HUUTAJAT – SCREAMING MEN



Huutajat – Screaming Men on entisen huutajan, Mika Ronkaisen palkittu dokumenttielokuva mieskuoro Huutajista ja sitä diktaattorimaisin ottein johtavasta Petri Sirviöstä. Ainutlaatuinen elokuva seuraa kuoroa Suomessa ja konserttimatkoilla ympäri maailmaa. Satunnaisista konflikteista huolimatta nyt jo 15 vuotta täyttänyt kuoro uskoo lujasti omaan taiteeseensa.

Huutajat koostuu kolmestakymmenestä pohjoissuomalaisesta miehestä, jotka mustat puvut päällään ja kumikravatit kaulassaan huutavat isänmaallisia marsseja ja lastenlauluja. Johtajansa Petri Sirviön tiukassa kurissa huutava kuoro on matkannut pitkän matkan ravintolaillan ideasta eurooppalaisen nykytaiteen eturintamaan.

Huutajien esityksissä yhdistyvät voimakkaat vastakohdat: välillä kuorolaiset huutavat kuolemanvakavasti artikuloiden, välillä huvittavasti ulvoen. Omalaatuiseen, ulkomaillakin suosiota saavuttaneeseen ohjelmistoon kuuluvat myös eri maiden kansallislaulut, jotka saavat Huutajien käsittelyssä uuden muodon. Kaikkia tämä ei kuitenkaan miellytä: Ranskassa Suomen lähetystö ja Pariisin nykytaiteen museon johtaja yrittävät estää kuoroa esittämästä Ranskan kansallislaulua. Islannissa laki puolestaan kieltää kansallislaulun esittämisen muussa kuin alkuperäisessä muodossaan.

Viiden vuoden kuvausten pohjalta on syntynyt elokuva, jonka aikana puhuminen on todellakin hopeaa ja huutaminen kultaa! Elokuva on oululaisen Klaffi Tuotannot Oy:n ja elokuvakeisari Lars Von Trierin omistaman tanskalaisen Zentropa Realin yhteistuotantoa.

LL