18.7.2006 23:39
Eli mitkä ovat ne FIxit joiden perään olette keskenkasvuisena kuolanneet hienojen kansien tai takakansihehkutusten takia, ja jotka myöhemmin, mahdollisesti vasta aikuisiässä, nähtynä ovat osoittautuneet hitonmoisiksi pettymyksiksi.
Omaan listaani kuuluu valitettavasti vain hyvin tavanomaisia nimikkeitä, johtuen kotipaikkakuntani _erittäin_ rajoittuneesta videotarjonnasta. Mutta, here we go:

Nomads – yön muukalaiset (1986)
"Vain niille, jotka uskaltavat ottaa pelon pelkona ja kauhun kauhuna!"
Joopa joo. Kannen hienon henkiolentomörön ja takakannen pelottelujen jälkeen en ikinä osannut odottaa mitään niin tylsää ja pitkäpiimäistä haahuilua kuin mitä elokuva lopulta tarjosi.

Halloween III – pahuuden yö (1982)
Ihastuin aikoinani kannen verenpunaisena hehkuvaan yötaivaaseen ja keskellä möllöttävään mutanttinaamaan. En vieläkään ymmärrä miten kansi liittyy itse elokuvaan.

Alligaattori (1980)
Näin elokuvan vasta vähän aikaa sitten Future Filmin dvd:ltä, eikä se säväyttänyt sitten niin millään tasolla. En edes muista koko elokuvasta enää mitään, kai siinä se kumialligaattori lopussa vilahti.

Raakalainen (1986)
Olin pienempänä (ja olen toki jossain määrin edelleenkin) todella innoissani kaikkien Fangoria-maskimörköjen ja splatterin perään. Ihastelin kasetin kantta pitkän aikaa R-Kioskin videohyllyllä ja onnistuinkin lopulta (jo joskus ala-asteiässä) näkemään itse elokuvan – mutta eipä siitä valitettavasti jäänyt käteen mitään positiivista. Olisin oikeasti halunnut pitää elokuvasta ja sen "sympaattisesta" raakalaismöröstä, mutta aina ei voi voittaa...