Kung-fu 70’s

Dodo vietti kesäloman katselemalla mm. perus old school kung-fua ja jäi vähän harmittamaan kun ei hyllystä löytynyt yhtään 70-luvulle sijoittuvaa tekelettä. Voisiko joku ystävällinen Elitisti suositella Dodolle 70-luvulla tehtyjä ja 70-luvulle sijoittuvia hyviä kung-fu elokuvia…

Exit the Dragon, Enter the Tigerissa oli muistaakseni 70-luvun väriloistoa interiööreissä, en tiedä sitten onko toiminta tarpeeksi old school.

dodo ( 17.8.2006 18:19)

Dodo vietti kesäloman katselemalla mm. perus old school kung-fua ja jäi vähän harmittamaan kun ei hyllystä löytynyt yhtään 70-luvulle sijoittuvaa tekelettä. Voisiko joku ystävällinen Elitisti suositella Dodolle 70-luvulla tehtyjä ja 70-luvulle sijoittuvia hyviä kung-fu elokuvia…

Myös Bruceploitaatio-threadissa käsitelty Bruce Li ja leffat kuten Dynamo ja Chinese Stuntman tulee ekaksi mieleen suhteellisen pätevinä (vs. terveisiä mielisairaalasta ‑ilopillerit) alan elokuvina. Jälkimmäinen taitaa olla 80-luvun alusta, mutta maailma ja tyyli ovat vahvasti 70-lukua. Myös Man from Hong Kongin jetset-meininki, Shaw Bros ‑vaikutteiset yksin kaikkia vastaan ‑mätöt, vetävä tunnusbiisi ja lentävät luupäät ‑ilmailu jaksavat miellyttää, vaikka kitschin puolelle kallistutaankin. Chang Chehin maineikkain nykyleffa Chinatown Kid ei ole ihan niin hyvä kuin voisi olla, mutta Alexander Fu Sheng on loistava. Ai niin, tällaisetkin marginaalitekeleet kuin Big Boss, Enter the Dragon & Way of the Dragon sisältävät hetkensä...



Loppupeleissä asia taitaa kuitenkin olla niin, että old skool fu kuuluu historiaan, ninjat ja karate ovat tätä päivää.

Vähintäänkin siedettävä on

Amsterdam Connection. Se ei nyt varsinaisesti pursuile kungfua mutta on muuten kiinnostava krimi-honkkari. Aidoilla tapahtumapaikoilla Amsterdamissa ja Pariisissa tehdyt kuvaukset lisäävät katsottavuutta. Vahvaa Bruce Li-tuotantoa edustaa The Image of Bruce Lee, jonka bruceploitaatio-aspektit rajoittuvat tuohon nimeen ja absurdiin avauskohtaukseen. Säällistä matsausta ja paljon.

Hongkongin elokuvapiireissä ollaan kyllä aina oltu todella trenditietoisia, ja koska moderni martial action ei selvästikään ollut 70-luvulla paikallisessa muodissa, muodostavat ne harmillisesti vallan marginaalisen osuuden vuosikymmenen tuotannoista...

Ehdottominta katsottavaa edustaa erinomainen Shaw Bros. ‑kaksikko Duel of Fists (1971) ja sen (vielä parempi) jatko-osa The Angry Guest (1972), joissa on todella laadukasta mäiskettä ja aikakauden hilpeitä muotioikkuja aina Bolon hapsullisesta mokkanahkaliiveistä itsensä Chang Chehin esittämän gangsterikeisarin aurinkolaiseihin.



Bruce Li on aika varma nakki, Laurin valintojen lisäksi suosittelen The Gold Connectionia, The Lama Avengeria, Edge of Furya (+ Yasuaki Kurata) ja Return of the Tigeria (mukana Angela Mao, ja Li'llä erityisen siisti kokofarkkupuku). Eivät mitään Fistsin tai Guestin tasoa, mutta erittäin katsottavaa modernia hakkaamista joka tapauksessa.



Katso Jimmy Wang Yulta Hongkongin miehen lisäksi Knight Errant (joka harvaanjohtavasta nimestään huolimatta on "kung-fu 70's") ja A Man Called Tiger.



Enter the Fat Dragonissa hongkongilainen 70-lukuisuus esittäytyy kauneimmillaan kohtauksessa, jossa Sammo Hung pieksee mustahipiäisen vastustajansa, joka sattuu olemaan Lee Hoi San isossa afroperuukissa, irtopulisongeissa, kiiltelevässä kauluspaidassa ja naama tummaksi maalattuna.



Wu Man The Young Tiger on jäänyt mieleen nimenomaan hilpeiden 70's tamineidensa ansiosta, mutta ei muistaakseni muutoin mikään toimintapitoinen tai varteenotettava tapaus. Tunnelmiltaan hyvin bruceploitaatio-oloinen Shaw-tuote The Young Rebel on hauskaa martial artsia aikalaiskehyksissä ja sitten on elokuvia kuten The Delinquent, jotka eivät ole kung fua, mutta hyvin seiskytlukuista Hongkong-jengiläis/katutappelutoimintaa.

Stoner!

Kun asiaa miettii, tuntuu siltä, että toisinaan naurettavana feikkinä (joskus syystäkin) kuitattu Bruce Li oikeastaan sittenkin oli Bruce Leen manttelinperijä oman aikansa

modernien kung fu ‑leffojen olennaisimpana tähtenä ja tekijänä, vaikkakin ilman megaluokan kansansuosiota ja studiodiilejä. Bruceja voi vertailla samalta pohjalta kuin Sean Conneryä ja Roger Moorea, joista jälkimmäinen loi edellisen sankarityypistä vähemmän übermaskuliinisen mutta toimivan oman version. Lee oli tietysti todellinen henkilö ja the one and only, mutta myös suosittu sankariroolihahmo, jota kuka vain voi esittää/leikkiä samoin kuin vaikka Bondia. Kunhan ei satuta ketään siis.



Aihe "Samo Hung, neekerit ja huumori" ansaitsisi oman threadinsa mutta joku muu saa perustaa sen.

Lauri Lehtinen ( 18.8.2006 11:57)

Aihe "Samo Hung, neekerit ja huumori" ansaitsisi oman threadinsa mutta joku muu saa perustaa sen.

Spiritual Boxer voisi olla kyllä oikea mies tällaiseen hommaan.

Sammon kohokohtia on hieno kohtaus Twinkle Twinkle Lucky Starsissa, jossa lauma transgenderistejä hyökkää Sammon kimppuun miekoin lomahuvilalla. Missäs leffassa Sammo hoitelee niggereitä?

Suosittelisin kaikkia Yuen Woo Pingin leffoja, jos osaa ei niistä olisi tehty 80-luvun alussa.

Katsoin äsken sivusilmällä juuri Taoism Drunkardin, joka tuntui näinkin katsottuna yhdeltä sekopäisimmistä hörhökungfu-leffoista koskaan. Yuenin klaani ei juuri koskaan petä.



Yuen Woo Ping on siis se Matrixien ja Ryömivän Leijonan tituleerattu koreografi. Woo Ping "löysi" muun muassa Jackie Chanin ja Donnie Yenin, puhumattakaan että on ollut mukana monissa Jet Li:n uran huippuhetkissä. Woo Pingistä puhuttaessa pitäisi oikeastaan puhua Yuenin klaanista, koska siinä missä Woo Ping vanhimpana veljenä on yleensä kameran takana, pikkuveljet Yuen Yat Chor, Yuen Cheung Yan ja Yuen Shun Yi yleisemmin näyttelevät ja tekevät stuntteja lukemattomissa mättöleffoissa etenkin 70- ja 80-luvuilla.



Vähemmän tunnettua materiaalia Woo Pingiltä ovat 80-luvun alun hörhöilyleffat, jossa metallinen Pac-Man jahtaa keilapallolla murhia tekeviä maageja ensin hieroen näiden rintoja. Kuvaan kuuluvat myös tappavat metalliherhiläiset, poppamieskungfuilijat, elävä ruukku(!) joka syö paperia ja metalliset hulavanteet, joista tehdään mm. pyörätuoleja.



Drunken Wutangin ohella suosittelen molempia Miracle Fighterseja, Drunken Taichita ja Shaolin Drunkardia. Takuuvarmaa sekokamaa.



PS: Jos Shaw-leffoja (Lau Kar Leung jne.) ja joitain indytuotoksia ei oteta huomioon, niin parhaat pieksemisgenren koreografit/ohjaajat 70- ja 80-luvuilla ovat kyllä kiistatta Sammo Hung ja Yuen Woo Ping. Oikeasti hyvää vanhan koulukunnan mättöä jos kaipaa, niin The Victim (Sammo), The Buddhist Fist (Woo Ping) ja The Dance of the Drunken Mantis (Woo Ping) ovat ehdotonta ajan huippua. Koreografia ja toteutus on varsin orgastista.



Sitten voisin mainita superpotkijoiden Tao Tao Liangin ja John Liun 'you bästärd' ‑dubbauksella ryyditettyjä leffoja. Vanhempia Jackie Chaneja ennen Snake of the Eagle's Shadowia ja Drunken Masteria en menisi (kuulopuheiden perusteella) suosittelemaan muuten kuin nuoren Jaakon naaman takia.

Joo, noista mikään ei vaan sijoitu 70-luvulle, mikä tässä oli suositusten vaatimuksena.