Käsivarakamera nykyelokuvissa

Jos jotakuta alkaa ottamaan ohimosta seuraava kirjoitelma, niin muistakaa etten ole kirjoitushetkellä nähnyt hyvää elokuvaa pariin viikkoon.

Käsivarakamera, tuo dokumenteista tuttu merisairaudenaiheuttaja, on viimeaikoina otettu ikään kuin oletusarvoiseksi kuvaustavaksi nykyelokuviin. Ilmeisesti tekijät haluavat saada tällä elokuviinsa tiettyä "aitoutta" ja "uskottavuutta". Käsivarakamera tekee ainakin minusta elokuvasta todella halvan näköisen ja haittaa samalla taidokkaiden kuva-asetelmien sommittelua. Kaikista eniten väärässä paikassa käsivarakamera on toimintaelokuvissa. Esimerkiksi Gladiaattorin ja Sormusten Herran kaltaiset (paska)elokuvat ovat lähes katselukelvottomia, kun toiminta on täysin selvittämättömissä olevaa puuroa – kuka löi ketä, ja millä aseella, mikä ilme tuo on, onko kukaan edes tosissaan?



Käsivarakameraa löytyy kyllä monista hyvistä elokuvistakin. Esimerkiksi The Great Silencessä kamera heiluu hillitysti parissa kohtauksessa. Mutta siinä missä noihin aikoihin kamera pyrittiin pitämään niin hyvin aloillaan kuin mahdollista, on nykyään heiluttelu lähinnä liioiteltua ja tahallista. Esimerkiksi Lostia katsellessa alkaa tuntua kameramiesten joko kärsivän pakkoliikkeistä tai kuuntelevan korvalappusoittimesta mossausmusiikkia, muuten on vaikea keksiä selitystä kameran aloillaan pysymättömyydelle. Kameranheiluttelu on tehokeino, jonka kuka tahansa säälittävä nöösielokuvantekijäretale osaa – perinteinen hallittu sommittelu ja esteettisen kuvakulman valinta on huomattavasti haasteellisempaa kuin kameran pogoiluttaminen kuvauspaikalla norkoilevan puliukon selässä.



Tällä uudella suuntauksella on ollut ainakin se seuraus, etten ole enää moneen vuoteen ostanut/vuokrannut uusia elokuvia kameranheiluttelun näkemisen pelosta. Tästä syystä olen jo aika pihalla nykyelokuvan tasosta. Onko heiluttelu lisääntynyt vai laskenut, sitä en uskalla edes kysyä.



Mutta! Jotta tällä kaikella vuodatuksella olisi jotain tarkoitusta, kysyn kaikilta tämän epähuomiossa lukeneilta elitisteiltä mielipidettä käsivarakameran käytöstä nykyelokuvissa ja mahdollisesti infoa siitä, milloin tämä vitsaus tuli olennaiseksi osaksi elokuvataiteita. Heiluttiko Alfred Hitchcock kameraansa?

NYPD Blue taisi olla television puolella jonkinlainen rajapyykki, ja uskon että se on vaikuttanut suuresti myös nykyelokuvaan. Varmasti on aiempiakin esimerkkejä, mutta ko. sarjan kuvaustyyli kummastutti ainakin ns. suurta yleisöä.

Juuri eilen yksi kaverini kehui Shieldiä sen "hienosta" kuvauksesta. Itse olen sitä mieltä että käsivarakuvaus on parhaimmillaankin funktionaalista, kaunista jälkeä sillä ei saa millään. Dollyt, tripodit ja steadicamit kunniaan!

Samalla voisin vielä ilmaista suunnattoman inhoni Irreversiblen kuvausta kohtaan. Varsinkin alussa tarpeeton kameranpyörittely ja ‑heiluttelu tekee elokuvasta väärällä tavalla pahoinvointia aiheuttavan.



...Ja nyt tulee varmaan paskaa niskaan...

Tee oma steadicam halvalla:

http://www.cs.cmu.edu/~johnny/steadycam/

Esa Linna ( 15.2.2006 12:54)

Tee oma steadicam halvalla:

http://www.cs.cmu.edu/~johnny/steadycam/

Olen havainnut myös että raskasta tripodia voi käyttää eräänlaisena steadicamin korvikkeena, ollaan parissa produktiossa testattu ja hyväksi havaittu.

ballbuster ( 15.2.2006 10:45)

Gladiaattorin ja Sormusten Herran kaltaiset (paska)elokuvat ovat lähes katselukelvottomia, kun toiminta on täysin selvittämättömissä olevaa puuroa – kuka löi ketä, ja millä aseella, mikä ilme tuo on, onko kukaan edes tosissaan?

Niin no, itse laittaisin tuon kaaosmaisuuden enemmänkin vain nopeiden leikkausten piikkiin. Eipä silti, vaihtoehto on vielä hirvittävämpi kuten voi huomata näissä klassisissa spektaakkeleissa kuten El Cidssä jonka massakohtaukset muistuttavat enemmän tangomarkkinoita kuin verisiä taisteluita.

Lordit ja Glaadiaattorit on kyllä niin syvältä, ettei niiden sekavuuden syitä edes jaksa kovin tarkkaan analysoida. Massakohtauksen voi kyllä mielestäni saattaa kunnialla loppuun ilman maksimaalista kameranheilutteluakin. Enemmän hidastuksia ja parempaa taustamusiikkia. Tai sitten kohtaukset kirjoitetaan uusiksi niin, että tapahtumista tulee sävähdyttävämpiä (esim. Conanin lopputaistelu). Ja onhan Highlanderin alussa miekkamättöä ilman heluriliikettä. Tulee muutakin mieleen, mutta ei jaksa kirjoittaa.

Käsivarakuvauksessa ei ole mitään vikaa kunhan se hoidetaan taitavasti ja toimivasti kuten vaikkapa Saving Private Ryanin alussa. Sen sijaan paskaa ja liiallisen sekavaa jälkeä syntyy helposti kun käsivara yhdistetään liian tiukasti rajattuihin lähikuviin ja hyperaktiiviseen leikkaukseen.

ballbuster ( 15.2.2006 13:32)

Lordit ja Glaadiaattorit on kyllä niin syvältä, ettei niiden sekavuuden syitä edes jaksa kovin tarkkaan analysoida.

Se onkin sitten hyvä syy laittaa niiden niskoille mitä tahansa.



Conanin eikä Highlanderin taistelut ole hyviä vertailukohtia ellei tarkoitus ole vertailla yksittäisen hahmon taistelua, jota nyt on tottakai helpompi kuvata. Miten sensijaan voidaan välittää paras kuva kaaosmaisesta isosta taistelusta? Esim. Braveheartin taistelut kokonaisuudessaan ovat melko samankaltaisia kuten Gladiaattorin ensimmäinen taistelu (vaikka B nyt tietysti voittaakin homman 10-0).

Ei nyt takerruta massakohtauksiin, mutta niitä löytyy yleensä vain suuren budjetin elokuvista, jolloin toteutustapa on yleensä aika varmanpäälle pelattua. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole oikein uskallettu luoda muuta kuin jotain varmasti yleisöön uppoavaa – eli salamaleikkauksia ja käsivarakameraa. Jos joku on niin hullu, että päästäisi minut ohjaamaan jonkun suuren taistelukohtauksen, tekisin siitä suunnilleen samanlaisen kuin My Name is Nobodyn loppukahakasta. Eli itse taistelua tärkeämpi on sen odotus, ja itse matsi kuvataan varsin abstraktisti.

Jakel ( 15.2.2006 14:04)

Se onkin sitten hyvä syy laittaa niiden niskoille mitä tahansa.

No ei nyt ihan, mutta fiilis on sama kuin poliittisten sanomien etsiminen Harry Potterista.

ballbuster ( 15.2.2006 10:45)

Tällä uudella suuntauksella on ollut ainakin se seuraus, etten ole enää moneen vuoteen ostanut/vuokrannut uusia elokuvia kameranheiluttelun näkemisen pelosta. Tästä syystä olen jo aika pihalla nykyelokuvan tasosta. Onko heiluttelu lisääntynyt vai laskenut, sitä en uskalla edes kysyä.

vs

ballbuster ( 15.2.2006 14:15)

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole oikein uskallettu luoda muuta kuin jotain varmasti yleisöön uppoavaa – eli salamaleikkauksia ja käsivarakameraa.

Kyllähän heiluva kamera muakin häiritsee, esimerkiksi Lostin ekassa jaksossa. Muistan kun faijani valitti uuden Tuntemattoman sotilaan jälkeen sitä, ettei taistelukohtauksista saanut mitään selvää heiluvan käsivarakameran takia.

ballbuster ( 15.2.2006 10:45)

Ilmeisesti tekijät haluavat saada tällä elokuviinsa tiettyä "aitoutta" ja "uskottavuutta". Käsivarakamera tekee ainakin minusta elokuvasta todella halvan näköisen ja haittaa samalla taidokkaiden kuva-asetelmien sommittelua. Kaikista eniten väärässä paikassa käsivarakamera on toimintaelokuvissa. Esimerkiksi Gladiaattorin ja Sormusten Herran kaltaiset (paska)elokuvat ovat lähes katselukelvottomia, kun toiminta on täysin selvittämättömissä olevaa puuroa – kuka löi ketä, ja millä aseella, mikä ilme tuo on, onko kukaan edes tosissaan?

k-mikko ( 15.2.2006 15:55)

Muistan kun faijani valitti uuden Tuntemattoman sotilaan jälkeen sitä, ettei taistelukohtauksista saanut mitään selvää heiluvan käsivarakameran takia.

Vaikeaa uskoa, että nykyään samainen Tuntemattoman kuvaustyyli enää häiritsisi keskivertokatsojaa, ainakaan käsivaransa takia. Katsoja tottuu pikkuhiljaa erilaisiin ja uusiin tyyleihin, mutta kun ne lävähtävät ensikertaa silmille, ne voivat olla "paskaa" ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että niihin ei ole vielä totuttu. Joskus tekijöillä saattaa olla jopa käsivaran käytölle muukin syy kuin merisairauden aiheuttaminen, katsojien kalastelu tai kamerajalustan ym. kaluston puute. Käsivaran ideanahan on saada materiaali dokumentaarisemmaksi, jolloin komppaaminen ja kaunis kuvamateriaali on sivuosassa tai kuvakerronta on ihan tarkoituksella rujoa ja rumaa.



Tuntemattomassa, siis tässä Mollbergin versiossa nimenomaan, on kuulema käsivaraa käytetty ensimmäisiä kertoja taistelukohtauksissa, ja juuri siksi, että katsoja saataisiin sisään taistelun tunnelmaan eikä tarkoituskaan ole ollut tarjoilla fiilistä omalla sohvalla rauhassa iltateen lomassa seuratusta uutiskatsauksesta tai taistelutaktiikoiden opetusvideosta. Kauniilla komppauksilla, kuva-asetelmien sommitteluilla ja varmistamalla millimitalla, että kultainen leikkaus ei vaan missään vaiheessa vinksahda vinoon meillä olisi käsissämme Tuntematon, jota katsoessamme voisimme ihastella kauniita maisemia, ja tuumia, miten mieletöntä sota onkaan, kun noin nätin kuusirivistön räjäyttivät.



Jos käsivara sopii huonoiten toimintaelokuviin, jään hämmentyneenä miettimään, mihin se sitten sopisi parhaiten? Romanttisiin leffoihin? Film Noiriin?



Pointtini siis on, että käsivarakuvausta yleisesti ei voida tuomita paskana vain siksi, ettei se sovi joka paikkaan, ja että sitä kieltämättä voisi joskus säästeliäämminkin käyttää. Käsivara siinä kuin mikä tahansa muu kuvaustapa oikeinkäytettynä ja taidolla tehtynä kertoo sen, mitä se on valittu kertomaan. Loppujen lopuksi (ja suuren yleisön suureksi hämmästykseksi) elokuvassa kerronta ei rajoitu dialogiin.



P.S. Jos jonkun otsalohkoa kiristää tämä, vetoan siihen, etten ole elitisti, eikä minulta edes kysytty mielipidettä

KCrimso ( 15.2.2006 13:35)

Käsivarakuvauksessa ei ole mitään vikaa kunhan se hoidetaan taitavasti ja toimivasti kuten vaikkapa Saving Private Ryanin alussa. Sen sijaan paskaa ja liiallisen sekavaa jälkeä syntyy helposti kun käsivara yhdistetään liian tiukasti rajattuihin lähikuviin ja hyperaktiiviseen leikkaukseen.

Tämä on kyllä totta. SPR:ssä se heiluminen lisää maihinnousun kaaosmaisuutta juuri sopivasti etenkin kun niitä salamaleikkauksia ei – ainakaan muistikuvieni mukaan – esiinny. Myös vaikkapa Tahrattomaan mieleen käsivarakuvaus sopii hyvin. Mutta sitten vastakohtana Dogville. Hyi saatana, sitä elokuvaa ei pystynyt 20 minuuttia pidemmälle katsomaan sen heiluttelun takia.

Toimintakohtausten käsivara/salamaleikkauskaaos on nykyään jo niin säännönmukaista, että siihen on jo turtunut. Enemmän sieppaa etenkin kotimaisessa nykyelokuvassa vallalla oleva trendi, ettei kuvaa voi pitää hetkeäkään paikallaan. Jyrkiäkö on katsottu vai missä on vika, kun ei voida edes staattisia dialogikohtauksia, jotka eivät tosiaan liikettä kaipaa, kuvata ilman että kameraa nylkytetään jatkuvasti johonkin suuntaan.

C.W. Leadbeater ( 15.2.2006 18:52)

Enemmän sieppaa etenkin kotimaisessa nykyelokuvassa vallalla oleva trendi, ettei kuvaa voi pitää hetkeäkään paikallaan.

Mietinkin miksi Kaurismäen Laitakaupungin valojen katsominen tuntui niin hienolta, nykypäivänä

tämänkaltainen vähäeleinen ja pelkistetty kerronta on harvinaista herkkua.



Alunperinhan käsivarakameran hienous perustui sen uutuudenviehätykseen, tämä on sittemmin

kadonnut, koska käsivaraa käytetään nykyään lähes jokaisessa toimintaelokuvassa, ja osin muissakin

genreissä. Trierin ja kumppaneiden käsivarakameran valinnan ymmärtää, koska se perustuu miesten kehittämiin dogma-sääntöihin, jotka kieltävät kaiken ylimääräisen avun elokuvanteossa.