Cape Fear vs. Cape Fear

Humphrey Bogart 20.10.2006 13:36

Tuli eilen toistamiseen katsottua toi alkuperäinen Cape Fear eikä tuntemukset muuttuneet mihinkään eli pidän edelleen Scorsesen versiota parempana. Ei paljon mutta kuitenkin. Mielestäni remake pitää jännityksen yllä paremmin. Nick Nolte kerää enemmän sympatioita kuin aina aika jäykkis Peck, Lange on parempi vaimona ja vaikka kuinka Mitchum onkin noussut viime vuosina omiin suosikkinäyttelijöihin niin De Niro on parempi pahis. De Niroa sopii syyttää "lievästä" ylinäyttelemisestä, mutta sehän kuuluu pahiksen rooliin. Miksi pidän Mitchumista yleensä johtuu hänen välittömästä tyylistään, itsekin on äijä tainnut tokaista jotain sinne suuntaan, että näyttelijän ammatti on helpoin mahdollinen: menet kameraan eteen ja höpiset jotain. Cape Fearissa tuo rentous vaan hiukan kostautuu, Mitchum ei ole tarpeeksi uhkaava rennossa olemuksessaan ja valkoisissa vaatteissaan. Ainoastaan lopun välienselvittelyssä Mithcum saa sellaista kunnon vaaran tunnetta aikaiseksi. Mitchum voi sopia pahistenkin rooliin, mutta paremmin kuitenkin vaikka huolettomien yksityisetsivien housuihin. De Niro on puolestaan niin vittumainen ja uhkaava kuin pitääkin.





Scorsesen versiossa on kyllä se pakollinen Hollywood-lopetus eli rosmo pitää saada tapettua kunnolla ettei jää mitään epäselvyyksiä. Vanhassa oli vittumaisempi lopetus Cadyn hahmon kannalta.



Toisaalta olen nähnyt Scorsesen version ennen alkuperäistä, että silläkin voi olla jotain vaikutusta.



Jos pisteytetään niin alkuperäiselle Cape Fearille ***½, uudemmalle ****.



Loppuun vielä Mitchumin aatos omasta näyttelemisestään:



"Listen. I got three expressions: looking left, looking right and looking straight ahead."
Lazer 20.10.2006 14:04
Humphrey Bogart ( 20.10.2006 13:37)
Mitchum voi sopia pahistenkin rooliin


Esim. Night of the hunterissa!
Humphrey Bogart 20.10.2006 15:49
Lazer ( 20.10.2006 14:05)
Humphrey Bogart ( 20.10.2006 13:37)
Mitchum voi sopia pahistenkin rooliin


Esim. Night of the hunterissa!




Arvasin, että tämä vedetään heti esiin. Mun täytyy vaan tunnustaa, että toikin elokuva on edelleen näkemättä. blush.gif
Bad Rain 20.10.2006 16:52
Humphrey Bogart ( 20.10.2006 11:37)
Miksi pidän Mitchumista yleensä johtuu hänen välittömästä tyylistään, itsekin on äijä tainnut tokaista jotain sinne suuntaan, että näyttelijän ammatti on helpoin mahdollinen: menet kameraan eteen ja höpiset jotain. Cape Fearissa tuo rentous vaan hiukan kostautuu, Mitchum ei ole tarpeeksi uhkaava rennossa olemuksessaan ja valkoisissa vaatteissaan.


Jaa, mielestäni Mitchumiin yleisesti liitetystä rauhallisesta ja joviaalista olemuksesta roolin uhkaavuus suurelta osin kumpuaakin. Loistava suoritus.
pallonaama 21.10.2006 12:03
Humphrey Bogart ( 20.10.2006 13:37)
Miksi pidän Mitchumista yleensä johtuu hänen välittömästä tyylistään, itsekin on äijä tainnut tokaista jotain sinne suuntaan, että näyttelijän ammatti on helpoin mahdollinen: menet kameraan eteen ja höpiset jotain. Cape Fearissa tuo rentous vaan hiukan kostautuu, Mitchum ei ole tarpeeksi uhkaava rennossa olemuksessaan ja valkoisissa vaatteissaan. Ainoastaan lopun välienselvittelyssä Mithcum saa sellaista kunnon vaaran tunnetta aikaiseksi. Mitchum voi sopia pahistenkin rooliin, mutta paremmin kuitenkin vaikka huolettomien yksityisetsivien housuihin. De Niro on puolestaan niin vittumainen ja uhkaava kuin pitääkin.


Häh, Mitchumin suoritushan on äijin, mitä on valkokankaalla ikinä nähty. Kattokaa nyt , kuinka se kävelee ja elehtii. Mitchumin Cady nyt yksinkertaisesti on niin kova kundi, että sen ei tarvitse vetää pahismaneereita, viesti välittyy muutenkin.



Muuten kyllä pidän Scorsesen Cape Fearista, Nolte on parempi kuin Peck ja elokuvan moraali ei ole niin rasittavan yksiviivainen kuin alkuperäisessä. Mutta Mitchum vetää yksinään alkuperäisen voittajaksi.
JMustonen 24.10.2006 17:05

Aina hankalaa verrata elokuvia, joiden väliin mahtuu liki kolme vuosikymmentä. Itseni Thompsonin versiossa yllätti rohkea lähestyminen vielä tuolloin erityisen tabuihin aiheisiin kuten lapsen hyväksikäyttöön ja nuoren naisen pahoinpitelyyn. Samana vuonnahan valmistui Kubrickin kohua herättänyt Lolita. Lisäksi amerikkalaista ideaalia ydinperhettä puskettiin yli moraalin rajojen, joskin tuolla sektorilla ote olisi voinut ollu vielä vähän rohkeampi. Gregory Peckin näyttelemä Sam Bowden säilyi turhan suoraviivaisena. Robert Mitchum on Max Cadynä nappivalinta. Kuten Pallonaamakin jo totesi, välittyy hänestä uhka jo ihan sellaisenaan. Erityisen komea on alun otos auton sisältä, Mitchumin lähestyessä Bowdenia. Telly Savalas on aina plussaa.





Scorsesella tehtävä on helpompi, sillä hän voi lähestyä huomattavasti vapaammin käsikirjoituksen raakoja teemoja. Hän venyttääkin kipukynnystä joka kohtauksessa mistä hyvänä esimerkkinä Cadyn pahoinpitely, joka oli alkuperäisversion suuria pettymyksiä. Scorsesen elokuvassa kohtaus toimii huomattavasti paremmin. Juliette Lewisin versio Bowdenin tyttärestä on tietenkin niin ikään paljon tehokkaammin tulkittu. Robert De Niro ei mielestäni tuo Cadyn hahmoon mitään uutta. Sen sijaan Nick Nolte tekee loistavan roolisuorituksen Samina. Molemmissa elokuvissa Samin vaimo jää taka-alalle. Onhan Scorsesen versio tietenkin huomattavasti intensiivisempi, ainakin kuvalliselta kerronnaltaan. Hyviä elokuvia molemmat.
Humphrey Bogart 27.10.2006 15:47
JMustonen ( 24.10.2006 17:06)
Erityisen komea on alun otos auton sisältä, Mitchumin lähestyessä Bowdenia.




Niin, kommentoidaan nyt vielä, että toki Mitchum oli hyvä ja elokuva sisälsi onnistuneita kohtauksia, joissa Mitchum sai oikeanlaista fiilistä aikaiseksi. Esim. tuo Mustosen mainitsema kohtaus sekä Mitchumin ja Peckin välinen keskustelu baarissa oli erittäin hyvä.
Jeremias Rahunen 6.9.2008 14:53

Nyt tuli lopultakin katsastettua tuo alkuperäinen J. Lee Thompsonin ohjaama versio. Kyllähän tämä oli vakuuttavaa neljän tähden kamaa. Annoin muistaakseni uudelle versiolle ***½, joten oli tämä hitusen sitä parempi. Minua ei häirinnyt Mitchumin esittämän Max Cadyn rentous, päinvastoin hahmohan oli yllättävän tiukka. Samoin toki koko elokuva (ainakin aikalaisekseen). Peck istuu hyvin tälläiseen tavallisen Amerikkalaisen ydinperheen isä rooliin. Myös vaimoa ja tytärtä näytelleet henkilöt olivat ihan ok – tasoa. Oliko muuten joitain tappeluita ja juoksukohtauksia loppuselvittelyissä nopeutettu. Vai valehtelivatko silmäni tai takkuiliko dvd.