18.5.2005 08:56
VAJONNUT
Tänä keskiviikkona Kansainvälinen Kotikatsomo esittää eteläkorealaisen tv-elokuvan Vajonnut (The Swamp). Elokuva kertoo kolmikymppisestä plastiikkakirurgista Yun-Seosta, joka saa tietää aviomiehensä ja parhaan ystävättärensä salaisesta suhteesta. Kun suhde aiheuttaa välillisesti Yun-Seon isän kuoleman, hänen on aika aloittaa kostosuunnitelmansa. Hyun-Chul Kimin ohjaama elokuva voitti Monte Carlon tv-festivaalien parhaan tv-draaman palkinnon keväällä 2004.
Yun-Seo ja Joon-Young ovat tavallinen kolmikymppinen aviopari. Yun-Seo työskentelee plastiikkakirurgina, Joon-Young arkkitehtinä, ja elämässä tuntuu olevan kaikki mallillaan.
Che-Won on viehättävä, nuori englanninopettajatar ja Yun-Seon paras ystävätär: Che-Won on Yun-Seolle kuin rakas pikkusisko, jonka kanssa hän käy shoppailemassa, ulkoilemassa ja syömässä. Ystävykset jakavat kaiken, salassa myös sen ainoan, jota Yun-Seo ei ole valmis ystävänsä kanssa jakamaan – Joon-Youngin.
Erään kerran lähtiessään seminaarimatkalle, Yun-Seo pyytää Che-Wonia pitämään lapsestaan ja miehestään huolta muutaman päivän ajan. Kohtalon oikusta Yun-Seo saa samalla tietää näiden kahden, rakastettunsa ja luotettunsa, pelaavan kuumaa suhdepeliä hänen selkänsä takana. Yun-Seo kiehuu raivosta petoksen vuoksi, mutta kun hänen isänsä joutuu yllättäen sairaalaan, hän nielee kiukkunsa ja keskittää kaiken aikansa ja tarmonsa vanhan isänsä hoivaamiseen.
Myötätunnosta tai syyllisyyttään lievittääkseen myös Joon-Young tarjoutuu valvomaan appiukkonsa sairassängyn vierellä. Che-Wonin pyynnöstä Joon-Young kuitenkin poistuu kesken kaiken tapaamaan rakastajatartaan – kohtalokkain seurauksin. Joon-Youngin ja Che-Wonin petoksen ja välillisesti aiheutettaman kuoleman jälkeen Yun-Seon raivoa ei lannista enää mikään: hitaasti, mutta varmasti hän valmistautuu kostamaan.
Vuonna 2003 valmistuneen elokuvan on tuottanut MBC Productions.
LL