Hyviä elokuvia-mutta ei hyllyssä/hyllyyn

DVDitä kerätessä sitä havahtuu välillä itsetutkiskeluun. Tavallaan olen hieman kade heille, jotka pystyvät keräämään "vain hyviä" DVD-leffoja. Ei sellaisia ihmisiä taida ollakaan?

Mutta sitten tulee näitä elokuvia, jotka saattavat olla peräti viiden tähden kamaa, vuokralätty tulee katsottua – eikä sitten enempää. Mutta miksi näitä ei koskaan tule hankittua omaksi, edes halvalla, sasse.



1) Niin sanotut pahanolonelokuvat ovat mielestäni ristiriitainen genre dvd:iden keräilyn kannalta. Solondzit löytyvät, ja se pakollinen Bad Lieutenant, mutta se varmaan vain Harvey Keitelin takia, sillä esim. Lilja Foreverin, Unelmien sielunmessun, Salon, Elephantin tai Haneken elokuvien pariin ei ehkä vain tule palattua tarpeeksi usein, jotta niitä kannattaa omaksi hankkia. Ehkäpä se umpikiero huumori tekee Solondzin leffoista hyllykamaa.



2) Muusikoiden elämäkertaelokuvat ovat helpommin selitettävä tapaus. Rayssa ja Walk The Linessä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, mutta levyt ja musiikki-dvd:t kertovat saman originaalisti. Buena Vista Social Club-dvd:täkin tyrkittiin suurin piirtein eurolla käteen kaupoissa takavuosina, mutta kun ei. CD riittää, kun itse musiikin sanoma on niin vahva.



3) Spielbergin kanssa täytyy ottaa tiukka linja. A.I.:tä pyörittelin kotona kauan kädessä, tuplalevypainos ja kaikki, ja sitten vaan päätin että ei hitto, myyntiin vaan, mitä ihmettä olen aikoinaan ajatellut. Minority Report on kiikun kaakun hyllyssä, mutta Münchenin hienoiset korniudet tulevat jättämään sen alelaariin tulevaisuudessa. Schindlerin listasta riittää vhs. Spielberg on merkittävä ohjaaja, ja elokuvat pääpiirteissään hyviä, mutta... ei hyllyyn.



4) Vanhan johnwayne-koulukunnan länkkärit. Itse on tullut koko ikä vahdattua 60-luvulta alkanutta raadollisempaa länkkäröintiä. Puhtolänkkäritkin ovat oikeassa mielentilassa oikein loistavia, mutta ei niitä kaikkia saisi mahtumaankaan hyllyihin.



5) Puhtaasti tilankäyttösyistä joutuu myös sydän verta pierren tekemään karsintaa esim. Allenin, Kurosawan, Hitchcockin ja Bergmanin töiden kohdalla.



Jepjep. Mielipideasioitahan nämä.

Hyviä kategorioita. Yhden voisi ainakin lisätä: eli leffat, jotka tulee niin usein tv:stä ettei viitsi dvd:tä hankkia. Vai haluaako joku oikesti omistaa Ihmeellisen elämän dvd:llä? Itse olen haikaillut Palmu leffojen perään, mutta kyllähän nekin tulee niin usein telkusta ettei levyn omistamisessa paljon järkeä olisi.

Tietyt Giallot ja muut murhamysteerit, joiden voima ja parhaus lepää nimenomaan juonen yllätyksellisyydessä ja lopputwisteissä.

1 katsomiskerta on tyhjentävä...

En ole ostanut yhtään dvd:tä tänä vuonna sitten helmikuun (The Wayward Cloud). Ehkä jos jouluna jaksan, niin ostan jotain. Joten olen luopunut aika totaalisesti koko dvd-"keräilystä".

Jossain vaiheessa tuli kerättyä kaiken maailman kuonaa sen takia, että ne on hyviä elokuvia ja ne pitää olla hyllyssä, mutta nykyään en oikeastaan jaksa ostaa yhtään elokuvaa devarilla, jonka olen jo nähnyt. Jos tällä tavalla sais hyllyn koon pidettyä alle sadassa tai enintään 150:ssä niin kaikki ois hyvin.

Itselleni on muodostunut joitain mestariteoksia, joita en halua nähdä enää kuin isolta kankaalta. Esim. Psyko ja Tohtori Outolempi ovat tällaisia. Outolemmen ensimmäinen katselukerta televisiosta oli niin tyhjentävä, että olen erittäin tyytyväinen, jos tuon vielä kerran pääsen elokuvissa näkemään. Myös Psykon näin ensimmäisen kerran televisiosta, mutta vasta Orionissa se pääsi täysin oikeuksiinsa. Nyt sen katsominen dvd:ltä tuntuisi hieman samalta kuin kokiksen juominen maitopurkista.

Nostetaan tätä ketjua taas ylös, sillä asia on tavallaan taas ajankohtainen, tv-sarjamielessä.

Anttila testaa par'aikaa ihmisten Simpsons-faniutta myymällä kausibokseja 1-5 parillakymmenellä eurolla, mikä nyt on jo aika vähän. Hemmetti kun tuli tyhmä ja avohoidokkimainen olo näiden kanssa. Tein kolme reissua Anttilaan, ekalla kerralla piti tehdä kauppoja, mutta kun boksit olivat jo kädessä, tajusin, että eihemmetti, näitä tulee jatkuvasti uusintana joltain kanavalta, mitä järkeä näitä on ostaa hyllyyn?



Okei, seuraavana päivänä tuli "No, ne ovat sentään niitä parhaita ensimmäisiä kausia, mutta sitten joskus en kyllä myöhempiä kausia osta prkl" ‑vaihe. Kakkos- ja kolmoskaudet lähtivät kotiin, ja siitä vielä parin päivän päästä sitten nelonen ja viitonen. Minut oli nujerrettu: miten heikko luonne ihmisellä voikaan olla? Seuraavan visalaskun myötä pierrään verta ja syödään tarjousmaksalaatikkoa – jälleen kerran.



Hei, olen QCine, tarjous-dvd:iden orja. Tähän kohtaan tulevat normaalisti teidän muiden aplodit, mutta koska olette elitistejä, ja kyse on vielä Simpsoneista, niin vittuiluahan tästä vaan nettoaa. Kiitos niistäkin, jo etukäteen.

Ei saisi yleistää, mutta t(h)rillereitä harvoin jaksaa toista kertaa katsoa... Toisaalta joku murhaajan paljastuminen ei vesitä toista katsomiskertaa, kun ei yksinkertaisesti jaksa välittää tai muistaa kaikkia twistejä... Hollywood-tusinatavaran kanssa tulee usein olo, että leffan on nähnyt aiemmin, mutta ei useinkaan voi panna päätä pantiksi, josko kyseessä olisikin vain vuosien saatossa koottu kokemus.

Ahdistusleffoja ja "kasvutarinoita" en ole kyllä hyllyyn kelpuuttanut. Kaikkea sitä voi kertaalleen pyörittää, mutta hyllyyn päätyy useimmin kengännauhabudjetin Mattei tai isomman budjetin Seagal kuin Fellini tai Spielberg.

Keräily on perseestä jos ajattelee homman hautaan asti, mutta minkäs tekee kun ihminen vain on niin tyhmä. Itsekin hamstraa hyllyyn kaikenlaista kamaa, jota ei edes ehdi katselemaan oikeastaan koskaan ja jättää toisarvoiset rahankäyttökohteet kuten vaatteet ja ruoan minimibudjetille. Olen tosin alkanut suomijulkaisuja ostelemaan vasta alelaareista, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (viimeksi Mika Kaurismäki Collection), mutta liikaa tulee silti hamstrattua ns. hyviä leffoja, jotka tulee realistisesti ajatellen siinä formaatissa katsomaan ehkä kerran uudestaan elämässään. Sitten on näitä leffoja, jotka uskaltaa ostaa hyllyyn halvalla, kun ovat kovasti kehuja saaneet, mutta osoittautuvat lähes täysiksi mahalaskuiksi. Viimeisin tällainen ns. loistoleffa oli Wolf Creek, jolle voisin korkeintaan pari tähteä räpsäistä. Koko leffan läpi oli sellainen fiilis, että tämä nyt on jo nähty aikaisemminkin ja paremmin, vaikkei sormella voinutkaan osoittaa mitään yksittäistä leffaa. Importtien hankkiminen on sentään jotenkin perustellumpaa touhua, kun niitä nyt ei voi lähivuokraamosta kotiinsa lainatakaan, mutta niissäkin tulee tuo ongelma, että niitä ehtii kasautua katseltavaksi liikaa suhteessa katseluaikaan. Tälläkin hetkellä kaapissa odottaa varmaan parisataa lättyä korkkaamatta katsomistaan. Mikä saa ihmisen hamstraamaan enemmän kuin on varaa ja aikaa, pitäisi hakeutua hoitoon. Limited Editionit ovat tietysti koukuttavia, mutta ehkä niissäkin pitäisi alkaa käyttämään tervettä järkeä. Arvonsäilyttäjiä ja lisääjiä ovat varmaan varmuudella vain jotkut Criterionit ja Disneyn peltiboksit. Leffoja joita ei hyllyynsä kyllä ottaisi ilmaiseksikaan kuuluvat taas tällaiset kestosuosikit kuin Die Hardit, jotka yksinkertaisesti pyörivät töllössä jatkuvasti, parhaassa tapauksessa useammin kuin tuo jokavuotinen Ihmeellinen On Elämä tai Tuntematon Sotilas. I rest my case.

Itselläni ei ole ostamisen suhteen paljon estoja, kontrolli alkaa siitä, että mikä saa jäädä hyllyyn eikä päädy huuto.nettiin kertakatselun jälkeen. Jokaisen dvd:n pitää ansaita paikkansa kokoelmasta, eli yksi tai useampi seuraavista:

1) Intohimoinen suhtautuminen itse elokuvaan. Leffasta pitää innostua aina kun joku sen mainitsee. Tämä ei ole suoraan verrannollinen laatuun (paljon leffoja joita rakastaa nähdessään kerran, mutta ei jaksaisi palata niiden pariin enää uudestaan)



2) Elokuva on osa jotain alikokoelmaa (esim. ohjaajan, näyttelijän tai genren mukaan). Alikokoelmien määrä pitää tietenkin olla rajoitettu. Laatuvaatimuksista ei välttämättä luovuta, mutta niissä voidaan joustaa



3) Dvd:llä on jotain ainutlaatuista, esim. jokin extra. Tämä on aika harvinaista, tulee lähinnä kyseeseen jos fanittaa oikein olan takaa jotain tekijää.



+ TV esitykset voi myös huomioida, hyvä pointti.

Nyt voi jo varmaan ruveta pikkuhiljaa nostalgisoimaan sitä dvd:iden alkuaikaa, jolloin "klassikoita ei saanut mistään", ainakaan järkihintaan. No nyt saa anttilasta, viidellä eurolla. Mutta "kerää koko sarja"? En usko. Mikäköhän on tuon klassikko-dvd ‑sarjan kohderyhmä, kuka noita on ostanut täyteen hintaan? Onhan siinä toki scifiäkin sun muuta kulttikamaa, mutta mieleen tulevat lähinnä karisuomalaiset, jotka eivät pidä hyllyssään yhtään vuoden 1975 jälkeen tehtyä elokuvaa. Tai he, jotka pitävät gladiaattorielokuvista.

Okei, muutaman ostin, mutta hyllyyn jäävät todennäköisesti vain Fantastic Voyage ja Laurel&Hardyn The Bullfighters. Ensinmainittu edustaa tosin myös "Eipä oikeastaan hyllyyn" ‑osastoa. Eli omana aikanaan vaikuttava teos, mutta aika on päässyt nakertamaan aika tavalla. Ja kankaaltahan tuokin olisi nähtävä. Mutta kun vitosella sai, niin.