Elvis" The King" Presley

16.8 tulee täyteen 30 vuotta, kun kuningas poistui keskuudestamme. Muistoa kunnioittaen tänne voi laitella kommentteja mitä ajatuksia Elvis laulajana, esiintyjänä, näyttelijänä, ilmiönä etc. herättää.

Itselle kuningas merkitsee samaa Amerikan ja henkilön ihannointia, kuin James Dean. Ilmiömäinen ulkonäkö yhdistettynä niihin lahjoihin jotka heille oli suotu.

Elokuvien puolelta nostan jalustalle Jailhouse Rock(1957) Viva Las Vegas(1964) Speedway(1968) Charro!(1969).

Musiikissa oman makuni läpimurto tuli mielettömän 1968 comebackin myötä, jolloin lavakarisma, biisit ja ulkoinen olemus oli kuin virheetön timantti.

[attachment=802:250px_El...ley_1970.jpg]

8.1.1935 – 16.8.1977



Phill Lynotin omistus Elvikselle, joka itsekin poistui Rock ’n’ Rollin uuvuttamana 36 vuotiaana.



King`s Call

Elvis oli / on kiinnostava lähinnä esiintyjänä ja vielä tarkemmin sanottuna laulajana. 50-luvun lopussa ilmestyneet "Elvis Presley" ja "Elvis" levyt ovat rock'n'roll historian kulmakiviä. Sen jälkeen, lähinnä 60-luvun alussa ilmestyneet lukuisat elokuvat ja niiden soundtrackit ovat taasen aika mitäänsanomattomia, eivätkä ne koskaan ole henkilökohtaisesti kolahtaneet missään vaiheessa. Tosin tuolle aikavälille mahtuneet Elviksen joululevy ja pari gospel – levyä olivat poikkeuksia siten, että ne olivat kieltämättä varsin onnistuneita.

Vuonna 1969 ilmestynyt "From Elvis in Memphis" nosti kuninkaan taas uudelleen jaloilleen ja samaan aikaan herra teki oikeastaan kuolemaansa saakka varsin kuunneltavaa materiaalia, unohtamatta hienoja live-esiintymisiä. Ilmiönä Elvis hakee edelleen vertaistaan.

Kuningas, jonka jättimäiseen tuotantoon perehtyminen on elämän mittainen tehtävä. True Romance ‑leffa on oikeassa Elviksen suhteen.

Tuotannon kolmijakoisuus vuosikymmenten mukaan on raamatullisen hienoa, enkä missään tapauksessa lähtisi kilpailuttamaan niitä keskenään. 50-luvun matskua kaikkien on toki aina muistettava kehua, etenkin vuoden 1956 levytyksiä. Muistakaamme kuitenkin, että juuri kyseisen vuosikymmenen suuret Elvis-hitit ovat niitä puhkisoitetuimpia ja kusenpolttamimpia, niin hienoja kuin ovatkin. 60-luvulla Elvis oli jo totaalisesti tuotteistettu, mutta miehen ympärillä pyörinyt piisintekobisnes synnytti myös hienoja hedelmiä, jotka kerjäävät coverointia, vrt. "A Little Less Conversation". 70-luvulta löytyy myös hienoja yksittäislauluja, mutta rosoinen Elvis-ilmiö kärsi soundin kliiniytymisestä ja rock-genren pilkkoutumisesta. Rock'n Roll oli jo loppuunkaluttu, terävimmät piisit sävelletty, hienoimmat puvutkin käytetty (1968 comeback-nahkapuku on paras!)

Elvis tuoreen FightSportin kannessa:

Karate-harrastukseen keskittyvä artikkeli vaikutti hyvältä.

"Elvis was a hero to most

But he never meant shit to me you see

Straight up racist that sucker was

Simple and plain

Mother fuck him and John Wayne"







(Nooo, Vegas ‑ajan elvis oli asiallinen)

Tuosta tuli mieleen se Pentti Saarikosken Elvis-runo.

"Aloha From Hawaii" (1973) ‑livetupladvd:llä Elvis on hyvässä lyönnissä. Osa biisimateriaalista on liian pliisua, mutta mm. "C.C. Rider" kulkee komeasti.

18.8. Teemalauantai: Elvis!

Tarkempaa infoa täältä.

"There's a time to live and a time to die, I smoke Elvis Presley's toenails when I wanna get high! "