Kirpputorilöytö viime sunnuntailta

jukkasil 24.9.2003 12:49

Otan ja kirjoitan ensimmäisen viestin tänne elokuvien puolelle.





Toivottavasti kyseessä on tarpeeksi elitistinen aihe!



Löysin kirpputorilta viime Sunnuntaina pahvilaatikon, joka sisälsi yhden 16 mm ja yhden 35 mm:sen filmikelan (tai siis 35 mm:nen oli pelkästään puusta tehdyllä corella).



Olen kaksi päivää ihmetellyt noiden filmien taustaa ja päätelmä on seuraava:



Molemmat filmit ovat eri versioita samasta kuvamateriaalista. 35 mm:nen on alkuperäinen kameralla kuvattu negatiivi ja 16 mm:nen Tukholmassa AGA-nimisen (osoite Kaisaniemenkadulla Helsingissä) suomalaisen yrityksen vuonna 1951 teettämä positiivikopio.



Filmin sisältö: kyseessä on 16.5.1918 järjestetty kansalaissodan päättymisen (valkoisten voittoon) juhlaparaati, joka huipentui Senaatintorille. Filmissä Mannerheim keskustelee ihmisten kanssa portailla valkoisten upseerien uniformu päällä hirveä määrä ihmisiä taustalla. Filmin lopussa marski seisoo asennossa käsi lipassa ja odottaa jonkun saapuvan paikalle. Filmi vaan loppuu, just ennenkuin auto näkyisi kokonaan kuvassa.



Mä kävin www.mannerheim.fi sivuja tarkasti läpi ja huomasin, että siellä oli valokuvia just samasta tilanteesta, kylläkin Svinhuvud Marskin vieressä.

Eli itse sianpää oli todennäköisesti tässä autossa, joka Marskin eteen oli tulossa filmin lopussa.



Ohessa mun eilen 23.30 nopeasti Steenbeck-leikkauspöydän läpi kuvaamani pätkä siitä 16 mm:sestä versiosta. Kuvanlaatu siis ihan perseestä, mutta kyllä tuosta nyt jonkin käsityksen saa, mitä filkka sisältää. Itse filmit ovat todella hyvässä kunnossa.



http://www.sorb-i-tol.com/16_5_1918.mpg



Me ollaan tekemässä yhden toisen tyypin kanssa dokumenttielokuvaa amatöörikuvaamisesta eri filmiformaateilla ja siihen käytetään ehdottomasti myös tuota pätkää. Tuon lisäksi sain eilen myös toisen mielenkiintiosen pätkän tuota dokkaria varten käyttöön:



Pariminuuttinen katkelma sota-aikaista (WWII) filmiä. Univormuista päätellen suomalainen kuvaaja oli ikuistanut surmattujen sotilaitten keräämistä maastosta ja juoksuhaudoista (köysi kaulan ympäri ja kiskotaan, tätä tuskin on ns. suurelle yleisölle näytetty)ja kuoppaamista kenttähautaan. Filmillä on lisäksi sotilaita Rajajoen asemarakennuksen luona hommissa. Eli puhdasta amatöörimateriaalia sodan ajalta. Tämä on Hohdon Foorumiltakin tutun "Kongon Oskarin" kirpparilta myös löytämä pätkä



PS. Mannerheimfilmit muuten maksoivat yhteensä 2 Euroa, eli suhteellisen hyvä ostos!



EDIT: poistin toisen signaturen.



EDIT2: muutamia aisioita muutettu
Kari Häkkinen 24.9.2003 13:07

Vanhan suomalaisen elokuvan erikoistutkija Lauri Tykkyläinen Suomen elokuva-arkistosta osaa varmaan ulkomuistista kertoa filmien taustasta:





p. 09-615 40 231

lauri.tykkylainen@sea.fi
jukkasil 24.9.2003 13:18
Kari Häkkinen (24.9.2003 13:08)
Vanhan suomalaisen elokuvan erikoistutkija Lauri Tykkyläinen Suomen elokuva-arkistosta osaa varmaan ulkomuistista kertoa filmien taustasta:



p. 09-615 40 231

lauri.tykkylainen@sea.fi


Kiitos yhteystiedoista!
chachi 24.9.2003 15:39

Kari Uusitalon tekemässä kirjasarjassa on aika hyvin esitelty myös Suomessa mainosfilmeiksi ja lyhyiksi dokumenteiksi koostetut teokset. Uskoisin, että tuo itseänikin kiinnostava löydös on kirjassa ELÄVIKSI SYNTYNEET KUVAT (Suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896-1930). Nämä taitavat olla aikoja sitten loppuunmyytyjä joten kirjasto lienee oiva vaihtoehto.





Käsittääkseni Uusitalo teki vastaavia kirjoja yhteensä neljä tai viisi ja joista muistan ainoastaan nimikkeet RUUTIA, RIITOJA, RAKKAUTTA (Sotavuodet 1940-48) sekä UMPIKUJA? (1964-69).
Kari Häkkinen 24.9.2003 16:03

Kari Uusitalo kirjasi suomalaisen elokuvan historian seuraavasti:





1972 Eläviksi syntyneet kuvat – suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896 – 1930

1975 Lavean tien sankarit – suomalainen elokuva 1931 – 1939

1977 Ruutia, riitoja, rakkautta … Suomalaisen elokuvan sotavuodet 1940 – 1948

1978 Hei, rillumarei! – suomalaisen elokuvan mimmiteollisuusvuodet 1949 – 1955

1981 Suomen Hollywood on kuollut – kotimaisen elokuvan ahdinkovuodet 1956 – 1963

1984 Umpikuja? – suomalaisen elokuvan vaikeat vuodet 1964 – 1969
jukkasil 24.9.2003 20:32

Kiitoksia taas noista kirjavinkeistä, kuulostavat helvetin päteviltä kirjoilta. Onko niissä pelkästään käyty leffoja/kuvauksia luettelon omaisesti läpi, vai onko Uusitalo katsonut nämä leffat myös? Ilmeisesti kyseessä on siis Sean arkistosta löytyvistä filmeistä kerätty tieto pistetty samojen kansien sisään?





Mä viittaankin tuohon omaan löytöön, että se on jonkun näistä kuvaajista (niitä ei ole voinut olla monta, kamerat ja filmi oli mielettömän kallista siihen aikaan) 1918 taltioima yksi filmi, tämän on pakko myös olla alkuperäinen, sillä ei negatiiveja tietääkseni ole koskaan kopioitu (korjatkaa jos olen väärässä).



Siihen aikaan ei oltu myöskään keksitty vielä kuvattavaa kääntöpositiivifilmiä, vaan kaikki filkat, jotka kameraan pistettiin, olivat negatiiveja. Niinpä tämän 35 mm:sen on pakko olla alkuperäinen nitraattifilmi! Jos asia on näin niin filmi on kyllä todella hyvässä kunnossa siihen nähden, mitä nitraattifilmit yleensä ovat.



Mä voisin tuon tietysti testakin, eli leikkaan pienen palan filmistä ja sytytän sen pihalla jossain astiassa palamaan. Josa se palaa räjähdyksenomaisesti on se alkuperäinen nitraattinega.



Noista vanhoista filmeistä vielä; mulla on myös tiedossa yhdellä vanhemmalla naisella sodanaikaisia 9,5 mm:siä filmejä (hän on kysellyt minulta digisiirtoa näille, mutta mulla on laitteet vain 8 mm:sille) + tämä dokkarin toinen tekijä huusi ebaystä 1931 vuodelta 50 kpl. 9,5 mm:siä (ranskalaisen perheen kotielokuvia) 45 Eurolla. Muuten me käytetään siinä lähinnä 2x8, super 8 ja 16 mm:stä materiaalia lähinnä vuosilta 1950-2003.



Me haastatellaan paljon noita vanhoja amatöörikuvaajia, tähän mennessä ollaan haastateltu vasta paria, kun aikataulut eivät ole ihan täsmänneet + vanhin haastateltava (Heikki Kalima, 90 v) sairastui.



Amatöörifilmikuvaaminen on ollut helvetin aktiivista toimintaa vuosikymmenten aikana, näillä harrastajilla on nurkissaan satoja tunteja kuvamateriaalia ja materiaalin laatu on kaiken lisäksi helvetin hyvä tai loistava!



EDIT: kirjoitusvihreitä
Janne Timonen 24.9.2003 21:01

Jukka,





Koskas voisi olettaa tämän teidän dokumenttinne olevan siinä kunnossa, että sen voisi nähdä jossakin?



yst.terv.



J
jukkasil 24.9.2003 21:34

No me ollaan sitä oikeastaan aloitettu tekemään Heinäkuussa, eli molemmilla on paljon jo ennestään tällaista matskua, kun siirrämme näillä Workprintereillä 8 mm:siä digitaliseksi. Mä olen saanut vähän yli vuoden aikana paljon kontakteja noiden siirtohommien myötä noihin kuvaajiin. Samoin mä tein tuon Tapiolan 50-vuotis näyttelyn kaitissiirrot Espoon kaupunginmuseolle ja siellä oli paljon loistavaa matskua mukana.





Kanerva Cederström (näiden Tove Jansson dokumenttien ohjaaja) on meillä tässä projektissa henkisenä tukena, koska kumpikaan meistä ei ole tällaista aikaisemmin tehnyt.



Kanerva on tekemässä Yle Teemalle just jotain amatöörielokuvien sarjaa (aloittelee materiaalin keräystä), johon hän haluaisi meidän dokkarin sarjan aloitusohjelmaksi.



Me ollaan suunniteltu, että talven aikana tehdään kaikki haastattelut ja sen jälkeen alkaakin sitten editointivaihe. Toivottavasti Keväällä 2004 olisi dokkari purkissa.



Tämän kanssa tuntuu vaan olevan sellainen runsauden pula, eli mielenkiintoisia filmejä ja henkilöitä löytyy koko ajan enemmän ja enemmän, eli samasta projektista voi lisäksi syntyä lyhempiä henkilökuvia jne.



Hauska juttu näitä vanhoja harrastajia tavatessa on, että ensin he ovat hyvinkin varovaisia, vähättelevät tekemisiään, mutta kun sitten päästään oikein juttuun kiinni, niin äijäthän innostuu oikein kunnolla!
Janne Timonen 24.9.2003 23:17

Kerrotaanko terveisiä?





http://www.hiff.fi/vieraat/henkilo.html?henkilo_id=94



Luulenpa, että ne vanhat jäärät eivät luota teidän motiiveihin. Ne pitää hurmata pullakahvittelemalla ja kysymällä jotain taktista kuvaus- tai tekniikkaniksiä.
jukkasil 24.9.2003 23:26
Janne Timonen (24.9.2003 23:18)
Kerrotaanko terveisiä?



http://www.hiff.fi/vieraat/henkilo.html?henkilo_id=94


Kerro vaan!



Joo, meillä olikin Kanervan ja Riikan kanssa "palaveri" Kustavissa Heinäkuussa, kun aloiteltiin tätä projektia.



Kuvasin tätä tapausta muuten venäläisellä Quarz 2 x super 8 kameralla tsekkiläiselle Fomapan R 100 mv-filmille, en ole sitä kylläkään vielä lähettänyt Hollantiin kehitykseen.



Itse kokeiltiin kehittää samanlaista filkkaa Heinäkuun alussa. Siitä tuli tosi 20-luvun mykkäleffan näköistä! Mulla on se pätkä video nettiserverilläkin, jos jotakuta kiinnostaa se nähdä.
jukkasil 24.9.2003 23:46

Tarkoitatko vanhoilla jäärillä näitä vanhoja kuvausharrastajia?





Meillä on yksi hyvä etu näiden pehmittämiseksi, tämä toinen kaveri, joka mun kanssa tätä tekee, on Atte Tenkanen, jonka suvussa vaikutti Suomen ehkä yksi kuuluisimmista rintamaelokuvaajista (Tenkanen myös sukunimeltään, etunimi ei nyt tule mieleen, hän on ikävä kyllä vain jo kuollut), nämä "vanhat jäärät" kun innostuvat heti asiasta, kun kuulevat aten sukunimen!



Ja löytyyhän minunkin suvusta vastaava rintamakuvaaja (valokuvaaja Paavo Keski-Lahti) jonka perikunnalta sain pelastettua kasan lasinegoja (30-luvun kuvia) + muutaman kameran, eli näillä on helppo tosiaan keskustelut aloittaa!



Mitä tulee kuvaustekniikkaan, niin sehän kuuluukin yhtenä dokumentin aiheeseen joka tapauksessa.



Koska tämä viestiketju lähti nyt vähän tämän dokkariprojektin mainostuslinjalle, niin todettakoon tähän vielä, että me tosiaan ollaan tekemässä tätä amatöörimeiningillä, haluamme tehdä tämän dokumenttielokuvan asian tärkeyden takia, ei rahan tavoittelumielessä.



Tässä on taustalla juuri Cedeströmin, Sirkku Döllen ja Lauri Hirvosen ajamat ajatukset Suomen amatöörileokuvien pelastamiseksi + historian kartoittaminen sekä viimeisenä (= lähimpänä minun sydäntäni) kaitafilmin käyttö nykyaikana elokuvien tekemisessä. Eli me haastatellaan myös nuoria alan harrastajia. Yksi tällainen haastis on jo tehtykin, kun Mr. Miller Kaliforniasta kävi kolme viikkoa sitten Helsingissä. Ko. herra on kova super 8 harrastaja ja ollaan noissa ulkomaan 8 mm:ssä foorumeissa kirjoiteltu yhdessä monta vuotta.



Teemme siis tätä elokuvaa lähinnä itsellemme ja sen jälkeen vasta muille, kuulostakoon se sitten kuinka kornilta tahansa.



Tähän liittyy myös Aten vaimon Sallan tutkimus "kaitafilmien käyttö tutkimuksen työkaluna" tjsp josta oikeastaan koko idea tästä leffasta sai alkunsakin. Huomattiin vain, että miksei me voida yhdistää voimia ja tehdä tällainen leffa, koska kokoajan aiheesta keskustellaan yhdessä.
Janne Timonen 25.9.2003 15:30

Onnea vain proggikseen. Jep, vanhoilla jäärillä tarkoitin (kaikella lämpimyydellä siis) näitä veteraaneja.





Vinkkasin kaveriani tuosta teidän dokkarista, ja hän oli varsin kiinnostunut näkemään sen. Herra harrastaa itse näitä kamera-asioita innokkaasti. Jos vain suinkin sitten kun valmiiksi saatte...



Saa nähdä joudanko näkemään Kanervaa, mutta välitän terveisesi mikäli näin käy.



Silkasta tekemisen ilosta tekeminen ei ole mielestäni kornia, vaan juuri sitä mitä leipiintyneet tekijät kaiholla muistelevat.



J
Korson Antti 28.9.2003 04:38

et Jukka tiedäkään kuinka meikäläistä ilahduttaa että joku puuhailee tuontyyppisten projektien kanssa missä sinä hääräilet. videolle kuvaus on tv-miesten tasalaatuista paskaa, taiteilijat tekee filmejä. hyvä että joku on niistä vielä innostunut.





ps.



minulla on vintillä isoisän kuvaamia 8-millisiä 50 – 60 luvulta mutta se formaatti on outo, tavalliseen 8mm projektoriin ne eivät käy. mikäpä nyt neuvoksi?
jukkasil 28.9.2003 09:55
antti (28.9.2003 04:39)
et Jukka tiedäkään kuinka meikäläistä ilahduttaa että joku puuhailee tuontyyppisten projektien kanssa missä sinä hääräilet. videolle kuvaus on tv-miesten tasalaatuista paskaa, taiteilijat tekee filmejä. hyvä että joku on niistä vielä innostunut.



ps.



minulla on vintillä isoisän kuvaamia 8-millisiä 50 – 60 luvulta mutta se formaatti on outo, tavalliseen 8mm projektoriin ne eivät käy. mikäpä nyt neuvoksi?


Kiitos kannustuksesta kaikille!





Hei Antti onko niissä reiät filmin reunassa, mutta reiät ovat isompia ja kuva pienempi kuin sinun super 8 filmeissä? Jos näin, niin sitten kyseessä on Standard 8, tupla 8, 2x8, Normal 8 jne. Monta nimeä samalla formaatilla. Filmi on siis kuvatessa 16 mm leveätä ja se kuvataan kahteen kertaan (käännetään välissä). Kehityksen jälkeen halkaistaan ja liimataan yhteen.



Jos filmi on hieman leveämpää kuin 8 mm ja rei'itys filmin keskellä, on kyseessä 9,5 mm:n formaatti.



Jos haluat nuo leffat nähdä, niin ota muhun yhteyttä sähköpostilla jukka@sorb-i-tol.com. Mä voin nuo sulle digitoida (2 Euroa/siirtominuutti mini-dv, cd tai DVD muotoon). Mulla on kyllä noita hommia helvetisti jonossa, mutta kyllä me ne johonkin väliin saadaan mahtumaan. 9,5 mm:stäkin pystytään digitoimaan tällä hetkellä kun meillä on yhdeltä vanhalta harrastajalta lainassa 9,5 mm:nen projektori tuota dokumenttia varten. Kuvanlaadullisesti emme saa siitä ihan yhtä hyvää kuin 8 mm:sistä, mutta kuitenkin ihan tarpeeksi hyvää tuohon dokumenttiin.





Me ollaan kuvattu vaimon kanssa yhtä lyhäriä Kesän 2003 aikana just tällä 2x8 mm formaatilla: kamerana Minolta zoom 8 (ostin Kansan Tapsan sedältä!), valotusmittarina venäläinen Leningrad, filminä Kodachrome 25 (valmistus lopetettu), jotka huusin ebay.comista 20 USD:llä yhdeltä jenkiltä.



Olen jo pari päivää odottanut filmejä kehityksestä (olleet siellä nyt 9 päivää), eli pian päästään lyhäriä editoimaan. Lyhäristä tulee sellainen 20-luvun mykkäelokuvapastissi, melodraama jne. Sellainen hauska kokeilu, helvetin hauskaa meillä piisasi ainakin kuvausten aikana!



Muutenkin on tullut kuvattua taas todella paljon filmille, yhteensä kolme eri lyhäriä: tuo mykkäjuttu, surrealistinen unilyhäri (super 8) ja animatricks straight 8 kilpailuun leluanimaatio (yksi super 8 kasetti suoraa leikkausta ilman mitään jälkityöstöä).
Korson Antti 30.9.2003 08:37

en muista enää miltä ne kelat näyttävät, se 9.5 millinen kuulostaa mahdolliselta vaihtoehdolta. pitää poimia se boksi vintiltä mukaan kun käy vanhusten luona ensi kerralla. ne ei näyttäisi olevan mitään perhekaitafilmejä vaan ukko oli kirurgi joka matkusteli ympäri maailmaa lääketehtaiden korruptiorahoilla ja ne on kuvattu sen reissuilta. voivat olla tosi mielenkiintoisia tai sitten aivan täyttä paskaa