5.4.2006 RAMONES JA VUOSISADAN LOPPU

Amadeus 3.4.2006 02:16

TV2 keskiviikkona 5.4.2006





DOKUMENTTIPROJEKTI:

RAMONES JA VUOSISADAN LOPPU



– Maailman ehkä tunnetuimman punkrock-yhtyeen tarina



Vuonna 1974 New Yorkin underground-skene kohisi uudesta tulokkaasta: aggressiivista punkrockia soittavasta bändistä nimeltä Ramones. Queensistä kotoisin olevat nuorukaiset osasivat hädin tuskin soittaa, mutta heidän soundinsa aivan erilaista kuin mihin oli totuttu: se oli yksinkertaista, raakaa ja kesyttämätöntä.



Ramones loi kokonaan uuden genren. Sokerikuorrutettujen poprenkutusten sijasta roskajoukolta näyttänyt bändi esitti mustan huumorin sävyttämiä biisejä, jotka kertoivat liiman haistelusta, teiniraskauksista ja jengitappeluista. Maailman tunnetuimpien yhtyeiden joukkoon lukeutuva Ramones ei koskaan juhlinut hittilistojen kärkisijoilla, mutta groteskilta Monkees-versiolta vaikuttanut yhtye onnistui puhuttelemaan angstisia ja itsensä epäonnistuneeksi ja oudoksi tuntevia nuoria ympäri maailmaan. Sisäisistä ristiriidoistaan ja huolimatta Ramones sinnitteli hengissä 22 vuotta keikkaillen koko ajan ahkerasti. Eikä bändin vaikutusta musiikkikenttään ja nykybändeihin sovi vähätellä.



Vuonna 2003 valmistunut dokumentti Ramones ja vuosisadan loppu (End of The Century: The Story of The Ramones) kertoo legendaarisen bändin tarinan, joka alkaa New Yorkin nuhruisilta klubeilta ja päättyy ristiriitojen kautta oikeastaan vasta laulaja Joey Ramonen kuolemaan vuonna 2001. Varsinaisesti yhtye hajosi kuitenkin jo vuonna 1996.



Dokumentissa ääneen pääsevät erityisesti vielä tuolloin elossa olleet Johnny ja Dee Dee Ramone. Dokumentti tarjoaa tuhdin paketin rockhistoriaa ja mielenkiintoisen aikalaiskuvauksen myös muille kuin Ramones-faneille. Se piirtää herkän ja älykkään kuvan ylipitkän otsatukan takana piileskelleestä Joey Ramonesta, paljastaa muun muassa Joeyn ja Johnnyn kiistojen taustat ja sisältää paljon herkullisia yksityiskohtia. Kuka esimerkiksi muistaa, että Dee Dee Ramone yritti luoda uraa myös räppärinä? Dokumentti sisältää paljon myös Ramonesin yhteistyökumppaneiden ja aikalaisbändien jäsenten haastatteluja. Dokumentin ovat ohjanneet Jim Fields ja Michael Gramaglia.
Samvli 3.4.2006 08:55

Tämähän pitää muistaa katsoa

thumbsup.gif
Bad Rain 5.4.2006 11:14

Hyvä dokkari, kannattaa katsoa. Hilpeimmistä hetkistä vastaa aivan pihalla oleva Dee Dee ja kipeimmistä taas parin Ramonen vuosikausia tulehtuneina olleeet välit. Musaa olisi mahtunut mukaan enemmänkin.



Tuskin tämä nyt spoilasi mitään keneltäkään.
Lauri Lehtinen 5.4.2006 11:24
Amadeus ( 3.4.2006 02:17)
sisältää paljon herkullisia yksityiskohtia. Kuka esimerkiksi muistaa, että Dee Dee Ramone yritti luoda uraa myös räppärinä?




Dee Deen kasari-rapvideo ja lajivalinnan selittelyt (ajalta jolloin jauhonaamat ei juuri räpänneet) on helvetin hauskoja kohokohtia muuten suht pessimistisessä historiikissa.
SuperNinja 7.4.2006 17:38

Olipa mielenkiintoista katsottavaa. Olin aiemmin perehtynyt bändiin ainoastaan hyllystä löytyvän Ramones Anthology CD:n muodossa, joten dokkarin jutut olivat ainakin minulle uusia. Nykin bändeissä on sitä jotain...

november 7.4.2006 21:37

Joo mielenkiintoista meininkiä oli. En tuota ihan tiennyt, että Johnny ja Joey ovat noin kauan riidoissa olleet. Naisestahan tuo riita juontui. Tuntui tuo Johnny jotenkin kusipäiseltä tyypiltä. Katkeraa tekstiä riitti, vaikka Joey oli jo kuollut. Tosin sitten pitkinhampain myönsi että kuoleman jälkeen oli jostain kumman syystä masentunut. Arveli sen olevan jonkinlaista sisäistä heikkoutta.

Humphrey Bogart 8.4.2006 16:00
november ( 7.4.2006 21:38)
En tuota ihan tiennyt, että Johnny ja Joey ovat noin kauan riidoissa olleet. Naisestahan tuo riita juontui.




Kuinka yllättävää.



Dee Dee oli aika hauska tapaus. Äijällä oli välillä haastatteluissa mainioita ilmeitä tyyliin" kaikkea te vittu kyselette!"
Petteri Borgman 8.4.2006 17:26
Humphrey Bogart ( 8.4.2006 16:01)
Dee Dee oli aika hauska tapaus.




Menee vähän OT, mut eilen tuli baarissa kovasti jollekin äijälle selitettyä, että se on ihan Dee Deen näkönen. Vaikutti varsin huvittuneelle.



Dokkari oli tosiaan mielenkiintoinen, kerrankin muistin katsoa jotain mitä pitikin.
mjokio 8.4.2006 19:34
Petteri Borgman ( 8.4.2006 17:27)
Dokkari oli tosiaan mielenkiintoinen, kerrankin muistin katsoa jotain mitä pitikin.




Minä en, tuleeko uusintoina, vai löytyisikö joltain?
chachi 10.4.2006 02:55
mjokio ( 8.4.2006 19:35)
Minä en, tuleeko uusintoina, vai löytyisikö joltain?




Ei taida tulla uusintana eikä hyllystäkään löydy.
Jakel 10.4.2006 08:17
mjokio ( 8.4.2006 19:35)
Minä en, tuleeko uusintoina, vai löytyisikö joltain?




Minulla on dokkari tietokoneen kiintolevyllä, mutta en ole vielä polttanut DVD-R levyä. Voin polttaa samalla sinullekin.
amoult 11.4.2006 18:37

Dee Deen räpäytykset oli tosiaan aika tiukkaa kamaa

biggrin.gif

Hiukan enemmän olisi voinut näyttää matskua keikoilta, muuten oli varsin tasokas dokkari.
Korson Antti 12.4.2006 21:20
mjokio ( 8.4.2006 19:35)
Petteri Borgman ( 8.4.2006 17:27)
Dokkari oli tosiaan mielenkiintoinen, kerrankin muistin katsoa jotain mitä pitikin.




Minä en, tuleeko uusintoina, vai löytyisikö joltain?




Mulla on tuo nauhalla edelleen katsomatta, en pyyhi yli niin voin tiputtaa sulle sen jossain vaiheessa
mjokio 13.4.2006 07:42
Korson Antti ( 12.4.2006 21:21)
mjokio ( 8.4.2006 19:35)
Petteri Borgman ( 8.4.2006 17:27)
Dokkari oli tosiaan mielenkiintoinen, kerrankin muistin katsoa jotain mitä pitikin.




Minä en, tuleeko uusintoina, vai löytyisikö joltain?




Mulla on tuo nauhalla edelleen katsomatta, en pyyhi yli niin voin tiputtaa sulle sen jossain vaiheessa




Sain sen tuolta muutamaa viestiä ylempää, mistä suuret kiitokset!