallankumousaatteellisen kokonaisuuden suurin heikkous. Tämä ei silti pääse kauheammin harmituttamaan, sen verta näyttävää ja maanläheistä matsia on tasaiseen tahtiin tarjolla. Fu Sheng nousee nuorena tulokkaana arvoon arvaamattomaan; erityisesti jäi mieleen pari suorastaan psykoottista ja kohtaukseen epäsopivan häiriintynyttä virnistystä kerrassaan jumalattoman timakan käsi- ja jalkatyöskentelyn lisäksi.
The Weird Man (1983)
Kumma heppu on mystinen taolainen munkki, jolla on viisi oranssipukuista oppipoikaa. Näiden edesottamuksista saadaan hupia ja huisketta irti, kun napit menvät vastakkain kieron paikallishallinnon kanssa. The Weird Man edustaa Chang Chehin rennommin otettua tuotantoa kummitellen toinen jalka Five Element Ninjasin kaltaisen fantasiaseikkailun ja toinen jalka perinteisemmän verenlentoleikin tontilla. Väkivallattomaksi tätä ei voi sanoa, mutta Cheh-mittapuulla meno ei ole kovin brutaalia. Minua kaikeen toimintaan liitetty päätön fantasiatoiminta ja pykälää vähäisempi paatos viehätti, eikä chehiläisiä kunniantunto ja kunniakas kiemurteleva kuolema ‑teemoja ole unohdettu, jos siitä löytyy se henkilökohtainen vesi ja leipä.
Shaolin Rescuers (1979)
Shaolin vastaan Wu-Tang reilulla ripauksella veijarikomediaa – jälkimmäinen tuli hieman yllätyksenä. Meno on reipasta, ituus hieman liikaa. Naama pidetään periaatteessa vakavana muutamaa hahmoa mukana laskematta, mutta taistelutekniikat ja ‑aseet viedään mittaushteiltaan absurdin rajan yläpuolelle. Soppa viihdytti.
Ten Tigers of Kwangtung (1980)
Kerrassaan jumalaton lauma hahmoja, keskinäinen oppikoulujen ja moraali vs. tienaus ‑kahnaus, kosto yhden kuolleen jätkän vuoksi jne. Ilmassa on katastrofin ainekset, kun sekaan jymäytetään vielä astetta eksoottisempia taistotekniikoita. Mutta ei saakeli, jotain tässä vain on, jotta loppuun asti jaksaa katsoa ja vielä enimmäkseen hymyillen hyväksyvästi. Ei sitä joka leffa kuitenkan näin reipastahtsta ja rehellisesti sanoen älytöntä myllytystä sisällä. Ei ole myöskään ihan jokapäiväinen näky, kuinka Ti Lungia yritetään piestä pronssisella keulakuvan pienoismallilla. Hyväksyn.