Elokuvapienlehdet ja -zinet

Omakustannelehtien tekijänä seurasin kenttää ja niitä satoja ja taas satoja lipareita aika tarkkaan 70-luvun lopulta 90-luvun alkuun, ja meikän käsityksen mukaan Lykantropia olisi ensimmäinen.

Antti Tohka ( 8.1.2009 14:22)

Jouni Hokkanen ( 8.1.2009 12:11)

Ensimmäinen Lykantropia ilmestyi vuonna 1986 ja sen jälkeen tuli yksi numero vuosina ‑87, ‑88

ja ‑89. Vaivaiset 4!

Ensimmäisen numeron keskeisin henkilö oli tamperelainen sarjakuvapiirtäjä P.A. Manninen, jolle Nalle Virolainen esitti lehti-ideansa.

Manninen värväsi mm. Petri Hiltusen ja Jyrki (ei vielä silloin 69Eyes) Linnankiven.

Nalle oli päätoimittaja, ja kakkosesta alkaen lipareet oli meikän taittamia.



Tätä ennen Nalle oli kirjoittanut kauhusta ja roskasta Tähtivaeltajaan, Nallepostiin ja teekkareiden elokuvakerhon Montaasin lehteen. Meikällä oli takana nivaska erilaisia punk-omakustanteita, kuten Henkenvaara (sic), Lazy Ripper ja Zap Gun.



1988 ilmestyi myös sarjakuvapiireissä pyörineen (nyk jonkinsortin teatteriohjaaja ja Lea Klemolan puoliso) Juha Mustanojan kulttuuriläpyskä Notary Sojac, jossa oli samaa aihepiiriä.

Kuin myös Splatter-niminen lehti, jostä löytyvät Nallen kaikkein rankimmat sarjikset).



Edelleen samana vuonna aloitimme Nallen kanssa sm-fanzinen Chain, joka jäi kahteen numeroon koska Kinky Club aloitti toimintansa.

Chain sulautui Kinkyn jäsenlehteen, jota toimitin useita vuosia, kunnes suivaannuin puljassa tapahtuneisiin vedätyksiin.

Oliko Lynkantropia ensimmäinen suomalainen "kauhu"-fanzine (jos tähtivaeltajaa ja elokuvakerhojen lehtiä ei oteta huomioon)?

Lykantropia oli eka kauhu/ekspoitaatioelokuvalle omistettu SF-zine mutta pitää muistaa, että 1980-luvun puolivälissä ja lopulla samoista aiheista kirjoitettiin aika paljon eri lehdissä, enkä tarkoita vain Nalle Virolaisen juttuja Tähtivaeltajassa. Alohassa oli kauhuelokuvan lyhyt historia sekä Joe Bob Briggsin haastattelu, akateemista vesittämistä edeltäneessä Lähikuvassa käsiteltiin Herschell Gordon Lewistä, Carnival of Soulsia, italomaakareita ja videovuokraamojen löytöjä, Filmihullu analysoi Texas Chain Saw Massacrea jne. Rockpienlehtien grand poobah Miettinen ei saanut ikinä Psykomaniaa julkaistua, mutta käsitteli innokkaasti kauhu- ja trash-elokuvia Ilta-Sanomissa, Soundissa ja mihin nyt kirjoitti. Vanha klassikkokauhu sekä muutamat uudemmat huiput á la David Cronenberg olivat Katsossa hyvin hanskassa ja Hesarissa saattoi nähdä esim. Zombies That Ate Pittsburgh ‑kirjan arvostelun kulttuurisivuilla. Kauhuelokuva tuntui näyttäytyvän tietyn ikäpolven toimittajille ja älyköille kuumana keskustelunaiheena, ikään kuin uutena rockina tai punkkina, vaikka se samoihin aikoihin oikeasti menetti garage-tyyppiset särmänsä ja studioiden ulkopuolinen B-elokuvanteko katkesi melkein kaikkialla maailmassa.



Sattumalta tai ei, samalla kun kauhu- ja eksploitaatioelokuvien ympärille kehittyi omia kotimaisia pienlehtiä, rocktoimittajat, sosiologit ja kumppanit alkoivat ottaa etäisyyttä koko ilmiöön ja "friikkeihin". Trendikkyys oli ohi, aikuissensuuri ei.

Ehkä parhaiten aihepiiri oli esillä Juho Juntusen päätoimittamassa Valo-lehdessä, jonka kolme numeroa vaikuttivat meikän maailmankuvaan – Uuden Laulun ja Alohan! ohella – todella paljon.

***

Tulipa vielä mieleen muistella tovi 1980-luvun puolivälin lehdistöhistoriallista tilannetta.

Monopoliasemaa tavoitteleva Hesari ja levikin kutistumista vastaan pyristelevä Usari kävivät kiivasta kamppailua lukijoiden sieluista.



Ja silläkin uhalla, että tämä menee "ennen oli kaikki paremmin-kitinäksi", väitän, että lukijakisaan oli viritetty myös kummankin lehden kulttuuritoimitukset. Esimerkiksi Hesarin kulttuurisivuilta saattoi aistia uusia tuulia maailmalta; eikä journalismi ollut latistunut nykypäivän monimediaalisten julkisuusmekanismien mukaan luovivien kaikenmaailman sofioksasten ja saskasaarikoskien ruilupaskanlämpöiseksi kuravelliksi, vaan kulttuuri saattoi ja sai olla jotain koskettavaa, jotain joka sopi halutessaan kirjoittaa isolla koolla, olipa se sitten matalaa kauhuroskaa tai yläpilveä performanssia.

Ajan yleisen käsityksen mukaan Usarin kulttuurisivut olivat kettermmät ja tasokkaammat, ja siellä kauhua ja populaaria nosti ainakin Ilkka Jauhiainen.

Turun tekstitehdas Kari Salminen senttasi tuolloin Hesariin nostaen monia alakulttuuriaiheita suuremman yleisön tietoisuuteen. Taisipa arvioida Roskaelokuvat-nimisen lipareenkin.



Voi olla, että joillekin kauhu/trash oli uusi punk. Piireissä joissa liikuin, se pikemminkin oli punkin aiheuttaman kulttuuriräjähdyksen rinnakkaisilmiö.

Kyse oli myös tämän takapajulan kansainvälistymisestä, kontakteja ulkomaailmaan syntyi leffavaihtojen myötä. Osin samojen ulkkareiden kanssa, joiden kanssa yhteistyö alkoi jo punkin aikaan levyjen ja fanzineiden vaihdossa.

Lauri Lehtinen ( 28.1.2009 12:49)

Rockpienlehtien grand poobah Miettinen ei saanut ikinä Psykomaniaa julkaistua, mutta käsitteli innokkaasti kauhu- ja trash-elokuvia Ilta-Sanomissa, Soundissa ja mihin nyt kirjoitti.

Miettisen Soundi-jutut olivat mitä mielenkiintoisinta luettavaa vaikka nimikkeet eivät silloin aina paljoa sanoneetkaan. Tuon ajan Soundit on yhä tallessa.

Antti Vanhala ( 29.1.2009 18:58)

Lauri Lehtinen ( 28.1.2009 12:49)

Rockpienlehtien grand poobah Miettinen ei saanut ikinä Psykomaniaa julkaistua, mutta käsitteli innokkaasti kauhu- ja trash-elokuvia Ilta-Sanomissa, Soundissa ja mihin nyt kirjoitti.

Miettisen Soundi-jutut olivat mitä mielenkiintoisinta luettavaa vaikka nimikkeet eivät silloin aina paljoa sanoneetkaan. Tuon ajan Soundit on yhä tallessa.

Miettinen taisi ekana Suomen lehdistössä noteerata Renny Harlinin US-debyytin eli Prisonin – Rennyhän ei ollut Jäätävän poltteen jälkeen Suomessa mikään A-julkkis vaan persona non grata median ja elokuva-alan silmissä.



Paikallistason uutisista on jäänyt mieleen Miettisen intoilut siitä kuinka Fangoria ja GoreZone ilmestyivät Ruttopuiston Seston lehtipisteeseen.

Lauri Lehtinen ( 30.1.2009 09:22)

Paikallistason uutisista on jäänyt mieleen Miettisen intoilut siitä kuinka Fangoria ja GoreZone ilmestyivät Ruttopuiston Seston lehtipisteeseen.

minäkin muistan tämän uutisoinnin lämmöllä..

kävin varmaan sitten selaamassa lehtiä siellä. Oli se muutenkin hyvä Sesto.



asiasta hieman syrjään;

mikä oli se Tennarin about päädyssä olleen pienehkön musaliikkeen nimi, jossa myytiin ainakin Samhania, ja josta sai brittinauhoja vuokralle?

Siellä oli ainakin jotain alkupään Waters-leffoja.

Diskeri?

Watersin leffoja, Plan 9 from Outer Space ja mm. Argenton 1980-luvun tuotantoja oli vuokralla. Mitä uudempia elokuvia niin sitä todennäköisemmin leikattuja julkaisuja, kun brittikaseteista oli kyse.

Mistä muuten johtui, että Fangoria tyyppisiä lehtiä alkoi levitä 80-luvulla suomeen? Näitä lehtiä kun löytyi välillä aika pieniltäkin paikkakunnilta, monasti mm. divarit tilasivat näitä ja myivät riistohintaan. Oliko kyseessä oikeasti kauhulehtien menekin kasvaminen vai löysivätkö jotkut toimijat jonkinlaisen markkinaraon ylensäkin ulkomaisille lehdille. Olihan noissa kasoissa toki muitakin kuin Fangorioita, gorezoneja yms.

Abaut 1989-1991 tuntui Fangoriaa tosiaan näkyvän siellä sun täällä, Olarin Sestossa ihastelin kanteen asti päässyttä Total Recallin silmäkipua, joka siis oli siinä kaikkien toljotettavana vaikka itse K18-filmistä kohtaus poistettiinkin.

Young Hova ( 30.1.2009 13:42)

Abaut 1989-1991 tuntui Fangoriaa tosiaan näkyvän siellä sun täällä

Itsekkin ostin aina Fangorian kun jostain syystä sitä tuli jonkun aikaa Joensuun Akateemiseen (tai Suomalaiseen). Sieltä löytyi kerran Gorehoundikin joka sai toki liittymään Pimeään fantasiaan.

Elokuvalehtiä tuli 80/90-luvulla ostettua enimmäkseen Kalevankadun Fennica Comicsin laajoista valikoimista, vaikka jossain vaiheessa Filmifriikistäkin sai aika hyvin painotuotteita. Ostin systemaattisesti Shock Xpressit (josta puuttuu vain ensimmäisen vuosikerran numeroita), Eyeballit (kaikki numerot löytyy) sekä alkuvaiheen Video Watchdogit; valikoivammin Fangoriaa (josta oli saatavilla runsaasti back issueita), Psychotronic Videota, Cinefantastiquea, Samhainia, Deep Rediä, Asian & European Trash Cinemaa, Flesh & Bloodia ja kotimaanjulkaisuja.

Diskerihän se tosiaan oli.

Ulkomaanlehdet ja kirjat ostin enimmäkseen Fennicasta, Laurin mainitsemien lisäksi diggailin kovasti myös Filmfaxia.



Ehkä yksi pieni tekijä 80-luvun puolivälin genrenäkyvyyden kasvussa oli omalta osaltaan Sky Channel, jonka Deadly Ernest Horror Show esitti vanhaa b-kauhua ja scifiä, ja josta mm. ensimmäiset Plan9, Creeping Terror ym. nauhoitukseni ovat peräisin.

Onko tietoa, mistä Helsingin divareista voisi hyvällä tsäkällä löytää Gorehoundeja (muutama A4 kokoinen puuttuu)?

Jerobeam ( 12.5.2009 21:08)

Onko tietoa, mistä Helsingin divareista voisi hyvällä tsäkällä löytää Gorehoundeja (muutama A4 kokoinen puuttuu)?

Kannattaa varmaan suoraan kysyä Vanhalan Antilta. Etsi tuolta osto-palstalta mun ilmoitus jäjellä olevista numeroista.