Kalevala

JüstJüst vaiettä semmonen.

Ei Halosen vimma ole mihinkään kadonnut. Ja piruvie, onhan tämä näkemys. Kaikkien mahdollisten pään erittämien nesteiden tippojen koko spektri, antaumuksellisuus ja liptoncocktonmainen kornius puskevat vaivatta eteenpäin kokonaisuutta, jonka runko muuten jää kulmikkaaksi, jopa tökerön mustavalkoiseksi ja Halosen kapitalismikritiikkiä alleviivaavaksi. Musiikintekijä(t) olisi ollut mukava mainita lopputeksteissä, muutkin kuin Halonen itse. Niiden aikana kuultava, hänen tekemänsä (ja laulamansa!) piisi on kyllä melkoinen piste kysymysmerkin alle. Uudelleenkatselu(t) määrittävät lopullisesti tämän pikkubudjetistaan selvästi kärsivän haahuilun arvon, enkä oikein osaa sanoa tässä vaiheessa, paljonko näistä tähdistä on silkkaa Halos-metodin ja ‑auteurismin kannatusbonusta. ***1/2