Elokuvaohjaajat arvostelevat unelmatehdasta ohjaamissaan elokuvissa

Tuli viimeinkin nähtyä Altmanin 'Short Cuts', (myönnetään, homoelitististatukseni on olematon) jossa pienenä sivujuonteena oli myös julkkisteollisuuden arvostelua. Samaa teki Burtonin karhean koskettava 'Ed Wood' ja Lynchin suurteos 'Mullholland Drive'.

Mitä muita tällaisia leffoja tulee mieleen?

En tiedä voidaanko puhua varsinaisesta arvostelusta, mutta Hollywoodin pimeää puolta ruodittiin ainakin Wilderin

Sunset Boulevardissa. Käsittääkseni Hollywoodin valtaapitävät eivät teoksesta tai sen ilmapiiristä pitäneet.

Woody Allenin Hollywood Endingissä jostain sieltä onelinereiden ja avioerotraumojen joukosta voi löytää piruilua Hollywood-tuottajille.

Ai niin. Coenin veljesten Barton Fink

http://www.imdb.com/title/tt0101410/

On muistaakseni hyvä.

The Day of the Locust tulee mieleen.

"Mulholland Drive" with more blood. imdb

Altmanin The Player ja George Huangin Swimming with Sharks.

Troman Terror firmer. Spielbergiä diggaava hermafrodiittimurhaaja on hollywoodille vittuilua jos jokin.

Liisa kirjoitti: Woody Allenin Hollywood Endingissä jostain sieltä onelinereiden ja avioerotraumojen joukosta voi löytää piruilua Hollywood-tuottajille.

Kettuilua Hollywoodia kohtaan löyty lukuisista miehen elokuvista. Mm. Celebrity sivuaa jonkin verran tuota aihetta.Sehän nyt tiedetään että mies ei ole koskaan pahemmin välittänyt Hollywoodin meiningistä.



Scream 3:ssa vedetään välillä hauskastikin Hollykylää takaapäin.

Dramagod ( 19.4.2006 19:37)

Kettuilua Hollywoodia kohtaan löyty lukuisista miehen elokuvista. Mm. Celebrity sivuaa jonkin verran tuota aihetta.Sehän nyt tiedetään että mies ei ole koskaan pahemmin välittänyt Hollywoodin meiningistä.

Näinpä. Kuuntelinpa muuten juuri äsken Variety Screening Seriesin podcastia Match Pointista, jossa Allenilta ihan viimeiseksi kysyttiin, että kun ohjaaja aina irvii Hollywoodille elokuvissa, miltä hän ajattelee kun vierailee paikan päällä. Allen vastasi, että vaikka aina on hauska vinoilla Hollywoodin kustannuksella, oikeastaan koko hänen rakkaussuhteensa New Yorkia kohtaan perustuu siihen täysin romantisoituun kuvaan New Yorkista, jonka on aikoinaan omaksunut Hollywood-elokuvista. Aika mielenkiintoista, enpä ole koskaan tuota ajatellutkaan.



Variery Screening Seriesin podcastit on kyllä aika hyviä Hyvät haastattelijat, yleensä koko poppoo paikalla ja sopivan pituiset ohjelmat, Match Point ‑haastis kesti n. 30 min ja mukana Allen itse sekä melkein kaikki päänäyttelijät, myös Scarlett Johansson. Kuuntelin aikaisemmin myös Brokeback Mountain ‑haastiksen, sekin oli hyvä. Löytyy ainakin iTunesin Music Storesta hakemalla ja varmaan myös netistä googlaamalla mp3:na.

En ole vielä nähnyt tätä, mutta lukemani perusteella

Inserts (1974) saattaisi ainakin osittain osua tähän kategoriaan. Osaako joku kertoa enemmän / suositella ko. elokuvaa? Castings on ainakin todella kova ja leffalle on lätkäisty NC-17.

Bubba Ho-Tep...(?)

Jos Nipponin unelmatehdas kelpaa, niin Fukasakun Fall Guyta voi suositella lämpimästi. Epäreilun vähälle huomiolle jäänyt loistava draama-komedia sijoittuu elokuvamaailmaan. Päähenkilö on epäonninen stuntmies, ja kuvien taustoilta voi spottailla monia kovan luokan tähtiä (kannattaa kääntää tekstit pois päältä alkutekstien ajaksi, niin ei yllärit spoilaannu). Elokuva onnistui ilmeisesti ärsyttämään isoja kihoja pahemman kerran, eikä sille meinannut heti löytyä levittäjää/tuottajaa.

Lawrence Kasdanin Grand Canyonissa Steve Martinin esittämä Bruckheimeri kokee herätyksen saatuaan luodista.

Eiköhän toi Sturgesin

Sullivan's Travels voitais laskea kuuluvaksi tähän kategoriaan jossain määrin, huolimatta loppuratkaisustaan. Toisessa threadissa mainitsin Wilderin Kiss Me, Stupidin ja Jerry Lewisin The Nutty Professorin, jotka ovat kummatkin, jos eivät suoraan Hollywoodia, niin olennaisesti suureen makkaratehtaaseen liittyviä tähtikultteja ja julkisuuteen pyrkimistä parodioivia ja analysoivia. Mankiewiczin klassikko All About Eve on myös selkeästi Hollywood-vertauskuva, vaikka sijoittuukin päällisin puolin teatterimaailmaan.



Altman on suorastaan jalostanut tämän piirteen taiteeksi monissa filmeissään ja vaikka Pitkät jäähyväiset ei käsittelekään elokuvamaailmaa sen käyttämät kerrontatyylit ovat tahallisen irrotettuja paitsi Chandlerin vanhahtavasta tyylistä, myös dekkarielokuvien ja Hollywoodin yleensä vanhahtavasta arvomaailmasta (mitä korostaa myös elokuvan ainoa kappalevalinta sen lukuisten nimikkosävellyksen sovitusten lisäksI: Hooray for Hollywood.