ma 3.11. mtv3
Nyt pitäisi tietääkseni tulla se kidutukset sisältävä jenkkiversio, sama joka on dvd:llä Suomessa. Mutta siitä siis puuttuu porontappo ja seksikohtaus.
ma 3.11. mtv3
6.11. eli ei tänään.
Onko tämä siis sama versio mikä näytettiin arkistolla? Siinä tosin rakasteltiin, mutta porontappoa en saa palautettua mieleeni.
Arkistolla on tullut vain leikattu suomiversio, eikö? NV:ssä jenkkiversio.
"Jos KHO olisi puoltanut kieltoa, elokuva olisi nähty Suomessa vasta vuonna 2001, kun lainsäädäntö muuttui ja aikuissensuuri poistui." – KK
Onko todella niin, että KHO:n päätökset "nollaantuivat" vuoden 2001 jälkeen. Siis näinhän on käytännössä käynyt (vrt. esim. Salo), mutta miten asia on lakiteknisesti.
Kyllähän tää aika hassunhauska oli, mutta eipä tarvitse enää katsoa. Norriksen pojalla oli päräyttäviä kierrepotkuja isäukon tyyliin ja unohtumaton kohtaus oli Ismo Kallion ja Albert Salmen sikailut naisvankien kanssa. Lisäksi plussaa 80-lukulaisesta treenikohtauksesta. Mutta miten vitussa se Amiraali oli onnistunut rakentelemaan jumalattoman lukaalin sinne vankilan kellareihin, Norris juniorihan treenasi aivan siistissä kämpässä.
Mutta miten vitussa se Amiraali oli onnistunut rakentelemaan jumalattoman lukaalin sinne vankilan kellareihin, Norris juniorihan treenasi aivan siistissä kämpässä.
Alkuteksteistä aina Lappiin saapumiseen asti elokuva on täydellinen. Mercuryn ostaminen romikselta ja nokka kohti pohjoista. Tärkeintä on huomata, että tekijät ovat ottaneet huomioon vanhan jenkin rassaamisen matkan varrella. Upeaa!
Ja sen takia on valmis antamaan näille reaganilaisia idiootteja nuoleskeleville suomalaisrunkkareille anteeksi tämän reaganilaisia idiootteja nuoleskelevan runkkarileffan...
Timo Harakka, ylioppilaslehti
tusinaluokan roskafilmi, joka perustuu älyttömään väkivaltaan. Kun se vielä tositarkoituksella loukkaa Neuvostoliittoa ja esittää tuon maan olot täysin väärässä ja pahantahtoisessa valossa...
Kari Hokkanen, Ilkka 19.1.1986
Oli kyllä vieläpä paskempi mitä muistin. Kai tällä nyt kuitenkin jotain arvoa on – ellei viimeisenä ulkopoliittisesti vaikuttavilla syillä kiellettynä elokuvana niin jollain toisella. Kännillä oli osuutta arvioon kuten myös katselukokemukseenkin.