Suositeltavia private-eye elokuvia

Moore:

Under Suspicion

Virkavirheen ja katastrofaalisen stakeout jutun jälkeen Anthony Aaron eroaa poliisista ja luonnollinen jatko on yksityisetsivän pesti. Ei faktaa mutta elokuvan mukaan 50-luvun Brightonista alkoi Britannian hankalan avioeroprosessin kierto tekaistuilla syrjähypyillä, joissa monesti tarvittiin yksityisetsivien apua ottamaan lavastettu makuuhuone valokuva. Liam Neesonin Tony on erikoistunut vaimonsa avustuksella juuri tämän sorttiseen asiakaspalveluun.

Piti olla normaali keissi. Yksi valokuva ja kaikki ovat tyytyväisiä. Hotellihuoneessa odottaa kuitenkin kaksi ruumista, asiakas ja Tonyn vaimo. Tutkimusten edetessä motiivi ja todisteet alkavat tuoda hirttosilmukkaa Tonyn suuntaan. On selvitettävä oikea syyllinen tai pappi sanoo aamenen pyövelin läsnäollessa.

50-luvun lopun Brighton on lavastettu onnistuneesti. Ford Taunuksia ei näy katukuvassa eikä liiemmin Niken huppareita taustahenkilöillä. Liam Neeson on varsin pätevä roolissaan mutta jää silti ylikonstaapeli Frankia näyttelevän Kenneth Cranhamin ja femme fatale Laura San Giacomon jalkoihin.

Kaiken kaikkiaan varsin mukaansa tempaava brittijännäri, jonka loppuhuipennus on onnistunut.

Larraz: The Golden Lady



Ruutitynnyri valtiosta vapautuu öljyn omistusoikeudet ja suuret öljyjätit on pelattu pois pelistä, joten lopullinen kärjistely jää neljän rahakkaan yksityishenkilön varaan. Yksi neljästä päättää turvautua viettelevään naiskauneuteen palkkaamalla yksityisetsivä Julia Hemingwayn etsimään kilpailijoiden luurankoja ja tarvittaessa luomaan niitä, että kilpailijat joutuisivat skandaalin varjossa jättämään leikin kesken. Oman lisän keitokseen tuovat CIA:n ja KGB:n ilmestyminen kuvioihin.

Ohjaajalla on ollut Jekyll & Hyde vaihde päällä. Sen verran huonosti brittiläinen aristokraatti meininki sekoittuu työläisluokan pehmopornoiluun. Monesta asiasta kuitenkin huokuu, että ollaan oltu ilmeisen vakavissaan eikä olla tietentahtoisesti luomassa mitään parodiaa, joka tekee tästä vielä nautittavamman. Lauantai-illan huumaa löytyy tästäkin elokuvasta, kuten ajanhenkeen kuuluu. Diskoteekki punaisine valoshowneen, Baccara henkistä musiikki-iloittelua ja saatanan leveitä lepattavia teryleenilahkeita. Elokuvan tuotantotiimi oli saanut sponssia baijerilaiselta autojätiltä. E12 528 näyttää miten kutosestakin löytyy tarvittavaa vääntöä kunnon lakun vetoon. Elokuva ei yllä aivan samanhenkisen Schainin ohjaaman Too Hot to Handlen tasolle mutta varsin hyvää roskaa kuitenkin asioista ymmärtäville.



Elokuvan hengessä

Tourneur:

Out of the Past

Petoksia, valheita, viettelyksiä, hyväksikäyttöä, murhia ja kaikkea muuta mitä täydellinen film noir klassikon pitääkin sisältää.

Rohkenisin väittää, että elokuva ei juurikaan häviä itsensä Hawksin The Big Sleep elokuvalle. Out of the Pastin vahvuus ja voima on täydellisessä femme fatalen roolissa, jonka Jane Greer loihtii Kathie Moffatin muodossa. Kohtaus, jossa Mitchumin Bailey miettii baarissa mikä sai Kirk Douglasin näyttelemän Sterlingin niin hanakasti haluamaan naisen takaisin, vaikka hän yritti jopa tappaa tämän. Samassa, kun Ms. Greerin Kathie saapuu saluunaan ei katsojalle eikä Baileylle jää enää epäselvyyttä miksi. Marlowen tavoin Bailey on lyömätön viljelemään veitsen teräviä heittoja ja huulia, jotka sulattavat kaunokaisten sydämmet tai jäädyttävät pahiksien munaskuut.

Joskus olen jopa lukenut, että Hackfordin Against All Odds olisi remake mutta kyllähän lopullinen totuus on, että se on aivan itsenäinen elokuva eikä yhtymäkohtia Out of the Pastin kanssa juurikaan ole ja hyvä niin.

Jos ranskikset lasketaan, niin kaipa noita Eddie Constantinen Lemmy Caution-juttuja voi suositella, itsestäänselvimpänä varmaan toi Godardin mainio runoa ja b-dekkaria yhdistävä

Alphaville.

Parks:

Shaft

Harlemissa kuohuu ja jossain kytee kipinä. Kukaan ei vaan tunnu tietävän missä ja kenen toimesta. Asiat saavat uuden käänteen, kun harlemin kummisetä palkkaa Shaftin etsimään hänen kidnapattu tytär.

Teki blaxploitaatiolle saman, kuin A Fistful of Dollars spaghetille. Shaft on kuitenkin aika pitkälti vielä valkoisten elokuva vaikka suurin osa näyttelijöistä onkin tummaihoisia. Liekö suhteellisen varovainen alkuräjähdys ollut tietoinen ratkaisu vai onko MGM:n juutalaisilla ollut oma sana sanottavana. Oikeastaan tarpeeksi coolista mustan elokuvan rohkeudesta kielii ainoastaan Shaftin one night stand valkoisen typyn kanssa. Ei paras Shaft ja keskitason genren elokuva mutta siitäkin huolimatta hyvä elokuva.

Isaac Hayes peace brother!

Chubbuck:

The Right Temptation

Hyvin menestyvän pörssikeinottelijan vaimo palkaa etsivätoimiston ottamaan selvyyttä hänen miehensä mahdollisista syrjähypyistä. Mitä pitemmälle tutkimukset etenevät tyhjin tuloksin ja olisi syytä unohtaa koko juttu, vaimolta löytyy aina uusi tehtävä tutkimusten jatkolle. Tutkintaa johtava nais P. I saa pian huomata, että hänestä itsestään on tullut osaaottava pelinappula tässä mysteerien verkossa.

Hyvin perus kauraa, joka ei tarjoile mitään suurempia yllätyksiä. Tietysti plussana on mainittava Rebecca De Mornayn rooli yksityisetsivänä tässä muutoin kovin miehisessä genressä ja voin vakuuttaa, että nainen on hyvässä fitneksessä, mikäli hekumakohtauksissa ei oltu turvauduttu stuntdoublen perään. Myös Rebecca De Mornayn & Dana Delayn yhteisissä kohtauksissa on havaittavissa oikeanlaista jännitettä, jota tässä tapauksessa uskottavuus vaatiikin. Sokerina pohjalla tietysti lähes aina luotettava Kiefer Sutherland, joka ei ikinä ole sitä miltä näyttää vaan paljon pahempi.

Franklin:

Devil in a Blue Dress

Teksasista kotoisin oleva sotaveteraani Easy asustelee enkelten kaupungissa ja havittelee parempaa elämää. Rasistisessa 40-luvun lopun Losissa ei kuitenkaan mustalle miehelle ole mitään helppoa tietä onneen. Kapakan pitäjä saa Easylle diilattua ns. helpon ja rahakkaan duunin, tarvitsee vain etsiä eräs valkoinen nainen, jonka kantaympäristönä ovat mustien suosimat savuiset jazz salakapakat. Pian Easy saa huomata, että naista etsii muutkin tahot, joiden jälkeen sattuu jäämään vielä ruumiita. Tilannetta ei helpota ahdistelevat ja kierot poliisit sekä korruptoituneet poliitikot joilla myös näyttäisi olevan jotain tekemistä kyseisen ladyn kanssa.

Sinipukuinen paholainen on siinä mielessä poikkeus, että Denzel Washingtonin Easy ei ole yksityisetsivä eikä mikään muukaan etsivä, ainoastaan työtön joka ajautuu rahan ja sattuman kautta dekkareiden vaaralliseen ja hämyiseen maailmaan. Silti elokuva on hyvin onnistunut ja edustaa Film/Neo-Noir yksityisetsivien maailmaa varsin kovilla standarteilla. Näyttelijä valinnat ovat myös onnistuneet hyvin. Denzel Washington itsestään selvänä, Tom Sizemore & Don Cheadle näyttelemät kuumakallet, jotka mielellään heiluttelevat Magnum Smith & Wessoneita, eivätkä epäile käyttää niitä vaikka aina ei olisikaan tarvetta ja tietysti salaperäisenä naisena Jennifer Beals, joka antaa sitä uskottavuutta minkä vuoksi ukkojen päät ovat sekaisin. Hyvä tunnelmainen jännityselokuva, jos vielä jazz-musiikki ja 40-luvun lopun amerikkalainen kulttuuri kiinnostaa niin Devil in a Blue Dress on hyvä kuvitteellinen aikamatka mennä 60 vuotta taaksepäin.

Forster: Hollywood Harry

Sunset Boulevardin ja Losin syntisen elämän kyllästyttämä Harry Petry on ottanut takapakkia Caldwell & Petry yksityisetsivätoimistosta ja keskittynyt ryyppäämiseen ja siinä sivussa olemaan 5 dollarin pano-orina tonnikeijuille. Arkirutiineihin tulee muutos, kun denveriläinen miljonääri sikafarmari gorilloineen tulee koputtelemaan pahasti krapulaisen Harryn ovea ja päätä. Tehtäväksi osoittautuu lopulta hyvin perinteinen P.I tapaus. Hakusessa olisi kotoaan karannut alaikäinen tytär, joka pahojen kielien mukaan olisi ajautunut vielä X-Rated elokuvien pariin. Sokerina pohjalle samanaikaisesti Petryn asunnolle saapuu New Yorkista veljentytär, joka myös on karannut kotoaan. Harryn on vihdoin yritettävä noustava katuojasta ja ottamaan vastuuta muustakin, kuin omasta huonosti hoidetusta persnahasta.

Elokuvasta täytyy sanoa jonkun laulun sanojen tavoin, että takuulla yllätyt tai ainakin minä tein niin! Jos perinteisesti yhdistää nimen Robert Forster ja 80-luvun, olisin veikannut törkyisillä otteilla varustettua b-jännäriä. Tästä löytyy kuitenkin Hammetin kaltaista syvällisyyttä, Marlowen tyylistä nokkelaa dialogia & Reynoldsin McCoyn tapaista renttuilua. Ohjaaja-näyttelijä Forsterin panosta tukee erinomaisesti Joe Spinell, joka näyttelee Harry Petryn kumppania Caldwelliä tämän yrittäessä kokoajan tukea pohjalle vajonnutta dekkaria. Myös veljentytärtä näyttelevä Kate Forster (tosielämässä Robertin oikea tytär) antaa hienon panoksen itsenäisenä teininä, joka ei tarvitse lapsenlikkaa vaan enemmänkin auttaa setäänsä, kuin vice versa. Rappiosta huolimatta Harryn automaku oli erinomainen. Omistuksessa oli mint convertible 1970 Challenger.

Varauksin ja ilman ennakkoluuloja jopa huvittava ja osittain merkillinen yksityisetsiväelokuva.

Guillermin: Shaft in Africa ***½

Järjestyksessähän nämä piti katsoa mutta eipä tuota Shaft's Big Score! levyä löytynytkään hyllystä vaikka niin oli muistikuvat ja kuumotus oli valtava päästä nyt ja heti Roundtreen ja Shaftin pariin. Shaftille tehty auto valinta on hieno ja sanoisinko merkillinen heti alussa kuvattuun N.Y jaksoon. Jotenkin vaan italialainen sportti Alfa Romeo GT 2000 Veloce näyttää niin hauskalta seitkytluvun miljöössä tummaihoiselle miehelle. Elokuvan juoni on edelleenkin aika puhutteleva ja häpeällinen. Nyttemmin pyritään vaan vähän hienostelemaan termeillä kuten ihmiskauppa eikä käytetä sitä alkuperäistä ja oikeaa nimitystä. Tosin nyky päivänä tämä häpeä tahra on pitkälti Euroopan sisäistä kauppaa eikä Afrikasta tarvitse roudata orjia sillä epätoivoiset lähtevät ihan itse kirkkoveneillään kohti kohti vanhaa mannerta. Shaft – kylmä hymy ei ole kovinkaan tuoreessa muistissa mutta väittäisin silti, että tämä kolmas ja viimeinen Afrikka on kolmikon verisin ja väkivaltaisin. Myös seksistiset viittaukset ovat hienoja ja rohkeita, varsinkin pääpahiksen ja tämän naisystävän kikkailut ja sanailut ovat mahtavia.

Shaft ja orjakauppassa ei kuulla the tunnaria vaan teemasta vastaa The Four Tops – Are You Man Enough, joka svengaa ainakin minun korvaan aivan täysillä. Muutoinkin läpi elokuvan kuuluva musiikki on hienoa yhdistelmää Harlemin gheton soundeja sekoitettuna Afrikan rytmeihin. Monissa asiaan perehtyvissä piireissä tämän soundtrackia pidetäänkin trilogian vahvimpana kokonaisuutena ja jopa yhtenä blaxploitaatio elokuvien merkkipaaluna. Kuten elokuvan nimikin kertoo niin pääasiallisina kuvauspaikkoina ovat olleet Etiopia ja Eritrea lisäksi tietysti New York ja Pariisi. Elokuva kärsii aika yleisesti turhaa parjausta ja aliarvostusta, enkä ymmärrä miksi.



We have civilized country, we have laws!



Fuck the laws!

The Long Goodbye elokuvalle en pysty jättämään minkäänasteisia jäähyväisiä vaan huomaan tästä tulleen jo jokavuotisen perinteen palata aina Gouldin Marlowen vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa Marlboron äärelle. Niin paljon kuin on ollut ja tulee olemaan loistavia P.I näyttelijöitä ja elokuvia niin Altman/Gould/Marlowe kombinaatiosta on tulossa tai tullut jo the henkilökohtaisesti rakkain. Pitkissä jäähyväisissä on kuin kolme eri tarinaa: palvelus Lennox frendille, tuttavuus kirjailija Wadeen ja tämän rouvaan sekä epämiellyttävä yhteys gangsteri Marty Augustineen. Ja kaikki tämä on solmittu rusetille mestarillisesti pisteenä i:n päälle kissalle ruuan hakureissu. Häkelyttävintä elokuvassa on itse Marlowe ja millaisen käsityksen hänestä saa ihmisenä aivan viimeiselle minuuteille saakka. Kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen voi vaan todeta olleensa helvetin huono ihmisasiantuntija.

Elämää suurempi elokuva!

Flaherty: Who's Harry Crumb? ****

Perinteiseen tyyliin miljonäärin tytär kidnapataan ja lunnasvaatimukset ovat sen mukaiset. Isukki P.J. Downing ei kuitenkaan aio luovuttaa ilman taistelua ja hän ottaakin yhteyttä maailman kuuluun Crumb etsivätoimistoon. Siellä kuitenkin johtaja Eliot Draisenillä ei ole lohdullista kerrottavaa, sillä kaikki toimiston huippuetsivät ovat kiinni jossain toisissa vähintäänkin yhtä tärkeissä jutuissa. Pienen mietinnän jälkeen Draisenilla on ratkaisu nimeltä Harry Crumb! Harry on mahtavan etsiväsuvun ainut jälkeläinen ja pitää yhtiön sivuhaara konttoria jossain keskellä ei mitään, joka kertoo jotain hänen nykyisestä arvostuksestaan. Nyt hänellä kuitenkin siunaantuu tilaisuus näyttää kaikille epäilijöille, että Crumb suvun nerous on periytynyt myös hänelle. Helppoa se ei tule olemaan!

John Candyn versio Chief Inspector Clouseausta mitä merkillisimpien sivupersoonien muodossa ja idioottimaisilla teoillaan ja taidoillaan osaa lopulta yllättää kaikki, jopa itsensäkin. Elokuva sisältää useita niin mestarillisia kohtauksia jotka pelastavat helposti ne elokuvan heikommat hetket. Candyn ohella elokuvan onnistuneesta huumorista vastaavat mm. Valri Bromfield, Tim Thomerson, Jeffrey Jones & Annie Potts. Elokuvassa näyttäytyy myös James Belushi cameon muodossa muutaman repliikin voimin. Lisäksi Crumbin hurmaavana sidekickinä näyttelee tuolloin 18-vuotias Shawnee Smith, joka nyt aikuisiällä on varmasti paremmin tunnettu Saw-sarjasta Amandan roolista.

Valitettavasti tämä kansainvälinen versio elokuvasta ei kenties ole se paras mahdollinen. Jenkkien kaapelikanava versio on pitempi sisältäen muutamia lisäkohtauksia mm. James Belushin rooli on suurempi.

Clip.

Campbell: Cast a Deadly Spell aka. Kirous kintereillä  ***1/2

Muinainen loitsukirja

Necronomicon varastetaan rikkaalta keräilijältä juuri ennen kuin sitä pitäisi parhaiten suojella. Taivaankappaleet ovat juurikin tulossa siihen tilaan, kun kirjan loitsujen avulla voidaan aukaista ne kuuluisat helvetin portit ja kutsua maanpäälle uusi valtias. Olisi siis melkoisen suotavaa, että kirja palautuisi oikealle omistajalle ennen sen väärin käyttöä ja maailman ikuista synkentymistä. Keräilijä palkkaa tehtävään yksityisetsivä Lovecraftin, koska hänellä on maine olla käyttämättä taikuutta tai olla muutenkaan magian kanssa missään tekemisissä. Aikaa on kuitenkin rajallisesti ja vastavoimat eivät kaihda käyttää mustaa magiaa heitä uhkaavia henkilöitä kohtaan.

Erittäin piristävä yksityisetsiväelokuva pitkälti samassa hengessä, kuin pari vuotta vanhempi Who Framed Roger Rabbit. Tietenkin sillä erotuksella, että tämä on suunnattu hieman varttuneemmalle jengille ja piirroshahmojen sijasta on mm. ihmissusia, vamppyyrejä, riiviöitä ja ties mitä muita örkkejä. Genren perinteitä ei tietenkään olla unohdettu mm. ketjupoltto, rikas vanhempi mies jolla on rämäpää kaunis tytär, sanavalmis sihteeri joka laittaa etsivällekin jauhot suuhun, kohtalokkaita naisia, petos, kiristys ja yllätyksellinen loppu.

Elokuvaa ei tietääkseni ole Suomessa julkaistu (voin olla väärässä). Suomennettu nimi ainakin johtaa Elonetin mukaan Nelosen TV-esityksen johdosta vuodelta 1998.