Kaikki ei ole nyt aivan kohdallaan -kohtaukset elokuvissa (sisältää spoilereita)

Bullet in da head ( 10.8.2007 12:23)

Spoileri

jossa tämä samainen sisaruspari ja vaimo painelevat jokiveneellä Shutherlandin silmien edestä, vaikka vaimo kertoi aikaisemmin lähteneensä tapaamaan pariskunnan lasta.

Tähän asti luetun ja ketjussa mainittujen elokuvien perusteella voisi tehdä sellaisen yleistävän väitteen, että vielä 70 ‑luvulla osattiin tehdä laadukasta kokonaisvaltaista kauhua? Edelleenkään en silti sulata tätä ´vihjaus´ ‑ajatusta. Esim.

Ei ehkä sovi tähän aiheeseen, mutta Roegin Don't Look Nowssa on ainakin koko ajan sellainen vinksahtanut tunnelma, kaikki ei ole todellakaan kohdallaan. Tässähän haettiin jotain hienovaraisia vihjauksia, mutta on tuossakin sellaisia karmivia yksityiskohtia, jotka syöpyvät mieleen. Ja nuo kohtaukset petaavat jotain suurempaa shokkia, mutta eivät kuitenkaan paljasta liikaa. Jo pelkästään tämä sisaruspari ensimmäisessä kohtauksessaan ravintolassa suorastaan saa kylmät väreet aikaiseksi...

...Tuosta tuli vielä mieleen The Wicker Man (1973), jossa kauhutunnelma rakentuu juuri tällaisista pikkukieroutuneista, hienovaraisista yksityiskohdista.

Tunnelma on vähän sama kuin keskustelisi klassikobiiseistä ja pohtisi, että biisien aluista löytyy teemoja jotka ennakoivat kertosäettä. Totta helvetissä kauhuelokuvissa on pieniä vihjauksia ja kohtauksia, jotka petaavat suurempaa shokkia. Sitä kutsutaan elokuvantekemiseksi. Pitääkö ne kaikki tehokeinot välttämättä listata paperille? Kääntäen: onko olemassa kauhuelokuvia, joissa kaikki on kohdallaan?

JMustonen ( 10.8.2007 14:20)

Tunnelma on vähän sama kuin keskustelisi klassikobiiseistä ja pohtisi, että biisien aluista löytyy teemoja jotka ennakoivat kertosäettä. Totta helvetissä kauhuelokuvissa on pieniä vihjauksia ja kohtauksia, jotka petaavat suurempaa shokkia. Sitä kutsutaan elokuvantekemiseksi. Pitääkö ne kaikki tehokeinot välttämättä listata paperille? Kääntäen: onko olemassa kauhuelokuvia, joissa kaikki on kohdallaan?

Niinpä – tai minkä tahansa genren elokuvia. Itselläni heräsi näitä juttuja lukiessa lähinnä "tässä topicissa ei ole kaikki kohdallaan" ‑fiilis. Ylen uutislähetyksissäkin on tietty rakenne ja draaman kaari. Keskustellaanko siitä.

JMustonen ( 10.8.2007 16:20)

Tähän asti luetun ja ketjussa mainittujen elokuvien perusteella voisi tehdä sellaisen yleistävän väitteen, että vielä 70 ‑luvulla osattiin tehdä laadukasta kokonaisvaltaista kauhua? Edelleenkään en silti sulata tätä ´vihjaus´ ‑ajatusta. Esim.

Ei ehkä sovi tähän aiheeseen, mutta Roegin Don't Look Nowssa on ainakin koko ajan sellainen vinksahtanut tunnelma, kaikki ei ole todellakaan kohdallaan. Tässähän haettiin jotain hienovaraisia vihjauksia, mutta on tuossakin sellaisia karmivia yksityiskohtia, jotka syöpyvät mieleen. Ja nuo kohtaukset petaavat jotain suurempaa shokkia, mutta eivät kuitenkaan paljasta liikaa. Jo pelkästään tämä sisaruspari ensimmäisessä kohtauksessaan ravintolassa suorastaan saa kylmät väreet aikaiseksi...

...Tuosta tuli vielä mieleen The Wicker Man (1973), jossa kauhutunnelma rakentuu juuri tällaisista pikkukieroutuneista, hienovaraisista yksityiskohdista.

Tunnelma on vähän sama kuin keskustelisi klassikobiiseistä ja pohtisi, että biisien aluista löytyy teemoja jotka ennakoivat kertosäettä. Totta helvetissä kauhuelokuvissa on pieniä vihjauksia ja kohtauksia, jotka petaavat suurempaa shokkia. Sitä kutsutaan elokuvantekemiseksi. Pitääkö ne kaikki tehokeinot välttämättä listata paperille? Kääntäen: onko olemassa kauhuelokuvia, joissa kaikki on kohdallaan?

Ei ole olemassa kauhuelokuvia, jossa kaikki on kohdallaan. Olet myös oikeassa siinä, että varmaan jokainen kauhuelokuva sisältää jonkinlaista vihjailua ja lopun petausta. Tämän petailun voi kuitenkin hoitaa joko tyylillä tai sitten paskasti. Mun mielestä turhan moni kauhuleffa sortuu helppoon ratkaisuun, jossa koko elokuvan meininki selvitellään katsojalle ensimmäisten kolmen minuutin aikana. Tästä esimerkkinä vaikka Dog soldiers; Ihmissusi hyökkää pariskunnan kimppuun, ja tästä sitten leikataan joukkoon sotilaita suorittamassa jotain tehtävää. Siinä pedataan koko leffa heti alussa, ihan sama jos matkalla ripotellaan lisää vihjeitä, katsoja tietää alusta alkaen mitä tulee tapahtumaan.



Mieti jos Syvä joki alkaisi kohtauksella, jossa hillybillyt ensin raiskaavat yksinäisen retkeilijän, viiltävät tältä kurkun auki ja heittävät virran vietäväksi. Sitten leikataan turvalliseen lähiöidyyliin jossa päähenkilökolmikko pakkailee kamojaan autoon.



Eli siis mun mielestä on ok keskustella leffoista/kohtauksista joissa tämä vihjailu on hoidettu taidolla (tai huonosti).

Joo myönnän että tuo Manaaja ‑esimerkki oli huono.

JMustonen ( 10.8.2007 16:20)

Kääntäen: onko olemassa kauhuelokuvia, joissa kaikki on kohdallaan?

Onko kauhuelokuvia, joissa olisi edes alussa kaikki kohdallaan? Tarkoitan tietenkin niin, ettei elokuvasta tajuaisi ilman kapseliarviota/muuta genren määrittelyä (elokuvajulisteessa, julkaisun kansissa jne.) mikä tyylilaji on kyseessä. Jollainhan tapaa aina tunnutaan jo alkuteksteissä vihjailtavan perimmäisestä tyylilajista. Tai toisin sanoen: miten pitkälle kauhuelokuvassa voi jatkaa ilman noita herätekilkkeitä?

Mun mielestä turhan moni kauhuleffa sortuu helppoon ratkaisuun, jossa koko elokuvan meininki selvitellään katsojalle ensimmäisten kolmen minuutin aikana. Tästä esimerkkinä vaikka Dog soldiers; Ihmissusi hyökkää pariskunnan kimppuun, ja tästä sitten leikataan joukkoon sotilaita suorittamassa jotain tehtävää. Siinä pedataan koko leffa heti alussa... Mieti jos Syvä joki alkaisi kohtauksella, jossa hillybillyt ensin raiskaavat yksinäisen retkeilijän, viiltävät tältä kurkun auki ja heittävät virran vietäväksi. Sitten leikataan turvalliseen lähiöidyyliin jossa päähenkilökolmikko pakkailee kamojaan autoon.

Kuten hyvin tiedät, kuvaa tämä kerrontatapa lähinnä 70 – 80 ‑luvuilla läpi lyönyttä ja yhä voimissaan olevaa goreilua ja/tai teinikauhua. Miksei myös eksploitaatiota. Esim. Deodaton La Casa sperduta nel parco alkaa hyvin suoraviivaisesti ja jatkaa samalla linjalla hamaan loppuunsa saakka. Myös klassisessa kauhussa (Hammer, Amicus etc.) elokuvan juoni on usein jo heti alusta alkaen selvä. Kun poimii hyllystä nimikkeen Dracula, jää vihjailuille hyvin vähän tilaa. Eli jos puhutaan ihan perinteisestä kauhusta, jonka juuret lienevät jossain 30-luvun uumenissa, niin on toki olemassa myös tällainen täysin suoraviivainen tapa tehdä sitä. En sitten tiedä onko kyse helppoon ratkaisuun sortumisesta, vaiko vain tietoisesta valinnasta etenkin kun puhutaan elokuvien prologeista.



Syvä jokihan sen sijaan edustaa 70-luvun alun Yhdysvaltoja leimannutta itsetutkiskelun aaltoa. 70 ‑luvun elokuvan analysointi "kaikki ei ole kohdallaan" ‑elementeillä on sinälläänkin haastavaa, että montaa keskeistä teosta leimaa hyvin pessimistinen ajankuvaus. Syvän joen Duelling Banjos-kohtauksen pikkupoika on nerokas oivallus ohjaajalta ja tuo esille kahden erilaisen kulttuuripiirin vieraantumisen toisistaan. Maalaisille soitto on osa heidän elämäntyyliään, kaupunkilaisille – ja huom. myös katsojille – hauska pieni näytös. Sanoja ei juurikaan vaihdeta, koskaan mitään yhteistä ei ole. Toisin sanoen elokuvien teemat eivät ole enää niin yksioikoisia. Samaa voi sanoa Roegin Don´t Look Now:sta. Tuskin lienee sattumaa, että edellisessä elokuvassaan Roeg pohti kulttuurin kuolemaa, käyttäen samoja tyyli- ja tehokeinoja kuin Don´t Look Now:ssa. On liian yksinkertaistavaa nähdä näitä elokuvia kaunuelokuvien näkökulmasta. Esim. draaman puolelta löytyy Chabrolin Teurastaja, jossa väkivallan teemasta vihjataan luolamaalausten avulla. Bergman luo Kuin kuvastimellaan tavallisilla keskusteluilla lopun Hitchcockin Psykossa tulevaan kauhuun vihjataan voimakkailla kuvakulmilla.



Pointti on siinä, että voidaanhan pahuuden vihjailusta toki keskustella mutta aihepiiri on törkeän laaja ja jotta keskustelulla olisi jotain painoarvoa, tulisi vihjailut sitoa (omasta mielestäni) johonkin kontekstiin. Muutoin on vaarana, että syntyy ylimalkainen lista jossa eri genret, aikakaudet ja ohjaajat sekoitetaan toisiinsa mielivaltaisesti ilman sisältöä. Tässäkin ketjussa sekoitetaan jo mielestäni vihjailuja pahuudesta ajankuvaukseen, psykologiseen elokuvakerrontaan yms. eli puhutaan oikeastaan eri ohjaajien käyttämistä tyylikeinoista tuhoamalla kohtausten todellinen voima.

Onko kauhuelokuvia, joissa olisi edes alussa kaikki kohdallaan? Tarkoitan tietenkin niin, ettei elokuvasta tajuaisi ilman kapseliarviota/muuta genren määrittelyä (elokuvajulisteessa, julkaisun kansissa jne.) mikä tyylilaji on kyseessä.

Nyt päästiin asian ytimeen.[center]



[/center]

charlottesometimes ( 10.8.2007 17:35)

Onko kauhuelokuvia, joissa olisi edes alussa kaikki kohdallaan? Tarkoitan tietenkin niin, ettei elokuvasta tajuaisi ilman kapseliarviota/muuta genren määrittelyä (elokuvajulisteessa, julkaisun kansissa jne.) mikä tyylilaji on kyseessä. Jollainhan tapaa aina tunnutaan jo alkuteksteissä vihjailtavan perimmäisestä tyylilajista. Tai toisin sanoen: miten pitkälle kauhuelokuvassa voi jatkaa ilman noita herätekilkkeitä?

Audition?

Ymmärrän että tällainen mielivaltainen lista elokuvien kohtauksia ei välttämättä palvele ketään, hyvä että tässä silti jotain keskustelua syntyy.

Tottahan toki esim. teineille mittatilaustyönä tehdyt leffat pitääkin aloittaa menemällä suoraan asiaan, jotta katsomosta kumpuavilta booring-huudoilta vältyttäisiin. Eksploitaatiossa/goreiluissa homma useimmiten kuuluu asiaan.

Kuitenkin tuntuu, että juuri tuo prologi on se ainoa tapa pistää elokuva käyntiin. Moni elokuva (La Casa sperduta nel parco, ehkä?) vain olisi voinut olla mielenkiintoisempi ilman tällaista "tehdään tämä meininki nyt heti kättelyssä selväksi" ‑aloitusta.

charlottesometimes ( 10.8.2007 18:35)

Onko kauhuelokuvia, joissa olisi edes alussa kaikki kohdallaan? Tarkoitan tietenkin niin, ettei elokuvasta tajuaisi ilman kapseliarviota/muuta genren määrittelyä (elokuvajulisteessa, julkaisun kansissa jne.) mikä tyylilaji on kyseessä. Jollainhan tapaa aina tunnutaan jo alkuteksteissä vihjailtavan perimmäisestä tyylilajista. Tai toisin sanoen: miten pitkälle kauhuelokuvassa voi jatkaa ilman noita herätekilkkeitä?

Mielestäni jo Alienin alkutekstit kertovat harvinaisen selkeästi että kyseessä on sci-fi-kauhuleffa. Uhkaavan musiikin säestyksellä pikkuhiljaa kuvaan ilmestyvä Alien ‑teksti avaruustaustalla – aidosti pelottava tunnelma tavoitetaan jo ensimmäisillä minuuteilla tällaisella yksinkertaisella alkutekstijaksolla.



Oma ehdotukseni: From dusk till dawn

Bullet in da head ( 11.8.2007 11:50)

Moni elokuva (La Casa sperduta nel parco, ehkä?) vain olisi voinut olla mielenkiintoisempi ilman tällaista "tehdään tämä meininki nyt heti kättelyssä selväksi" ‑aloitusta.

House on the Edge of the Parkia mielenkiintoisemmin ei exploitaatioelokuvaa juurikaan voi aloittaa. Kyllä sieltä sitten ne yllätyksetkin tulevat, jos niitä kaipaa.

Silent Night, Deadly Night ("Jouluyö, Murhayö" video express, leikattu)

– elokuvassa luulee aluksi että lunaatikko olisi vaikkapa isoisä, tai ehkäpä

se kiva joulupukki joka käy bensa-asemalla.



Mutta, suomalaiseen jouluiseen henkeen sopien, asioitten todellinen

karva paljastuu kun...



Ruvetaan juomaan viinaa!





...Naughty!

k-mikko ( 11.8.2007 08:43)

charlottesometimes ( 10.8.2007 17:35)

Onko kauhuelokuvia, joissa olisi edes alussa kaikki kohdallaan? Tarkoitan tietenkin niin, ettei elokuvasta tajuaisi ilman kapseliarviota/muuta genren määrittelyä (elokuvajulisteessa, julkaisun kansissa jne.) mikä tyylilaji on kyseessä. Jollainhan tapaa aina tunnutaan jo alkuteksteissä vihjailtavan perimmäisestä tyylilajista. Tai toisin sanoen: miten pitkälle kauhuelokuvassa voi jatkaa ilman noita herätekilkkeitä?

Audition?

Audition tuo ovelasti surullisen perhetapahtuman heti alussa, eli siinä ei ole kaikki hyvin. Katsojaa harhautetaan komeasti, elokuvaa voisi luulla nyyhkyleffaksi.

-