Vaikuttaa asialliselta sarjalta. Toivottavasti rantautuu myös tänne pohjolaan. Täällä infoa sarjasta:
Master of Horror
Vaikuttaa asialliselta sarjalta. Toivottavasti rantautuu myös tänne pohjolaan. Täällä infoa sarjasta:
Noita ekoja jaksoja saa jo filmifriikistäkin suomiteksteillä (tosin aika kalliiseen hintaan).
Sarja on kokonaisuudessaan aivan uskomattoman paska. Toki väliin mahtuu muutamia ihan kiinnostaviakin jaksoja, mutta eivät nekään paljoa kahta tähteä enempää ansaitse.
Muutama todella hyvä jakso mutta suurimmalta osalta kakkaa.
Joe Danten ohjaama jakso näytettiin Rotterdamissa. Poliittista sanomaa veriroiskeen kustannuksella: Irakin sotaan tyytymättömät sotilasvainaat nousevat haudoistaan äänestämään tulevissa pressanvaaleissa.
Carpenterin ohjaama Cigarette Burns ‑niminen jakso on aidosti toimiva ja ehdottomasti parasta Carpenteria yli kymmeneen vuoteen. Norman Reedus osoittaa pääosassa, että miehestä voi sittenkin kehittyä ihan kelvollinen näyttelijä. Plussaa luonnollisesti myös Udo Kieristä.
Ei Jeniferkään ollut skeida 2000-luvun Dario Argenton ohjaukseksi tai eroottiseksi tv-kauhuksi. Todennäköisesti se silti saa skeidaa niskaansa koska toimii niin eri tasoilla kuin ohjaajan vanhat klassikot. Erityisesti "arvasin loppuratkaisun" ‑tyyppistä kritiikkiä odotettavissa, mutta mysteerien ja visuaalisen stailauksen sijasta on satsattu aika koskettavaan inhimilliseen kipeyteen ja henkilöohjaukseen.
Coscarelli:
Incident on and Off a Mountain RoadSarja alkaa tulla Canalilta 18.10 näemmä...
Rantautuu myöhemmin Nelosen ohjelmistoon.
Hieman kommentteja kakkoskaudelta:
Joe Dante:
The Screwfly SolutionJotta kukaan ei vahingossa erehtyisi katsomaan Masters of Science Fiction sarjaa (jonka tekeminen taisi jäädä kesken), niin tässä varoitus tähdityksen muodossa:
Jotta kukaan ei vahingossa erehtyisi katsomaan Masters of Science Fiction sarjaa (jonka tekeminen taisi jäädä kesken), niin tässä varoitus tähdityksen muodossa:
Mark Rydell: A Clean Escape *½
Michael Petroni: The Awakening ½
Michael Tolkin:Jerry Was a Man **-
Jonathan Frakes: The Discarded **
Darnell Martin: Little Brother **
Harold Becker: Watchbird **½
Aika paska sarja siis.