Japanilainen pink

sacateca 4.5.2005 09:22

Play.comissa on tarjouksella joitain Sacramentin elokuvia jotka kuuluu tuohon trendikkääseen genreen, esim. Raigyo ja Despite All That. En ole genreen vielä tutustunut, mutta jos aion, niin mitkä elokuvat on sellaisia merkkipaaluja joista näkee että iskeekö koko genre jos on iskeäkseen?





Ja myös, että nuo UK julkaisut taitaa kuitenkin olla leikattuja? Eli kannattaako noista lähteä tutustumaan?



SACATECA
JoonasS 4.5.2005 14:45

Varmaan ensi viikolla (tai sitä seuraavalla) katson ainakin viisi noista Sacramentin pinkuista ja koitan kirjoittaa niistä artikkelin. Pinku eiga genre on syntynyt jo 60-luvulla, mutta kaikki Sacramentin julkaisut ovat 90-00 ‑luvuilta. Kôji Wakamatsua voi ehkä pitää genren isänä ja sen suuresta tuotannosta on 3-6 julkaistu jenkeissä. Harmi ettei 60-luvun pinkuja ole julkaistu enemmän. Osa niiden ohjaajista oli poliittisesti aktiivisia ja käyttivät genreä omien ideologiensa välittäjänä. Pinkut ovat alusta asti olleet independent-tuotantoja toisin kuin roman porno genre mitä yksi suurimmista tuotantoyhtiöistä Nikkatsu teki. Muutamat pinku ohjaajat lähtivät 70-luvulla taistelemaan Libanoniin ja osa jäi sinne teille.





Suositeltavaa luettavaa asiasta kiinnostuneille ovat ainakin: Eros in Hell ja Eros & Massacre.



Ed. en usko, että ovat leikattuja, koska ne ovat saattaneet käydä optisen (itse/)sensuurin Japanissa sensuuriviranomaisten toimesta tai tahdosta.
netzach 4.5.2005 17:03

Lasketaankohan Tokyo decadence ko. genreen? Kyseinen leffa on parhaimpia, taiteellisimpia, fetistisimpiä ja virikkeellisimpiä koko erotiisen elokuvan alalla. Tosin kakkos osaa kannattaa välttää, tai jos ei halua välttää niin voin myydä vhs:n pois.

JoonasS 4.5.2005 17:37
netzach (4.5.2005 16:04)
Lasketaankohan Tokyo decadence ko. genreen? Kyseinen leffa on parhaimpia, taiteellisimpia, fetistisimpiä ja virikkeellisimpiä koko erotiisen elokuvan alalla. Tosin kakkos osaa kannattaa välttää, tai jos ei halua välttää niin voin myydä vhs:n pois.



Eikös tämä ole Kei Mizutanin elokuva? Kai nekin voisivat periaattessa kuulua pinkuihin, mutta veikkaisin, että niissä on ollut joku isompi tuotantoyhtiö takana.
Alien Sun 4.5.2005 18:15

Mizutani oli Tokyo Decameronissa, ei Decadencessä.





Kiinnostaisi kovasti nähdä tuo 135 min versio, HK:sta tuomani VCD oli jotain 120 + min pitkä (on Romerolla jolta varmaan tarvittaessa lisää infoa), myyjä väitti tuota uncutiksi mutta sitä se ei ainankaan pituus vertailussa ole.
netzach 4.5.2005 22:35
Alien Sun (4.5.2005 17:16)
Mizutani oli Tokyo Decameronissa, ei Decadencessä.



Kiinnostaisi kovasti nähdä tuo 135 min versio, HK:sta tuomani VCD oli jotain 120 + min pitkä (on Romerolla jolta varmaan tarvittaessa lisää infoa), myyjä väitti tuota uncutiksi mutta sitä se ei ainankaan pituus vertailussa ole.



Decadence vai?
JoonasS 4.5.2005 23:27

Juu nyt kun otin selvää tosta Decadencesta lisää niin vaikuttaa ainakin aika selvältä pink-tapaukselta. Tosiaan väittävät, että länsimaissa vain leikattua versiota (kai jopa 95 minuttinen) saatavilla, mutta jos joku haluaa ykkösosan myydä niin sitä voi mulle tarjota.

Alien Sun 5.5.2005 08:15
netzach (4.5.2005 22:36)
Alien Sun (4.5.2005 17:16)
Mizutani oli Tokyo Decameronissa, ei Decadencessä.



Kiinnostaisi kovasti nähdä tuo 135 min versio, HK:sta tuomani VCD oli jotain 120 + min pitkä (on Romerolla jolta varmaan tarvittaessa lisää infoa), myyjä väitti tuota uncutiksi mutta sitä se ei ainankaan pituus vertailussa ole.



Decadence vai?





Jep eli Decadencesta.



eBayssa on säännöllisesti myynnissä kiekkoja joiden pituus on jotain 100 min ja kehtaavat väittää niitä leikkaamattomiksi.



Joka tapauksessa tuo 120 min VCD versiokin oli varsin päräyttävä (mutta ei sisällä englanti tekstitystä).
netzach 5.5.2005 08:28

Alien sun kertokoon mitä lisäherkkuja sillä VCD:llä on että tietää metsästää.

Alien Sun 5.5.2005 08:51
netzach (5.5.2005 08:29)
Alien sun kertokoon mitä lisäherkkuja sillä VCD:llä on että tietää metsästää.





Tuo VCD on ainoa versio jonka olen nähnyt joten vaikea sanoa eroista mitään, mutta halvalla ton varmaan jostain nettipuljusta löytää.
Romero 5.5.2005 20:53
netzach (4.5.2005 16:04)
Tosin kakkos osaa kannattaa välttää, tai jos ei halua välttää niin voin myydä vhs:n pois.


Minä voin ostaa jos halvalla myyt, laita pikamessua.



Alien Sun (4.5.2005 17:16)
Kiinnostaisi kovasti nähdä tuo 135 min versio, HK:sta tuomani VCD oli jotain 120 + min pitkä (on Romerolla jolta varmaan tarvittaessa lisää infoa), myyjä väitti tuota uncutiksi mutta sitä se ei ainankaan pituus vertailussa ole.


Minun mielestäni tuossa ei ollut niitä kohtauksia joihin IMDb:n alternate versions-tiedoissa viitataan, mikä on sinänsä ymmärrettävää koska kyseessä on HK-versio kun taas "The 135 min. Chinese VCD version on 2 discs is uncut". Jos joku yhyttää tuon pitkän VCD-version jostain nettikaupasta niin tilatkaapa samalla minullekin yksi.
netzach 10.5.2005 20:41

Tuolta saa tuota honkkaria. Nimi on eri niin hämännyt ihmisiä.

http://global.yesasia.com/kr/PrdDept.aspx/...-c/version-all/
Hung Fist 19.12.2009 12:28

Synapselta tulossa tuhottomasti Nikkatsu pinkkiä. Muutama nimike on vielä julkistamatta.





Lovers Are Wet (恋人たちは濡れた, 1973) (Tatsumi Kumashiro)

Zoom In: Rape Apartments (ズームイン 暴行団地, 1980) (Naosuke Kurosawa)

Zoom up: Beaver Book Girl (ズームアップ ビニール本の女 luultavasti, 1981) (Takashi Sugano)

Sex Hunter: Wet Target (セックス・ハンター 濡れた標的, 1972)(Yukihiro Sawada)

Fairy in a Cage (檻の中の妖精, 1977) (Koyu Ohara) (DVD Debut)

Rape! (犯す!, 1976) (Yasuharu Hasebe) (DVD Debut)

Rape Shot: Momoe's Lip (レイプショット 百恵の唇, 1979) (Katsuhiko Fujii)

True Story of Woman in Jail: Sex Hell (実録おんな鑑別所 性地獄, 1975) (Koyu Ohara) (DVD Debut)

True Story of Woman in Jail Continues (続実録おんな鑑別所, 1975) (Koyu Ohara) (DVD Debut)

Woman in Heat Behind Bars (檻の中の欲しがる女たち, 1987) (Junichi Suzuki) (DVD (DVD Debut)

Female Gymnastics Instructor: Jump and Straddle (女体育教師 跳んで開いて, 1981) (Koyu Ohara)

Nurse Diary: Wicked Finger (看護婦日記 いたずらな指, 1979) (Shinichi Shiratori)

Nurse Diary: Beastly Afternoon (看護婦日記 獣じみた午後, 1982) (Naosuke Kurosawa)

Hunting Female Teacher (女教師狩り, 1982) (Junichi Suzuki)

Female Teacher: In Front of the Students (女教師 生徒の眼の前で, 1982) (Yasuaki Uegaki)

Female Teacher: Dirty Afternoon (女教師 汚れた放課後, 1981) (Kichitaro Negishi)

I Like it From Behind (バックが大好き, 1981) (Koyu Ohara)

Story of White Coat: Indecent Acts (?)

Eros School (?)

Pearl Diver: Tight Shellfish (?)

She Cat (?)



Ja samaan aikaan Kino ilmoitti julkaisevansa lisää Kumashiroa, eli

Yakuza Goddess: Lust and Honor (やくざ観音 情女仁義) (1973)

Ichijo's Wet Lust (一条さゆり 濡れた欲情) (1972)

Sekä Lovers Are Wet... juu, se sama mikä on Synapsen listalla. Varmaan joku virhe.





Nähdyt leffat:



Zoom In: Rape Apartments ***½

Kuten Don May Jr. sanoi, this movie rocks. Suunnattomalla audiovisuaalisella taidolla tehty pink-giallo, joka sisältää vieläpä yhden kaikkien aikojen hienoimmista wtf-hetkistä. Syy siihen, ettei arvosana ole vielä koreampi, on lähinnä seksikohtausten suuri määrä. Kuvauksen ja kuvan rajausten taidokkuudesta alla pari esimerkkiä: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4



Lover Are Wet **½

Mielenkiintoinen ja artsusti kuvattu henkilödraama (päähenkilö työskentelee Nikkatsu pink-elokuvateatterissa), joka kuitenkin kärsii pienestä kuivakkuudesta sekä mukaansatempaamattomuudesta. Elokuva löytyy Kinema Junpon 100 kaikkien aikojen parjaan japanilaisen elokuvan listalta. Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4



Ichijo's Wet Lust **

Samassa sarjassa Lover Are Wetin kanssa. Löytyy Junpon listalta tämäkin, vaikka itseäni ei Kumashiron slice of life ‑draama tempaissut mukaansa. Mielenkiintoisinta elokuvassa on Ichijo Sayuri, joka esittää itseään. Hänen Red Peony Gambler ‑esityksensä on kieltämättä mieleenpainuva. Kuva 1, Kuva 2, Kuva 3, Kuva 4



Yakuza Goddess: Lust and Honor **½

Kumashiron yakuzaelokuva. Taksikuskimainen lopputeurastus sekä mielettömän hieno lopetusotos vakuuttavat, vaikka elokuva muutoin toimiikin hieman puoliteholla. Teknisesti kuitenkiin pätevää työtä, ja ehdottomasti keskiverto Nikkatsua parempi ja kunnianhimoisempi tuotos. Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4



Rape! **½

Haseben keskinkertainen väkivaltapink. Muistiinpanojeni mukaan elokuvassa on keskimääräistä parempi käsikirjoitus sekä jazz-vetoinen soundtrack.



Näkemättömistä itselleni mielenkiintoisin elokuva on Sex Hunter: Wet Target, jonka on ohjannut Yukihiro Sawada (Retreat Through the Wet Wasteland).



Toivottavasti elitistit ostavat näitä nimikkeitä, sillä muuten Synapse on mennyttä kalua. 27 Nikkatsun hankkiminen on totta puhuen kuin venäläisen ruletin pelaamista viidellä patruunalla. Varsinkin kun mukana on yksi Katsuhiko "munapää" Fujiin ohjaama elokuva.
Red Right Hand 19.12.2009 17:37
Hung Fist ( 19.12.2009 12:28)
Fairy in a Cage (檻の中の妖精, 1977) (Koyu Ohara) (DVD Debut)




Tämä on aika hyvää naisten kiusaamista ja muita konnuuksia, mutta vertailukohtia en ole hirveästi nähnyt, joten... joku poliittinen stoori siinä on mutta ne sen tarkemmin muista.



Ah, ja onhan tossa Naomi Tani, lääh lääh.
Hung Fist 19.12.2009 18:02
Hung Fist ( 19.12.2009 12:28)
Sekä Lovers Are Wet... juu, se sama mikä on Synapsen listalla. Varmaan joku virhe.




Okei, eli avmaniacsin puolella osoittautui ettei Synapsen pomo itsekkään tiedä mitä leffoja he julkaisevat, ja mistä tulee vaan trailerit



LOVERS ARE WET is on our trailer comp, I believe. So many titles, so many to keep track of! wink.gif




Olettakaamme että lista on kuitenkin muuten jokseenkin oikein.



Red Right Hand ( 19.12.2009 17:37)
Hung Fist ( 19.12.2009 12:28)
Fairy in a Cage (檻の中の妖精, 1977) (Koyu Ohara) (DVD Debut)




Tämä on aika hyvää naisten kiusaamista ja muita konnuuksia, mutta vertailukohtia en ole hirveästi nähnyt, joten... joku poliittinen stoori siinä on mutta ne sen tarkemmin muista.



Ah, ja onhan tossa Naomi Tani, lääh lääh.




En voi sietää Naomi Tania. Enkä erityisemmin S&M genreäkään. Poikkeuksena sääntöön lajityypin konventiota vastaan sotiva hulvaton S&M Hunter, Tanakan lähes mestarillinen psykologinen draama Beauty's Exotic Dance: Torture, sekä normaalisti pelkkää kuraa tekevän Konuman Image of a Bound Girl, josta löytyy yllättävää syvyyttä. Paskalista on liian pitkä, joten tyydyn haukkumaan Flower and Snaket, Wife to Be Sacrificedin, Fascination: Portrait of a Ladyn, ja kaiken mitä Shogoro Nishimura ja Katsuhiko Fujii ovat koskaan ohjanneet. Yäk.



Ai niin, tuolla listallahan oli vielä yksi elokuva jonka olen nähnyt, eli:



True Story of Woman in Jail: Sex Hell *

Tylsä on tämä Koyu Oharan wip-leffa. Mieleen jää lähinnä Downtown Woogie Boogie Bandin (jotain tuohon suuntaan) sountrack, ja sekin lähinnä bändin osallisuuden, ei musiikin tasokkuuden vuoksi. Ohjaaja Ohara on armottoman epätasainen pop-art-nikkari. Hänen Momojiri musume: Pink Hip Girl on hurmaavimpia nourisoelokuvia koskaan; todellinen löytö pink-genressä. Hyvä on myös intensiivinen väkivaltatrilleri White Rose Campus: And Then Everybody Gets Raped, jossa pahikset kaappaavat ajossa olevan koulubussin. Ikään kuin Speed, mutta pommin tilalla on raiskaaja.