17.8.2006 10:11
80-luvulla tehtailtiin biljoona amerikkalaista leffaa, joiden juonikuvaus menee:
"John MäcBörbön on kovaotteinen poliisi, jolla on herkkä liipasinsormi ja avioliitto karikolla. Alituiseen esimiehensä ja sisäisen tarkastuksen silmätikkuna oleva John joutuu todelliseen tulikokeeseen kun hänen parinsa murhataan pieleen menneessä pidätyksessä.
Kostaessaan parinsa kuolemaa John MäcBörbön saa vastaan niin työkaverinsa, FBI:n, CIA:n, mafian, KGB:n, Pohjois-Korean kuin Seppo Hovinkin."
90-luvulla taas tehtailtiin näitä trillereitä, joissa joku (työkaveri, aviomies, vaimo, sisko, sen koira tai naapurin Teuvo) paljastuu mielipuoliseksi aikapommiksi, joka on vain odottanut seuraavaa hetkeä lähteä murharundille. Näissä on yleensä 1-3 twistiä. Toinen tyyppi on elämään astuvat stalkkeripsykot. Totaalisen sekopäistä kauraahan leffat ovat järjestäen, mutta joistakin saa kunnon naurut. Jokaisen psykopaatti yritti rokata edellisen ja yleensä juuri psyko kantaa koko elokuvan harteillaan joko läpän heitolla, näyttelyllä tai molemmilla. Yhteistä on myös että leffat ovat pääosin täysin yhdentekeviä ja käsittämättömän epäuskottavia. Psyko kun yleensä väsää hillittömiä kuvioita epäluonnollisella tarmolla ja suoritus lähentelee täydellisyyttä.
Nämä ovat jääneet mieleen kun sitä asusteli Pönttölässä ja joutui turvautumaan Pönttölän ainoan R-Kioskin tarjontaan.
Esimerkkejä seuraa. Ensimmäiset tähdet viihdyttävyydestä ja/tai käänteistä ja jälkimmäiset itse psykosta.
Mukaan ei ole otettu koko joukkoa pehmopoketrillereitä. Myöskään sarjamurhaajat eivät kuulu tähän laatikkoon.
Pacific Heights 1990 (Keaton, Modine, Griffith) *1/2 | **** (Keaton-fanitusta lisänä)
Internal Affairs 1990 (Richard Gere, Andy Garcia) *1/2 | *** (“Laihat ottaa hyvin suihin.”)
Cape Fear 1991 (De Niro, Nolte, Lange) **** | ***** (”I’ve found feminine side of my self”)
Sleeping with the Enemy 1991 (Julia Roberts) * | * (painajainen alusta loppuun)
Shattered 1991 (Tom Berenger, aina yhtä porno Greta Scacchi) *** | *
Single White Female 1992 (Fonda, Leigh) * | *
The Hand That Rocks the Cradle 1992 (Rebecca De Tissi Mornay) *1/2 | *** (tämä on jo niin pimeä, että ei voi kun ihmetellä tekijöiden järjenjuoksua)
Unlawful Entry 1992 (Kurt Russel, Ray Liotta) *1/2 | ***1/2
Final Analysis 1992 (Gere, Basinger, Eric Roberts, Thurman) ** | **
The River Wild 1994 (Bacon, Streep, Reilly) * | ***
Primal Fear 1996 (Richard Gere, Edward Norton) ***1/2 | ****
The Juror 1996 (Alec Baldwin, Moore) *1/2 | ***
The Fan 1996 (De Niro, Snipes) * | *1/2
Bad Day on the Block aka Under Pressure 1997 (Charlie Sheen) ** | ***
Jopa helvetin hyvä Cape Fear edustaa yhtälailla tätä mielenköyhyyden synnyttämää köyhää jännitystä. Se vain sattuu olemaan äänen, kuvan ja näyttelyn juhlaa, mutta supernerostalkkeripsyko on aina yhtä uskottava jannu. Mikä siinä on, että oikeasti selkäpiitä karmivan hahmon tekeminen tuntuu olevan äärimmäisen vaikea laji. Onko nämä über-verbaalit matikkanerot edes tarkoitettu pelottavaksi vai komediaako näissä on yritetty?
Lisäksi MTV3 otti tavakseen lähettää 90-luvulla saman kastin TV-tuotantoa. Minkäänlainen pisteytys näiden kohdalla ei ole mahdollista. Otetaan esimerkiksi yhden kautta aikojen parhaimman naisnäyttelijän Tori Spellingin Awake to Danger ja Mother, May I Sleep with Danger?
Danger danger. Danger. Se voi olla kuka vain.
Minä en saa tältä vuosikymmeneltä heti mieleeni kuin Domestic Disturbancen (2001, Travolta, Vaughn) ja yllättäen sekin on hikiseen yhden tähden leffa. Onko päässäni aukko vai onko nämä todella tajuttu lopettaa?