Ihan yllättäen ainakin itselleni tuli tämmöinen julkaisu. Susirumasta kannesta huolimatta on varsin hilpeää settiä, vuosimallia 1988. Oli lähes hätkähdyttävää huomata, miten vähän aika on nakertanut Halen ja Pacen reilusti keskenkasvuista teinihuumoria. Äijien karismasta ja turpeiden naamojensa paikoitellen vastenmielisestä, ylilyödystä vääntelystä voi olla montaa mieltä, mutta kirjoittaa osaavat: huonojahuonoja juttuja oli paljon vähemmän kuin muistin.





Sijoittuu ilman muuta esim. Harry Enfieldin ja pahasti vanhentuneen Naked Videon yläpuolelle, ollen astetta ilkeämpi versio Benny Hill ‑perversioista. Hale & Pace eivät mielestäni kuitenkaan rankistele, vaan tekevät huonot juttunsa vilpittömästi ja taiten. Rakkaudella, etten sanoisi. Alatyyli on vaikea tyyli, mutta tässä lad-meiningissä on älykäs vivahde.