The Isle

The Isle

Ohjaus ja käsikirjoitus: Kim Ki-Duk. Pääosissa: Seo Jeong, Kim Yu-Seok ja Park Seong-Hee.



Elokuvan tarina on yhtäaikaa sekä yksinkertainen, että monisäikeinen. Pääosassa on puhumaton nainen Hee-Jin, joka vuokraa kelluvia kalastusmajoja ja toimittaa niille kaikkea syöteistä seksiin. Vapaa-aikanaan Hee-Jin kiduttaa eläimiä, ne tuntuvat olevan ainoat olennot, joihin hän voi kipuaan ja vihaansa avoimesti purkaa. Erään majan vuokraa mies, Hyon-Shik, joka on tappanut rakkaansa ja on nyt aikeissa tappaa itsensä. Kun Hee-Jin näkee miehen tuskan, hänessä herää halu pelastaa ja tulla pelastetuksi. Hän ei kuitenkaan suostu kokonaan alistettuun asemaan edes lohduttomassa ja säälittävässä rakkauden kerjäämisessään, vaan osaa taiturimaisesti käyttää passiivisagressiivisuutta aseena.



Saari on loistava esimerkki siitä, miten tunnetiloja ja tarinoita voidaan kertoa ilman turhanaikaista dialogia. Tunnelma muuttuu käsin kosketeltavaksi ja intensiiviseksi. Kuvasto on maalauksellisen kaunista, vaihtuen välillä pelottavan raadollisiin, mutta silti hämmentävän kiehtoviin kuviin. Myönnän joutuneeni katselemaan seiniä parissa kohtauksessa, vaikka niissä ei varsinaisesti näytettykään mitään. Eläytyminen oli kuitenkin niin totaalista, etten voinut katsoa. Kauniista kuvista ja maisemista huolimatta elokuva ei sorru myöskään pateettisiin kuviin, mikä olisi noissa maisemissa ollut hyvinkin helppoa.



Moni korostaa seksin osuutta elokuvassa, mutta ymmärtämättä jää turhan usein, ettei kysymys ole erotiikasta tai pornosta sinänsä. Saaressa seksi on kerrankin valjastettu harvinaisen tehokkaasti luonnehtimaan henkilöitä ja kuljettamaan tarinaa. Seksi on tapa alistua, hallita, nöyryyttää, näyttää voimansa tai saada hyväksyntää, kosketus toiseen ihmiseen. Tai sitä kaikkea yhtä aikaa. Se miksi tai miten ihminen seksiä harrastaa, kertoo ihmisestä paljon.



Elokuvaan on kätketty paljon symboliikkaa, mutta paikoin tuntuu, kuin Kim Ki-Dukin usko katsojaan ja tämän oivallus/eläytymiskykyyn olisi ollut kateissa. Ajoittain elokuvassa kirjaimellisesti väännetään liikaa rautalankaa, joskus kalastellaan liikaa katsojaa, silloinkin kun hän ei ole hukassa. Onneksi tämä ei tapahdu kovinkaan usein, mutta ilman niitä kohtauksia olisin antanut leffalle *****-, nyt tyydyn antamaan



****+

Bias ( 24.2.2006 00:42)

... Ajoittain elokuvassa kirjaimellisesti väännetään liikaa rautalankaa, joskus kalastellaan liikaa katsojaa, silloinkin kun hän ei ole hukassa. Onneksi tämä ei tapahdu kovinkaan usein, mutta ilman niitä kohtauksia olisin antanut leffalle *****-, nyt tyydyn antamaan



****+

Voisitko selventää, missä kohtaa väännettiin mielestäsi liikaa rautalankaa?



Itselläni oli vaikeaa saada tarttumapintaa hahmoihin, lähinnä kai siksi ettei ole kokemusta noin sosiaalisesti vajavaisista ihmisistä ja heidän tavoistaan ilmaista itseään. Tarkoitan tällä sitä, etten pystynyt samaistumaan heidän kohtaloihinsa. Tästä syystä minulla ei myöskään ollut kykyä eläytyä elokuvaa riittävästi, jolloin väkivaltakohtaukset tuntuivat osittain tarpeettomilta ja tarkoituksenmukaisilta. Tästä väkivallastahan Ilja Rautsi oli arvostelussa täysin toista mieltä. Itsellelleni elokuva olisi toiminut ehkä paremmin ilman väkivaltaa.

menace ( 4.3.2006 11:41)

jolloin väkivaltakohtaukset tuntuivat osittain tarpeettomilta ja tarkoituksenmukaisilta.

?

Ilja Rautsi ( 4.3.2006 12:21)

menace ( 4.3.2006 11:41)

jolloin väkivaltakohtaukset tuntuivat osittain tarpeettomilta ja tarkoituksenmukaisilta.

?

Niiden koukkujen kanssa leikkiminen oli mielestäni jotenkin päälle liimattua ja jotenkin paistoi läpi ohjaajan halu kohauttaa. Siis väkivaltaa väkivallan vuoksi. Siis tarkoituksenmukaista.

menace ( 4.3.2006 11:41)

Voisitko selventää, missä kohtaa väännettiin mielestäsi liikaa rautalankaa?

Rautalankaa kului turhaan esimerkiksi kun

Kun elokuvassa tapahtumat sattuvat ensin yhdelle ja sitten toiselle keskeisistä henkilöistä melkein samanlaisina, se tuntuu helposti alleviivaavalta. Minusta tässä olisi olisi ollut paikka miettiä, miten kertoa sama asia niin, että idea varioi tarpeeksi, jolloin katsojalle ei tarjota uudelleen jo kerran purtua symboliikkaa.



EDIT: Menace taidat hakea sanaa tarkoitushakuista?

Siis tarkoituksenmukaista.

Taidat nyt sekoittaa tarkoituksenmukaisuuden ja itsetarkoituksellisen.

Tarkoitushakuista väkivaltaa

Aloin itsekin lukemaan tuota 'tarkoituksenmukaista' ja pysähdyin miettimään, että mitäs se nyt tarkoittaakaan. Hain tuolla 'tarkoituksenmukaisella' sitä ohjaajan (olettamaani) halua kohauttaa.



Spoilereissa mainittu kohta jäi muuten allekirjoittaneelta huomaamatta. Omalla kohdallani on varmaan käynyt niin, että esitetyn väkivallan sietokyky on tosiaan ylittynyt, jolloin itse väkivalta on kaapannut kaiken huomion. Siksi se (väkivalta) kai tuntui minusta tarkoitushakuiselta, vaikka ei välttämättä jonkun muun mielestä sitä ollut tai ole. Teema on hyvä ja elokuva olisi siis toiminut minulle paremmin ilman sitä kavahtamaani väkivaltaa. Tämähän ei (yllätys...) tee elokuvasta mitenkään absoluuttisen huonoa, vaan jakaa ehkä mielipiteet.