Hommasin teinivuosina ensimmäiset FIx-spagettini joltain tyypiltä Keltaisessa pörssissä. Ostin mm. Django Killit ja Chacot n. 60-80 markalla kappale. Tyypin listoilla oli myös 2 x Kourallinen dollareita, toisen hinta 80mk ja toisen 150mk. Kalliimman hinnan hän perusteli sillä, että "tynnyrikohtaus" on tallella (onko suomikasetteja muuten yleensäkään leikattu siitä kohdasta?). Kasetti jäi kuitenkin ostamatta rahatilanteen takia. Mutta mistäs sitä tietää, onhan kyseessä voinut olla vaikka ruotsikasetti suomikansilla tms. vaikka myyjä väittikin suomalaiseksi.
Itsellä menee jossain määrin sekaisin vanha Maikkarin tv-esitys, teatteriversio ja videot joita oli leikattu hieman eri kohdista mutta joka tapauksessa aina jostain. Mielikuvani on ollut myös sellainen, että Nordicit olisi sekä kuvasuhteeltaan että poistoiltaan aika yhdenmukaisia, toisaalta olen voinut jättää joidenkin FIxien katsomisen puolitiehen huomattuani, että jotain puuttuu ja katson taas leikattua versiota. Mistä tahansa julkaisusta kannattaa varmistaa, onko mukana pitkitetty Clintin pahoinpitely, tynnyrikepponen, miekkakepponen, aseettoman Baxterin emännän ampuminen, baarimikon kiduttaminen ja verta sylkevä Gian-Maria Volonté.

R-Rated