Eragon

JMustonen ( 14.12.2006 20:02)

Hobitin on parempi pysyä kuolleena, ellei sitten ohjaajanpallille houkutella Boormania. Ja joo. Alkaa totta puhuen pikkuhiljaa ärsyttää ettei fantasiasta saada irti enää muuta kuin söpöilyä

Hear hear. Minä syytän tästä kehityksestä osaltaan myös George "Droidinnussija" Lucasia.

JMustonen ( 14.12.2006 20:02)

Pah. Ei Hobitista ole mihinkään. Se on sitä samaa kilttiä TSH höttyä, jota jo tuli kolmen elokuvan verran. Enkä nyt syytä Jacksonia, vaan Tolkienin kirjojen melko turhauttavaa maailmankuvaa, jossa kiltit pienet pörrötukat pelastalevat maailmaa ja jossa pahuus on lähinnä pakollinen anekdootti jotta tarinaan saadaan edes etäisesti jotain jännitykseen viittaavaa.

No ei se nyt ihan noin yksinkertaisesti mene. Hobitit eivät ole vain "pieniä pörrötukkia", jotka pelastavat maailman silkkaa hyvyyttään vaan enemmän syrjäisellä seudulla asuvia omaan napaansa tuijottajia, jotka joutuvat "sankareiksi", koska a) ovat helposti johdateltavissa b) oma olemassaolokin alkaa olemaan uhattuna – ei kovin epäitsekästä. "Konnun Puhdistus" Kuninkaan Paluussa (siis kirjassa, puuttuu ymmärrettävistä syistä elokuvasta) antaa tähän vielä lisää perspektiiviä. Lisäksi Gandalf manipuloi Hobitteja (kuten myös Hobitissa/Lohikäärmevuoressa) sekä koko seuruetta omien vakaumustensa perusteella – yksilöt ovat uhrattavissa suuremaan hyvän nimissä. Sormuksen Saattueessakin on epäilyksiä, epävarmuutta ja petoksia. Myöhemmin Keski-Maan kansat eivät edes osaa liittoutua yhteen suuremaan voiman uhatessa näiden kaikkien kansojen olemassaoloa. Sauron ei ole yksinkertaisesti paha, vaan pitkälti Melkorin oppien turmelema (kts. Silmarillion) ja Saruman taas pitkälti omien voimiensa takia normaalista väestä vieraantunut ja myöhemmin Sauronin voimien viettelemä. Gandalf ei ole langennut, mutta omat heikkoutensa tiedostaen pelkää sitä (ei siis kuljeta sormusta itse, vaan käyttää muita) ja yhtenä syynä koko toimintaan on omien virheiden paikkaileminen (Gandalf luovutti Valkoisen Neuvoston johtajuuden ylpistyneelle Sarumanille, koska pelkästi ottaa itselleen kuuluvaa vastuuta?) . En viitsisi käydä koko Keski-Maan historiaa tässä läpi mutta yleistys on kuitenkin aika perusteeton.



Jos tarpeeksi kaivaa niin kyllähän sieltä taustalta toki löytyy perikristillinen "hyvän" ja "pahan" taistelu, mutta Tolkien on kuitenkin vähän eri tasolla Eddingsien ja muiden kanssa, jotka eivät juuri "hyville" tai "pahoille" historiaa tai motiiveja rakenna. Sitäpaitsi tarinaa jonkinlaisesta yhteenotosta on vähän hankala rakentaa, jos ei ole kahta (tai useampaa) toisiaan vastaan sotivaa joukkuetta. 99% kaikista "joku jotain vastaan" tarinoista asettuu seuraamaan toista puolta jo ihan sen takia, että välinpitämättömän sivullisen perspektiivi nyt vaan ei sovi tämänkaltaiseen kertomakirjallisuuteen, jossa yritetään tehdä jonkinlaista draaman kaarta eikä neutraalia kuvausta jostain ajanjaksosta.

THaavisto ( 14.12.2006 20:29)

JMustonen ( 14.12.2006 20:02)

Pah. Ei Hobitista ole mihinkään. Se on sitä samaa kilttiä TSH höttyä, jota jo tuli kolmen elokuvan verran. Enkä nyt syytä Jacksonia, vaan Tolkienin kirjojen melko turhauttavaa maailmankuvaa, jossa kiltit pienet pörrötukat pelastalevat maailmaa ja jossa pahuus on lähinnä pakollinen anekdootti jotta tarinaan saadaan edes etäisesti jotain jännitykseen viittaavaa.

No ei se nyt ihan noin yksinkertaisesti mene. Hobitit eivät ole vain "pieniä pörrötukkia", jotka pelastavat maailman silkkaa hyvyyttään vaan enemmän syrjäisellä seudulla asuvia omaan napaansa tuijottajia, jotka joutuvat "sankareiksi", koska a) ovat helposti johdateltavissa b) oma olemassaolokin alkaa olemaan uhattuna – ei kovin epäitsekästä. "Konnun Puhdistus" Kuninkaan Paluussa (siis kirjassa, puuttuu ymmärrettävistä syistä elokuvasta) antaa tähän vielä lisää perspektiiviä. Lisäksi Gandalf manipuloi Hobitteja (kuten myös Hobitissa/Lohikäärmevuoressa) sekä koko seuruetta omien vakaumustensa perusteella – yksilöt ovat uhrattavissa suuremaan hyvän nimissä. Sormuksen Saattueessakin on epäilyksiä, epävarmuutta ja petoksia. Myöhemmin Keski-Maan kansat eivät edes osaa liittoutua yhteen suuremaan voiman uhatessa näiden kaikkien kansojen olemassaoloa. Sauron ei ole yksinkertaisesti paha, vaan pitkälti Melkorin oppien turmelema (kts. Silmarillion) ja Saruman taas pitkälti omien voimiensa takia normaalista väestä vieraantunut ja myöhemmin Sauronin voimien viettelemä. Gandalf ei ole langennut, mutta omat heikkoutensa tiedostaen pelkää sitä (ei siis kuljeta sormusta itse, vaan käyttää muita) ja yhtenä syynä koko toimintaan on omien virheiden paikkaileminen (Gandalf luovutti Valkoisen Neuvoston johtajuuden ylpistyneelle Sarumanille, koska pelkästi ottaa itselleen kuuluvaa vastuuta?) . En viitsisi käydä koko Keski-Maan historiaa tässä läpi mutta yleistys on kuitenkin aika perusteeton.

Olkoon Hobiteilla mitä tahansa sisäisiä ristiriitoja näläntunteesta karvaisiin jalkoihin, niin koko kirjasarjan ajan Tolkien vaalii heitä voittamattomina pörröpäinä, mistä löytyy lukuisia esimerkkejä alkaen Moriasta. Yksi karskeimmista esimerkeistä on taistelu kolmannessa kirjassa, jossa yksi Tolkienin pitkään vaalimista pahoista kukistuu, kun Hobiti lähes vahingossa sivaltaa tätä jalkaan. Koko trilogia kärsii tästä samasta syndroomasta. Kuninkaan paluu on jo täysin kestämätön, kun Tolkien oli hieno tieteilijä, joka tunsi mytologiaa, mutta jolta puuttui kyky jäsentää mitään kovin dramaattista (lue: syvällistä) satuihinsa. Ei minulla sinällään ole mitään yltiöoptimistisuutta vastaan, mutta siitä saakka kun ekan kerran joskun nuo kirjat luin, on minua vaivannut se miten Tolkien luo pahuutta, kuten esim. hienot Nazgulit ja kasvattaa niiden myyttistä ilkeyttä, kunnes Aragorn pöllyttää ne (kaikki seitsemän?) pelkällä soihdulla. Siinä tulee väkisinkin "että jaa" ‑fiilis. Sitten sama toistuu halki kirjojen. Tolkien maalailee ja kasvattaa uhkaa, mutta kliimaksien sijaan kaikki kamppailut ovat antikliimakseja ja huolella alustetut jännitteet vesitetään parilla virkkeellä, jopa suoranaisella kliseellä. Täysin sietämätöntä. Jopa ensimmäisen kirjan suurin hienous Moriassa, kun Gandalf ja Balrog vesitetään myöhemmin ja Gandalf Paljon mielenkiintoisempaa TSH:ssa on mytologia kuin varsinainen seikkailu. Tarinan taustalta voidaan toki kaivaa vaikka mitä hienoja teemoja, mutta kirjoista itsestään jää pliisu maku.



--



Hobitti on tietenkin huomattavasti eheämpi tarina kuin TSH, mutta valitettavasi sen rakenne ei tue oletusta, jonka mukaan tiedossa olisi katsojia edes jollain tasolla haastavien fantasielokuvien buumi.

JMustonen ( 14.12.2006 21:31)

Koko trilogia kärsii tästä samasta syndroomasta. Kuninkaan paluu on jo täysin kestämätön, kun

Spoileri

valtava taistelu kääntyy hyvien voitoksi, kun jostain kuvioihin putkahtaa täysin voittamaton luurankoarmeija.

Tolkien oli hieno tieteilijä, joka tunsi mytologiaa, mutta jolta puuttui kyky jäsentää mitään kovin dramaattista (lue: syvällistä) satuihinsa.

Jopa ensimmäisen kirjan suurin hienous Moriassa, kun Gandalf ja Balrog

Spoileri

syöksyvät tuliseen pätsiin

vesitetään myöhemmin ja Gandalf

Spoileri

ilmestyy takaisin voittamattomana valkoisena hahmona.

Ensin kehut Tolkenin tuntemusta eri mytologioista ja kykyä käyttää niitä oman tarinansa aineksina ja sitten heti perään duumaat kahta kohtausta, jotka ovat useiden mytologioiden keskeisimpiä elementtejä? En tiedä kumpi on yleisempi elementti, kuolleiden armeijat vai tyypit, jotka kuolevat/palaavat kuoleman porteilta tullakseen entistä vahvemmiksi (Jeesus, Odin ja noin tuhat muuta). Voi tietysti olla että kyseiset mytologiat kärsivät mielestäsi näistä kohtauksista. "Höh... eikö se kuollutkaan sinne ristille.... mitä vittua? Taas tällainen Shymalan-tyylinen väkinäinen lopputwisti?!?"



Gandalf ei ole pelkkä taikuri vaan eräänlainen jumalolento, joka otti ihmisen muodon. Siinä mielessä ei ole mitenkään outoa, että Balrog tai pelkkä korkealta tippuminen ei häntä tapa. Tämä saattaa tietysti tuntua typerältä jos asiaa ei tiedä (Gandalfin alkuperää ei muistakseni mainita TSH trilogiassa), mutta Tolkien on täydentänyt tarinaansa paljon muissa teoksissa jotka ovat suoraan yhteydessä toisiinsa. TSH:n arvosteleminen ilman itse mytologian tuntemusta ei ole kovin järkevää, koska TSH on vain osa suurempaa kokonaisuutta.



Mielenkiintoista on, että vastauksesi menee täysin ohi alkuperäisen pointtisi (johon vastasin), eli et enää selitäkään mustavalkoisesti hyvä/paha asetelmasta vaan siitä, että kirjan pahisten voimat ovat alimitoitettuja hyviksiin nähden? Haluaisin myös edelleen tietää, miten kunnon fantasiaa kirjoitetaan, eli anna ihmeessä esimerkkejä fantasikirjallisuudesta, joka kerrotaan täysin neutraalilla tavalla, ilman, että asetutaan minkään osapuolen saappaisiin tai jossa ei ole mitään jakoa hyvän ja pahan välillä. Sotahistoria ja fantasiakirjallisuus ovat edelleen vähän eri asioita.



Mikä Hobitin rakenteessa on vikana?

THaavisto ( 15.12.2006 18:45)

Mielenkiintoista on, että vastauksesi menee täysin ohi alkuperäisen pointtisi (johon vastasin), eli et enää selitäkään mustavalkoisesti hyvä/paha asetelmasta vaan siitä, että kirjan pahisten voimat ovat alimitoitettuja hyviksiin nähden?

Pointti on alunalkaen ollut: "pahuus on lähinnä pakollinen anekdootti jotta tarinaan saadaan edes etäisesti jotain jännitykseen viittaavaa" ja "Tolkien oli hieno tieteilijä, joka tunsi mytologiaa, mutta jolta puuttui kyky jäsentää mitään kovin dramaattista (lue: syvällistä) satuihinsa." Mustavalkoinen hyvä ja paha ‑asetelma ei ole ongelma. Kehun Tolkienin tuntemusta mytologioista, koska hän loi mielenkiintoisen maailman ja kohtaukset, jotka toin esille ovat esimerkkejä Tolkienin tavasta rakentaa antikliimakseja tähän maailmaan. En puhu siis mytologian elementeistä, vaan siitä miten näitä elementtejä käytetään, eli draaman rakenteesta.

Haluaisin myös edelleen tietää, miten kunnon fantasiaa kirjoitetaan, eli anna ihmeessä esimerkkejä fantasikirjallisuudesta, joka kerrotaan täysin neutraalilla tavalla, ilman, että asetutaan minkään osapuolen saappaisiin tai jossa ei ole mitään jakoa hyvän ja pahan välillä.

En edelleenkään kritisoi jakoa hyvän ja pahan välillä. Fantasiakirjallisuuden ulkopuolelta löytyy elokuvista esim. Tähtien sota (alkup.) – trilogia, joka on mielestäni osoitus hyvän fantasian kirjoittamisesta. Se rikkoo onnistuneesti hyvän ja pahan kahtiajakoa ja rakentaa hienoja vastakkainasetteluja – missä taas Tolkien epäonnistuu. Klassinen kirjallisuus on täynnä hienoja esimerkkejä oidipaalisten jännitteiden rakentamisesta. Mielestäni tämä puuttuu Tolkienilta kokoaan ja siksi mulle on jäänyt koko jutusta aina väljy maku. Kaipaan tummempaa Excalibur ‑tyylistä fantasiaa ja musta nykyinen fantasia on aika helvetin kaukana siitä, eikä Tolkienin filmaaminen asiaa auta.

THaavisto ( 14.12.2006 17:30)

No D&D on tunnetusti demonologiasta kiinnostuneiden saatananpalvoja-necromancerien heiniä, en näe suuria yhteyksiä tällaisiin ylisöpöjen lapsosten tähdittämiin härrypottereihin kuin ehkä ne kliseet ja rajoitukset (lyön satasesta vetoa että leffassa selvät "hahmoluokat", eli maagi ei heiluta miekkaa).

En ole nähnyt/lukenut harrypottereita, joten en tiedä onko Eragon lähempänä niitä kuin LOTR ja D&D:tä, mutta vaikka tämä olikin kliseiden läpikyllästämä pätkä niin sentään ihan aivottomimpia juttuja ei oltu kopioitu, kuten nuo tiukat hahmoluokat. Eragon itsekin käytti magiaa ja miekkaa surutta samaan aikaan. Joku rangerin tapainen jäbä ja elf-nainen tosin löytyy, mutta ihme kyllä tässä ei edes ollut pakollista kääpiötä! Ensimmäistä kertaa historiassa kääpiöiden puute elokuvassa onkin hyvä asia.

Täytyy silti mennä katsomaan. Fantasia taisi olla joskus genrenä sellainen että leffat joko ovat hyviä (Conan, Dragonslayer jne), tai hauskalla tavalla huonoja (Hawk the Slayer, italobarbaarit...). Yleisön maksimointi tunkemalla pentuja pääosiin on tuonut mukaan vain vitutusarvoja. Jotenkin aavistan että tämä on samalla tavalla ylettömän ärsyttävä ja sliipattu kuin se virallinen D&D-leffa.

Siis miksi helvetissä olet menossa katsomaan? Fantasia-kompletisti? No perversionsa kullakin. Älä sitten sano ettei sua varoitettu. J.Hiiro antoi täysin kritiikittömässä arviossaan Uutislehti 100:ssa tälle neljä tähteä. Tuollaiset heput pitäisi polkea suohon.



Hämmentävää kyllä Eragon ei ainakaan mulle ollut ylettömän ärsyttävä, se ei ollut megalomaanisen pituinen ja/koska siitä puuttui ne LOTR: ROTK toistuvat loput ja jonkinlainen konsistentti draaman kaarikin oli havaittavissa, toisin kuin jossain vastenmielisessä Pirates of the Crappian kakkosessa (joka tosin tarjosi pari todella hyvääkin hetkeä). Lähinnä Eragonin pisteet tippuu kuitenkin sopivan seikkailumielentilan virittämisestä maisemilla ja maailmankuvalla.

Tämä saattaa tosiaan olla viime vuosien kovin WTF-hetki, vaikka sen tietääkin jo etukäteen (mikä latistaa yleensä fiiliksiä):



"Time is compressed in a very clumsy way – so much so that the dragon ages from infancy to something like late adolescence in the course of a single flight on a single afternoon. And no, this is no cinematic license, it's literally one afternoon. "

Kyllähän tuosta lievähkö WTF irtosi, mutta silti esitän kysymyksen: Onko lohikäärme 1) oikeassa maailmassa tavattava olento vai 2) mielikuvituksen tuote? Mikäli se on mielikuvituksen tuote, sillä käsittääkseni on oikeus kasvaa nopeammin kuin vaikkapa karhu, sylkeä tulta, kommunikoida telepaattisesti tai uinua miljoonia vuosia munana odottamassa sopivaa ihmisratsastajaa tai kuolla maagisesti samalla hetkellä kuin ratsastajansa.

JMustonen ( 14.12.2006 18:02)

Pah. Ei Hobitista ole mihinkään. Se on sitä samaa kilttiä TSH höttyä, jota jo tuli kolmen elokuvan verran. Enkä nyt syytä Jacksonia, vaan Tolkienin kirjojen melko turhauttavaa maailmankuvaa, jossa kiltit pienet pörrötukat pelastelevat maailmaa ja jossa pahuus on lähinnä pakollinen anekdootti jotta tarinaan saadaan edes etäisesti jotain jännitykseen viittaavaa. Emme todellakaan kaipaa tätä lisää, vaan rehtiä Excalibur – tyylistä mustan fantasian paatosta ja siihen Dragonslayer mausteita

No ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole.. olihan LOTR:ssa Klonkku, Boromir, Denethor ja muita hahmoja, joissa pahuus esiintyi erilaisissa vaikeammissa muodoissa. Muuten toki itsekin mieluusti olisin nähnyt kuinka Eragon olisi ristiinnaulittu ja korpit olisivat nokkineet silmät hänen kumppaniensa puussa roikkuvilta raadoilta, mutta jos haluaa mistään uusista genreleffoista muuta kuin vitutusta niin kannattaa relata ja koettaa hetkeksi unohtaa Conan, Excalibur tai Flesh+Blood tyylinen meno.



Käsittääkseni about kaikki myyvä fantasiakirjallisuus on samaa lapsellista paskaa, joten hyvä käsikirjoitus pitäisi kalastaa mieluummin vaikka sarjakuvista: esim. Regis Loiselin Quest for the Time-Birdistä tai Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet ‑trilogiasta saisi jo suoraan huumaavan tykit filmatisoinnit jos ikäraja saadaan hilattua tarpeeksi korkealle.

Shocky ( 20.12.2006 18:41)

Käsittääkseni about kaikki myyvä fantasiakirjallisuus on samaa lapsellista paskaa, joten hyvä käsikirjoitus pitäisi kalastaa mieluummin vaikka sarjakuvista: esim. Regis Loiselin Quest for the Time-Birdistä tai Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet ‑trilogiasta saisi jo suoraan huumaavan tykit filmatisoinnit jos ikäraja saadaan hilattua tarpeeksi korkealle.

Tästä saisi kanssa hienoa jälkeä oikean ohjaajan käsissä:

http://www.comicexpress.de/galerie.php?id=...amp;from=result

JMustonen ( 20.12.2006 19:50)

Tästä saisi kanssa hienoa jälkeä oikean ohjaajan käsissä:

http://www.comicexpress.de/galerie.php?id=...amp;from=result

Se ohjaaja olisi arvatenkin Jodorowsky itse.



Onko sarjan myöhempiä osia saatavana englanninkielisinä mistään? En muista nähneeni US-julkaisuja koskaan ja Suomessa sarja loppui jo toiseen albumiin. Yksi Jodon parhaista sarjakuvista, ei mitään puisevaa tietokonegrafiikkaa vaan kunnon tyyliä ja hämäriä ideoita, esim. itsemurhan tekevä meri.

Shocky

Siis miksi helvetissä olet menossa katsomaan? Fantasia-kompletisti? No perversionsa kullakin

Tahtoo elokuviin mutta valikoima on vähän heikko... Totorostakin esitetään tällä hetkellä vain dubattua printtiä. Fantasialeffoista ei mitään hirveää ylitarjontaa ole ja voihan tämä olla ihan ok.

Shocky

Kyllähän tuosta lievähkö WTF irtosi, mutta silti esitän kysymyksen: Onko lohikäärme 1) oikeassa maailmassa tavattava olento vai 2) mielikuvituksen tuote? Mikäli se on mielikuvituksen tuote, sillä käsittääkseni on oikeus kasvaa nopeammin kuin vaikkapa karhu, sylkeä tulta, kommunikoida telepaattisesti tai uinua miljoonia vuosia munana odottamassa sopivaa ihmisratsastajaa tai kuolla maagisesti samalla hetkellä kuin ratsastajansa.

Toki elokuvassa voi olla vaikka steppaava lohikäärme jos siltä tuntuu, mutta todennäköisesti sekin aiheuttaisi hämmennystä yleisössä, jolla on kuitenkin tietyt mielikuvat lohikäärmeistä aiempiin elokuviin ja kirjoihin perustuen. Näiden sääntöjen rikkomisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta aika hullulta tuo vain kuulostaa, varsinkin kun yleensä lohikäärmeet kuvataan tuhansia vuosia elävinä ja näin ollen todella hitaasti ikääntyvinä. Esitän silti kysymyksen: Jos lohikäärme vanhenee yhden lennon aikana pennusta aikuiseksi niin 1) jatkuuko sen ikääntyminen tämän jälkeen loogisesti niin, että se kuolee vanhuuteen vielä saman päivän iltana? 2) vai pysähtyykö ikääntyminen jostain kumman syystä tämän jälkeen niin, että lohikäärme on lopun elokuvan ajan saman ikäinen?

Shocky

Käsittääkseni about kaikki myyvä fantasiakirjallisuus on samaa lapsellista paskaa, joten hyvä käsikirjoitus pitäisi kalastaa mieluummin vaikka sarjakuvista: esim. Regis Loiselin Quest for the Time-Birdistä tai Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet ‑trilogiasta saisi jo suoraan huumaavan tykit filmatisoinnit jos ikäraja saadaan hilattua tarpeeksi korkealle.

Toki, mutta eikö suurin osa fantasisarjiksistakin ole lapsellista paskaa? Eikä hyvä sarjakuva tod. takaa hyvää elokuvaa. TJEU: Nikopolit --> Immortel

JMustonen ( 20.12.2006 17:50)

Shocky ( 20.12.2006 18:41)

Käsittääkseni about kaikki myyvä fantasiakirjallisuus on samaa lapsellista paskaa, joten hyvä käsikirjoitus pitäisi kalastaa mieluummin vaikka sarjakuvista: esim. Regis Loiselin Quest for the Time-Birdistä tai Francois Bourgeonin Hämärän matkamiehet ‑trilogiasta saisi jo suoraan huumaavan tykit filmatisoinnit jos ikäraja saadaan hilattua tarpeeksi korkealle.

Tästä saisi kanssa hienoa jälkeä oikean ohjaajan käsissä:

http://www.comicexpress.de/galerie.php?id=...amp;from=result

Paljon on paskaa kyllä, itse asiassa melkein kaikki.



Poikkeuksena ja filmattavana pitäisin Robert Holdstockin Alkumetsää, joka on todellakin loistavaa fantasiaa ja mytologiaa. Jatko-osat (ovat periaatteessa itsenäisiä eikä mitään Eddings rahastusta) menevät jo melkoisen syvälle mytologioihin. Mutta anyway Holdstock on tehnyt todella hyvää fantasiaa koko uransa.



Jotain Mievillea ja Vandermeeria taas ei ehkä kannattaisi pilata filmatisoinneilla.



"Sarjakuvista" parasta fantasiaa on Nausicaä of the valley of the wind, josta tosin on jo tehty anime joka ei vedä ollenkaan vertoja koko mangalle. Animehan hätäisesti käy läpi ekaa osaa. Manga taasen on synkkää ja mytologista täydellisyyttä. Suosittelen!

THaavisto ( 21.12.2006 13:09)

Toki elokuvassa voi olla vaikka steppaava lohikäärme jos siltä tuntuu, mutta todennäköisesti sekin aiheuttaisi hämmennystä yleisössä, jolla on kuitenkin tietyt mielikuvat lohikäärmeistä aiempiin elokuviin ja kirjoihin perustuen. Näiden sääntöjen rikkomisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta aika hullulta tuo vain kuulostaa, varsinkin kun yleensä lohikäärmeet kuvataan tuhansia vuosia elävinä ja näin ollen todella hitaasti ikääntyvinä. Esitän silti kysymyksen: Jos lohikäärme vanhenee yhden lennon aikana pennusta aikuiseksi niin 1) jatkuuko sen ikääntyminen tämän jälkeen loogisesti niin, että se kuolee vanhuuteen vielä saman päivän iltana? 2) vai pysähtyykö ikääntyminen jostain kumman syystä tämän jälkeen niin, että lohikäärme on lopun elokuvan ajan saman ikäinen?

Spoileri

Lyön taas satasesta vetoa jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta!

Voitit takaisin satasen, jonka hävisit tuossa aiemmin



Jos lohikäärme syntyy elokuvan aikana, niin ei jää paljon vaihtoehtoja kuin ikäännyttää se äärimmäisen nopeasti suhteessa oletettuun tuhansien vuosien elinkaareen. Kait se olisi sitten pehmentänyt iskua katsojan tajuntaan, jos olisi esitetty joku tavan vuodet vierii ‑montaasi ja lohikäärme olisi kasvanut aikuiseksi esim. kolmessa vuodessa. Tämä on tietty Paolinin "moka" alunperin, mutta itse ainakin hyväksyn mukisematta sen, että maaginen olento voi näin tehdä ja etenkin sen, että ihan kaikkia homeisia kerrontakonventioita ei tarvitse orjallisesti noudattaa. Ja olipa leffassa siten edes yksi yllättävä kohta

Toki, mutta eikö suurin osa fantasisarjiksistakin ole lapsellista paskaa? Eikä hyvä sarjakuva tod. takaa hyvää elokuvaa. TJEU: Nikopolit --> Immortel

No suurin osa varmasti onkin, en tiedä kun en lue kuin vähintään mestarillisia sarjiksia kuten nuo mainitsemani + tietty Jodorowskyt, vaikka ovatkin yleensä paskasti piirrettyjä. En ole ainakaan tietoinen mistään uudemmista, suosituista kirjoista jotka olisivat laatufantasiaa aikuiseen makuun, jotain marginaalikamaa varmasti löytyy. Sen sijaan näillä sarjiksilla on sentään jonkinlaista näkyvyyttä ja lukijakuntaa, ikävä kyllä käännösten vähäisyydestä johtuen ei niin paljoa kuin laatu edellyttäisi. Esim. Valerian on sci-fi/fantasia joka vain odottaa noukkimista filmatisoitavaksi.



Jep, elokuvan lopullista laatua ei todistetusti paraskaan lähdematsku takaa, mutta ainakin potentiaalia olisi vaikka mihin toisin kuin jonkun Eragonin kanssa. Kyllä mä ainakin sain Immortelista hyviä fiilareita, vaikka myönnän että Nikopol-trilogiasta saisi suuremmalla budjetilla (se maailma vaan vaatii rahaa, jotta näyttäisi uskottavalta...) ja tiukemmalla ohjauksella ihan toisen luokan mestariteoksen.