Bellaria - nostalginen elokuvateatteri

Tänään lauantaina kehuttu ja paljon palkintoja kerännyt dokkari:

Bellaria – nostalginen elokuvateatteri / Bellaria – So lange wir leben! (2002)



Ohjelmistossa pyörii saksalaisen UFA- elokuvayhtiön 1920-luvun kassamagneetteja. Huvittavien ja eksentristen kävijöiden haastatteluista käy ilmi, että ainakin he osaavat nauttia elämästä – niin kauan kuin päiviä riittää.

Prkl, olisit laittanut tämän tiedon eilen, niin olisi osannut yötyöläinen viritellä herätyskellon kuosiin. Nyt kun vielä kuume painaa päälle, niin tuohan olisi ollut mitä parantavinta matskua.

Tämä oli kyllä mitä kattavin kavalkadi omituisia vanhuksia entisestä viheltäjä-artistista Heideria ihailevaan pappaan ja 16mm kauhuprinttejä keräilevästä koneenkäyttäjästä maailman laajimman leikekokoelman omistavaan gubbeen. Oli sota-ajan drag queenia ja kaksosilta näyttävät fanimummot.

Itse teatterista kerrottiin suhteellisen vähän, tuntuisi esimerkiksi omituiselta että teatterissa kävisi asiakkaina pelkästään 20-luvulla itse eläneitä vaikka tässä annettiin juuri sellainen kuva. En tiedä myöskään miksi kaikissa dokkaria käsitelleissä teksteissä sanotaan Bellarian näyttäneen juri 20-luvun elokuvia kun ainakin kaikki dokumentin katkelmat olivat 30- ja 40-luvuilta. Sen enempää hehkutetut Marika Rökk kuin Karl Schönböckikaan eivät tehneet yhtään elokuvaa ennen vuotta 1930.

Ja missäänhän ei mainittu, että tämä tulisi uusintana? Voi itku, sanon.

Ei taida tulla, ei ainakaan lähiaikoina.