Vauhtihurjat

Goose 27.4.2007 08:16

4.5 YLE ja TV2 tekevät todellisen kulttuuriteon esittämällä harvinaisen ja todellista kulttimainetta ylläpitävän Howard Hawksin ohjaaman Redline 7000 vuodelta 1965. Nascar henkeä parhaimmillaan, kun autot olivat uusia ja hevosvoimat ratkaisivat.

En ole varma tästä triviasta mutta luulen, että Kowalskin flashback Nascar onnettomuudesta on juuri tästä elokuvasta.

[attachment=696:Red_Line...10134668.jpeg]
Humphrey Bogart 6.5.2007 16:18

No, tämä oli kyllä aika nolo leffa. Kilpa-ajo-leffat eivät nyt muutenkaan iske, mutta vauhtikohtausten välissä olevat ihmissuhde-sekoilut olivat niin lapsellisia, että oikein hävetti Hawksin ja näyttelijöiden puolesta. Tosin näyttelijätkään eivät juuri vakuuttaneet, James Caan oli kyllä tietysti ihan ok. Samoin tallipäällikön esittäjä. Muuten ei ihmetytä ettei elokuva luonut maailmalle uusia näyttelijätähtiä. Dialogissa oli paikoitellen havaittavissa yritystä screwball-tyyliin, mutta valitettavasti ei toiminut. Screwball-komedioista ja Hawksista itsestäänkin oli aika ajanut jo pahasti ohi. Valitettavasti.

Oli elokuvassa kyllä yksi hieno ilmalento.
Lazer 6.5.2007 16:35

Mäkään en jaksanut tähän lopulta keskittyä juuri ollenkaan. Samalta ajalta oleva Frankenheimerin Grand Prix on huomattavasti parempi, mutta sekin on aivan liian ylipitkä autokilpailuista ei nyt niin kiinnostuneelle. Tuon suomilevyllä on kuitenkin varsin kiintoisa dokkari 60-luvun formulameiningistä. Ja siis mä en sinänsä mitään formuloita seuraa ollenkaan.

Jeremias Rahunen 6.5.2007 17:23

Eihän tämä mikään mestariteos tosiaan ollut, mutta ei tainnut olla siksi tarkoitettukaan. Ainakaan toivottavasti. Hawks yritti ehkä sanoa jotain pinnan alapuolella, mutta jäi kyllä itselleni pimentoon että mitä. Erikoista tässä oli se, että tämä todellakin oli Hawksin ohjaama, eli miehen joka kuitenkin oli niittänyt mainetta hieman erilaisilla elokuvilla. Näyttelijöistä mieleen jäi se matalalla äänellä puhuva nainen. Se oli jotenkin hypnoottinen. Ja se tanssiesitys siellä baarissa, ei jumankauta. Caan ja muut vetivät sellaiset perusroolit joita ei voi kehua tai toisaalta ei suuremmin moittiakaan. Autostuntit tai vastaavat oli hyvin tehtyjä.

Humphrey Bogart 6.5.2007 17:30
Jeremias Rahunen ( 6.5.2007 17:24)
Ja se tanssiesitys siellä baarissa, ei jumankauta.

Olin jo autuaasti unohtanut ton, kiitos vaan.
Red Right Hand 7.5.2007 08:23
Jeremias Rahunen ( 6.5.2007 17:24)
Eihän tämä mikään mestariteos tosiaan ollut, mutta ei tainnut olla siksi tarkoitettukaan.

Meinaatko että oli tehty tahalleen keskinkertaiseksi?
Jeremias Rahunen 7.5.2007 10:56
Red Right Hand ( 7.5.2007 08:24)
Jeremias Rahunen ( 6.5.2007 17:24)
Eihän tämä mikään mestariteos tosiaan ollut, mutta ei tainnut olla siksi tarkoitettukaan.

Meinaatko että oli tehty tahalleen keskinkertaiseksi?

Eipä kai, mutta muistelisin lukeneeni jostain Hawksin haastattelun, jossa hän piti elokuvaa jo valmistumisaikanaan sangen kehnona virityksenä.
Shocky 7.5.2007 13:16

Onnistuin lopussa kurkkaamaan toista kanavaa hetkeksi ja kun vaihdoin takaisin niin siellähän meni lopputekstit prkl. Voisko joku (spoiler-tageilla) kertoa mitä vikan kilpailun aivan lopussa kävi? Tnx.

Humphrey Bogart 8.5.2007 18:38
Shocky ( 7.5.2007 13:17)
Onnistuin lopussa kurkkaamaan toista kanavaa hetkeksi ja kun vaihdoin takaisin niin siellähän meni lopputekstit prkl. Voisko joku (spoiler-tageilla) kertoa mitä vikan kilpailun aivan lopussa kävi? Tnx.

Itse asiassa elokuva oli niin tyhjänpäiväinen, että loppu tuntuu jo lähes kadonneen mielestä, mutta

Spoileri
viimeisessä kisassa ei tainnut tapahtua juuri mitään, vaan elokuva loppui kesken kisan, kun naiset katsomossa ihailivat miehiään ja olivat onnellisia. Kätensä menettänyt sai koukun tilalle ja jatkoi kilpailua. Ei mitään dramaattista.
Jeremias Rahunen 8.5.2007 19:14
Humphrey Bogart ( 8.5.2007 18:39)

Mutta eikös..

Spoileri

..Joku ajanut aivan lopuksi pahasti autonsa katolleen ja tähän sitten iskettiin hätäisesti heti päälle "The End". Eli leffa loppui kuin seinään. Ei tosin tainnut se katolleen ajanut olla kenenkään niiden kolmen miesystävä.
Humphrey Bogart 9.5.2007 14:22
Jeremias Rahunen ( 8.5.2007 19:15)

Taisi siinä sellaistakin olla, hyvin toimii muisti taas.
Goose 20.2.2008 16:43

Kylläpä se kesti, että sai tämän katsottua!

Vaikka elokuvan oli selvästikin sponssannut FoMoCo, se ei kuitenkaan syönyt elokuvassa olevien NASCAR- kisojen uskottavuutta, pikemminkin päinvastoin. Radallahan ei juurikaan näy muita, kuin Ford Fairlaneja & Mercury Monterey malleja paitsi Richard Pettyn 64 Dodge Polara. Elokuvan valmistus vuonna 1965 NASCAR sarjassa tapahtui suuria sääntömuutoksia koskien moottoreita ja autojen akselivälejä. Tästä suivaantuneina Mopar jengi uhkasi vetäytyä sarjasta kokonaan pois, koska edellis vuonna lanseerattu kisamoottori 426 HEMI oli kiellettyjen listalla. Kyseessä oli kuitenkin Chrysler Co. merkittävin ja tuloksellisin aikaansaannos kilpakentille. On kirjoitettu varovainen arvio, että moottorissa olisi ollut jopa 50-65 hevosvoimaa enemmän, kuin Fordin ja Chevyn aikalaisissa kisamyllyissä. Myös kuulopuheisiin perustuvaa faktaa, että moottoria oli penkitetty silloisessa dynossa, jonka näytöllä oli varaa aina 600 hevosvoimaan. Lopputulos oli ollut viisari pohjaan ja laite rikki.

Kuten elokuvassakin niin tosielämässä Fordit hallitsivat koko kauden. 55. kisasta merkki valloitti 48 voittoa. Vielä vuonna 65 ei päästy rikkomaan maagista 300 km/h suoranopetta vaan jäätiin vaivaiseen n.282 km/h vauhtiin. Jouduttiin odottelemaan aina vuoteen 1968 jolloin murskattiin ennätyksiä urakalla. Ennätys jäi lopulta voimaan Mercury Cyclonen nimiin 190 mph.

Kaikesta huolimatta elokuva oli liikuttava ja joka edustaa amerikkalaista autoiluhistoriaa ajalta jolloin autot olivat vielä autoja.