PÖFFissa käytyjen syvällisten keskustelujen innoittamana tällainen äänestys. Äänestyksellä ei ole mitään tekemistä K-Mikon ulkonäön kanssa.
Paras Jari Halosen elokuva?
En ole nähnyt kuin Aleksis Kiven elämän, mutta en viitsinyt sen perusteella äänestää. Mutta oikeastaan ei äijän elokuvat edes kiinnosta, kun ei tuossa Kivessäkään ollut kehumista.
Kivi tietenkin, se taitaakin olla ainoa jonka olen nähnyt 6 – 7 kertaa ja on ollut vielä joka kerta yhtä täydellinen. Joulubileet lopetin kesken liian paskana ja muita en ole nähnyt.
Elokuvallisesti
Aleksis Kiven elämä on paras mutta Lipton Cockton in the Shadows of Sodomasta jäi aikoinaan parhaat fiilikset joten se on suosikkini ja sitä myös äänestin. Se on myös ainoa Halonen jonka olen nähnyt isolta kankaalta.Jaa-a... pitkällisen n. 4:n sekunnin pohdinnan jälkeen sanoisin että Takaisin ryssiin. Sisältää hitusen enemmän kipeämpiä läppiä kuin nämä muut.
Näin Joulun alla voisi tietysti pistää Joulubileet uusintakatseluun. On se elokuvana kuitenkin ryssiä tasapainoisempi – mitä vittua se sitten halosen kohdalla tarkoittaakaan. Lipton taasen on niin seko ja sekava pläjäys etten puolen kymmenen katsomiskerran jälkeenkään tajua siitä yhtään mitään. Tähdissä mitattuna siis jotain 4:n tähden kamaa.
Aleksis Kivi onkin sitten jo melkein mainstreamia, mikä ei kuitenkaan ole ihan huono asia kun kyse on kuitenkin Halosesta.
Kankaalta on tullut nähtyä kaikki paitsi ryssät.
Kaikki Liptonia lukuunottamatta loistavia. Voitosta kamppailevat tasaväkisesti Joulubileet ja Takaisin ryssiin. Joulubileet voittaa. Case closed.
Kaikki paitsi Joulubileet nähty. Ne ovat kaikki mielestäni tavalla jos toisellakin loistavia, mutta henkilökohtainen suosikkini on Takaisin ryssiin. Se iskee riehakkuudessaan jossain määrin kovempaa kuin hämyinen Lipton tai Aleksis Kiven elämä. Joulubileet täytyy vielä repäistä jostain. Jos kenelläkään on neuvoja mistä tai miten kyseisen tekeleen saisi, kuulisin niitä kernaasti.
En ole nähnyt kuin Aleksis Kiven elämän ja Takaisin ryssiin, ja niistä pidin ensiksi mainitusta enemmän. Ehkä syyksi käy sama kuin RRH:lla (vaikka kyseessä onkin eri elokuva) että A. Kiven elämä on tasapainoisempi kuin Takaisin ryssiin (mitä se sitten Halosen kohdalla tarkoittaakaan).
Joulubileistä ei ole tullut vastaan kuin katselukelvottomia vhs-nauhoja ja Liptonin tv-lähetyksen noteerasin jostain syystä vasta lähetystä seuraavana päivänä.
Joulubileet ja Takaisin Ryssiin menee hyvyydessä aika tasan, mutta äänestin nyt Ryssiä, koska siinä on posketon takaa-ajokohtaus fillarilla ja muutenkin asiallista turkkamaista riekkumista vähän kaikelle pyhälle.
Joulubileissä on hienoja näyttelijäsuorituksia, varsinkin Oiva Lohtander rulettaa ja Halonen hulluna natsinaapurina.. oli hieno fiilis käydä katsomassa se aikoinaan jouluna lähes tyhjässä Kino Engelissä.
Pitääkin kaivaa kasetti esiin ja tsekata taas pyhinä.
Coctonin hyvyydestä en muista oikein mitään. Mutta leffan halpiskulisseissa järjestetyt bileet Sörnäisissä olivat mainiot..
olisko olleet HK:n vanhalla makkaratehtaalla pidetyt R&A:n avajaiset..
soittikohan siellä hyvin varhainen särö-funk-Rasmus ensimmäisiä keikkojaan???
Joulubileistä ei ole tullut vastaan kuin katselukelvottomia vhs-nauhoja ja Liptonin tv-lähetyksen noteerasin jostain syystä vasta lähetystä seuraavana päivänä.
Oliskohan yksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa... Aika kuppaisen näköinen kasetti oli siellä.
Kyllä Joulubileet on sen perusteella mitä kykenen muistamaan paras. Pari legendaarista juttua; mm. kun pojat päättävät paistaa joulukinkkua asunnossaan (ainoana ongelmana se, että sika on yhä elossa).
EDIT. Tosin en minäkään Kiveä ole nähnyt.
Ääni Liptonille, vaikka elokuva oli muistaakseni (näin vain kerran) tylsähkö niin yrityksestä pojot. Suomalaisia post-apocalyptisiä juttuja ei ole liikaa. Takaisin Ryssiin oli ihan hyvä, sitä osaa arvostaa näin jälkeenpäin enemmän mitä katsomishetkellä joskus kauan sitten. Vampyyri-Lenin? Halosen jutuissa on aina tiettyä 'turkka/jumalan teatteri-henkeä' mikä on jonkinlainen laadun tae. Aleksis Kivi ja Joulubileet on näkemättä.
"Miksi ne kaikki puhuvat näin" – Trausta noin 53 kertaa Club Havanassa. Tällä perusteella ääni Joulubileille. Kunniamaininta Halosen harharetkien Linkola-jaksolle.
Takaisin Ryssiin alkaa helvetin hyvin mutta jumitta hetkittäin loppupuolella. Huima leffa joka tapauksessa. Joulubileet on ihan kiva, mutta yleetön kulttisuosio alkaa käydä hermoille. Aleksis Kiven elämä on ihailtavan kunnianhimoinen ja härö tuotanto mutta Halosen paras leffa on Lipton Cocton: hieno tunnelma ja juoni josta ei jää mitään mieleen (->lähes rajattomasti uudelleenkatseltavissa).
Yotsuya on tossa oikeilla jäljillä: Aleksis Kiven elämä on turhankin mainstreamia, Joulubileet taas kulttileffa liiankin kanssa. Tästä syystä elistinen valinta on joko Takaisin Ryssiin tai Lipton Cockton.
Otetaan Lipton, se säilyttää neitseellisyytensä vielä pitkään.