Jäi tuosta Jodorowsky-keskustelun pienestä detaljista tarve jatkaa kyseistä aihetta, mikä ei enää olisi kuulunut aiheeseen 'tylsät kulttileffat.'
fakedad: "...siinä on liikaa pökäleiden höyrystämistä..."
Paska on herkkä ja harvinainen elementti elokuvassa, periaatteessa se toimii samalla tavalla kuin veri ja sisälmykset sillä erotuksella että (ihmiselle) edellinen on vastenmielistä kuonaa ja jälkimmäiset puolestaan elinehto. Sekä paskalla että verellä on helppo vetää överiksi, jolloin näistä osasista tulee koko elokuvan tarkoitus. Splatter-elokuvat ovat nastaa viihdettä välillä, mutta ns. 'kakkaleffat' tarvitsevat jo vannoutuneempaa yleisöä, koska niissä tuo julma elementti on itse tarkoitus.
Aina kun paskaa esiintyy tehokeinona elokuvassa, se huomataan takuulla ja taitava tekijä osaa käyttää sitä suunnattomalla ilmaisuvoimalla välittäen katsojalle pahaa oloa, herätyksiä, vertauskuvallisuutta, vinoa huvitusta tai vain järjellä selittämättömän elämyksen. Oikea elokuva jossa on paskaa on aika harvoin paska. Paskalla on myös korkea surrealistinen potentiaali kuten ikkuna-aukolla, avaimella tai hyönteisillä. Näin surrealisti uransa aikana käyttää ja hyödyntää usein myös paskaa, mutta elementtinä se voi toimia myös ilman pienintäkään viittausta irrationaaliseen.
Top 5 paskankäyttäjät:
Jodorowsky: The Holy Mountain
Pasolini: Salò o le 120 giornate di sodoma
Arrabal: J'irai comme un cheval fou
Waters: Pink Flamingos
Kitano: Getting Any?
bubblin' under:
Jacopetti & Prosperi: Addio zio Tom
Matsumura: All Night Long 2: Atrocity
Boyle: Trainspotting
Costello: Waterpower