Lukas Moodysson

Olen tosiaan seurannut miehen tuotoksia Fucking Åmålista lähtien ja täytyy myöntää että miehellä on lahjakkuutta tehdä hyvinkin erilaista elokuvaa. Itselleni kolahti kaikista parhainten juuri nämä moodyssonin uusimmat lilja 4-ever ja hål i mitt hjärta. Containerin olen nähnyt, mutta pitäisi vielä kertaalleen katsoa uudestaan. Elitistien arvostelu hål i mitt hjärtasta oli mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen, siksi että elokuvalle annettiin vain yksi ja ½ tähteä. En näkisi elokuvaa hyökkäyksenä pornoteollisuutta vastaan, vaan kuvauksena ihmiskohtaloista. Työskentelen itse sosiaali- ja terveysalalla ja olen työni puolesta huomannut, kuinka esimerkiksi vaimonsa menettäminen eron tai kuoleman kautta vaikuttavat ihmiseen, siksi kuvausta näistä tunnevammaisista miehiestä oli mielestäni varsin todentuntuinen.

Elokuva oli myös länsimaalaista kulttuuria hyvin kuvaava. Kun mikään ei enää riitä on otettava rankat aseet esille että edes jossain tuntuisi joltain. Toisaalta tässä Moodysson menee hiukan yli ja elokuvan muutamasta kohtauksesta, tulee enemmänkin yököttävä olo. En haluaisi tuomita elokuvaa aivan niin surkeaksi, kuin elitistit olivat tehneet. Ehkä elokuvan teemoissa oli jotain sellaista jota joudun työni puolesta näkemään niin nykyajan nuorissa, kuin meissä vanhemmissakin.



Tämä siis oli ensimmäinen postaukseni tänne foorumille. Toivottavasti topic herättää keskustelua.



Moodyssonin tekemät elokuva. Mielipiteitä näistä kaikista otan mielelläni vastaan.

_____________________________

Container

Hål i mitt hjärta, Ett

Terrorister – en film om dom dömda

Lilja 4-ever

Tillsammans

Fucking Åmål

Bara prata lite

Uppgörelse i den undre världen, En

Det var en mörk och stormig natt

Itseäni häiritsee noissa kahdessa elokuvassa Lilja 4-ever ja Ett hål i mitt hjärta se lopputuloksen kannalta turmiollinen asia, että tekijä on aivan liian lähellä aihettaan kykenemättä käsittelemään tai arvioimaan sitä kovin älykkäästi tai näkökulmia ja ristiriitoja arvioivasti, huumorin kypsyttävästä voimasta puhumattakaan. Tämä pätee etenkin tuohon Reikään sydämessäni, joka on hurjaa vuodatusta ja pahan olon niljakasta ryöpyttämistä filmille. Liljan loppuratkaisu talojen katoilla on puolestaan säälittävä keino kuitata kaikki se, mitä päähenkilölle tapahtui ja miten onnellisesti lopulta kävikin. Tässä ollaan hyvin kaukana esille otetun Ingmar Bergmanin usein leikkisän elinvoimaisesta tavasta käsitellä yksilön kaipuuta jonkinlaiseen sisäiseen rauhaan, oli se kaipuu sitten uskonnollis-hengellinen tai rationaalinen ja kriittinen. Lukas rakensi pehmeän ja paatoksellisen kristinopin unelmien lopun, joka on elokuvan sisällä Lilja-tytölle (-enkelille) hyväksi, mutta tylyn todellisen ja surullisen aiheen kannalta melkoisen riittämätön. Ei Lilja-tytön kovaa tarinaa kannata toki suoraan verrata Bergmanin monipuoliseen ja haastavaan tapaan käsitellä tai sivuta uskonnollisia aiheita, mutta yhdessäkään teoksessa Bergman ei sorru hyväilemään aihettaan täysin kiinni siinä. Näiden sisällöllisten seikkojen johdosta minun on vaikea sietää Liljaa ja Reikää. Kummassakin on myös ansiokkaita puolia ja kunnianhimoisesti omat elokuvansa käsikirjoittavan tekijän rakentamia yksityiskohtia.

Bara prata lite ‑lyhäri on hyvin rakennettu kuvaus eristäytyneisyydestä ja yksinäisyydestä, jossa väkivalta ei purkaudu tympeän sensaationhakuisesti ja (etenkin lyhärin puitteissa/rajoitteissa) liian odottamatta, vaan päähenkilön tulehtuneen mielen lähettämien ulkoisten vihjeiden mukaisesti.



Fucking Åmål ja Tillsammans kiinnostaisivat aihepiireiltään kovasti, ja uskoisin että niiden ansiot tulevat vakuuttamaan enemmän kuin noissa edellä mainituissa pitkissä ja kyynelehtivissä "hätähuudoissa."

Marienbad ( 9.7.2007 17:40)

Lukas rakensi pehmeän ja paatoksellisen kristinopin unelmien lopun, joka on elokuvan sisällä Lilja-tytölle (-enkelille) hyväksi,

Vihasin tuota loppua hetkittäin ihan hyvässä elokuvassa, vittu mitä siirappia. Voi verrata tätä imelyyttä ja vaikka Neidonlähteen lopetusta ja sitten miettiä että painivatko nämä nyt ihan samassa sarjassa

Åmal oli ihan hauska. Näin mainoksen elokuvasta Kimpassa ja toukkia tuli ihon alta. En suostuisi katsomaan sitä ihan pikkurahasta. Lilja 4-everistä olin saletti, että se on katsomiskelvoton nyyhkydraama ja kaveri asian sitten vahvistikin. Sitäkään en suostu katsomaan. Tämän herran elokuvat menee samalle listalle Solar filmisin tuotannon kanssa eli ei katsota missään nimessä. Solar filmsiltä en ole katsonutkaan yhden ainutta elokuvaa enkä katso. Eiku vittu, olenhan mä nähnyt Häjyt.

"Solar filmsiltä en ole katsonutkaan yhden ainutta elokuvaa enkä katso"

Äläs nyt tuomitse ennen katsomista. Onhan Solar Filmsillä Aku Louhimies joka sentäs yrittää viedä Suomi-elokuvaa edes vähän eteenpäin. Verrataan vaikka tälläkin palstalla kaikkien rakastamaan Timo Koivusaloon.



Mitä Lilja 4-everin loppuun tulee niin elokuvan alkuperäinen tarkoitushan oli kertoa Jumalan hyvyydestä, mutta ajautuikin sitten enemmän surullisimpaan ratkaisuun. Usein mietin kyllä että elokuva olisi kannattanut lopettaa siihen viimeiseen hyppy kohtaukseen, mutta mielestäni elokuvasta olisi tullut näin liian rankka kokemus. Siksi hyväksyn ateistinakin enkelien leijailun katolla.



Omasta mielestäni taide on hyvää silloin, kun se aiheuttaa ihmisille tyhjyyden tunnetta ja maailman heitettynä olemisen tunnetta. Kyseistä tunnetta voisi mieltää myös terapeuttiseksi kokemukseksi joka loppujen lopuksi ohjailee ihmisenmielen rakentumista kohti eheämpää minuutta ja maailman ymmärrystä. Tällaisen tyhjyyden kokemuksen sain kun katsoin esimerkiksi Reikä sydämessäni elokuvan. Sama tapahtui esimerkiksi Abel Ferraran elokuvissa sekä Gaspar Noen elokuvissa. Pidänkin heidän elokuviaan eräänä maailmanparhaimmista.

Arto Marttinen ( 10.7.2007 10:36)

Onhan Solar Filmsillä Aku Louhimies

Miehen ura on selvässä laskussa:

Fucking Åmål ***

Lilja 4-ever **½

Hål i mitt hjärta, Ett *



Åmål oli ihan hauska tarina teineistä. Genre, jonka ruotsalaiset osaavat muutenkin hyvin. Lilja 4-ever ei tuonut mitään uutta käsittelemäänsä aihepiiriin. Sisäsiisti elokuva fiktiota rankemmasta todellisuudesta. Hjärtaa voi verrata kadulla kiljuvaan humalaiseen: paljon on sanottavaa ja ehkä jopa asiasta, mutta ulosannin pateettinen ja itseriittoinen toistaminen estää pääsyn pintaa syvemmälle saatikka dialogin ohjaajan kanssa.