Hyvästi Afrikka tänään

YLEn etusivulta:

Kino Into: Hyvästi, Afrikka! (K)



Näin jälkikäteen katsottuna skandaalinhajuisten ja sensationalististen

Mondo ‑elokuvien luojakaksikko Gualtiero Jacopetti ja Franco Prosperi oli

oikealla paikalla oikeaan aikaan. He matkustivat Afrikkaan 1960-luvun

alkupuolella luotaamaan maanosassa tapahtuvaa poliittista ja

kulttuurillista myllerrystä.



Italialaisten journalistien kamerat seurasivat länsimaisten

kolonialistihallitusten romahtamista ja siitä aiheutuneita seuraamuksia eri

puolilla mannerta. Hyvästi, Afrikka! (Africa Addio/Italia 1966) tarjoaa synkkiä ja usein häiritseviä kuvia lähimenneisyydestä. Vapautumisen mukanaan tuoma

poliittis-yhteiskunnallinen myllerrys ja etniset puhdistukset eivät ole

kaunista katsottavaa. Ruutuun vyöryvät Mau Mau ‑terroristit, Kongon verinen

sisällissota, Dar Es Salaamin mellakat, Sansibarin vallankumous, watussien

joukkomurha ja angolalaisten pohjaton viha portugalilaisia siirtomaaisäntiä

kohtaan. Välikkeinä toimivissa kohtauksissa valotetaan ihmisen äärimmäistä

julmuutta muuta luomakuntaa kohtaan.



Suomessa elokuva ei sopinut oman aikansa romanttiseen kehitysuskoon ja

vasemmistolaiseen kehitysmaiden vapautumisen ja vallankumouksen nimiin

vannovaan kulttuurikäsitykseen. Helsingin Uudella Ylioppilastalolla

pidettiin elokuvaa vastustava tilaisuus ja Hyvästi, Afrikka! elokuvaa esittävän

teatterin edustalla järjestettiin mielenosoitus. Yhä edelleen elokuva herättää

katsojissa vahvoja tunnepohjaisia reaktioita.



Mondo ‑elokuvat ovat sukua amerikkalaisille eksploitaatio- eli

riistoelokuville, joissa yleisöä houkutellaan teattereihin lupaamalla

mahdollisimman suuria sensaatioita. Toisin kuin eksploitaatioelokuvat,

mondo ‑dokumentit kykenevät tarjoamaan katsojille koskettavia ja

järisyttäviä kokemuksia. Kun kärsivä virtahepo teurastetaan keihäillä,

vastenmielisessä barbariassaan ylittämätön kohtaus herättää pohtimaan koko

dokumentin moraalia.

Jees, mun Kino Into nauhoittaja on viime aikoina harannut vastaan, kun on halunnut katsoa keskiviikon sub-leffoja. Toivottavasti täksi päiväksi parin viikon painostus auttoi.

Mainittakoon tähän että tällä kertaa Africa Addio sitten esitettiin, pituutta melko tarkasti 2 tuntia.

Nauhan sain ja kyllähän tuota katsoi. Iski huomattavasti paremmin kuin Mondo Cane, jonka monet episodit ei ainakaan nykypäivän näkökulmasta tuntuneet tarpeellisilta. Hienosti tapahtuivat siirtymät aiheesta toiseen ja ikävistä kuvista vähän mukavampiin. Näyttääpi siltä, että osin samat kapinat ja samoilla metodeilla oli käynnissä jo tuolloin kuin nyt (esim. Kongo).