Videokansien törkeimmät valheet

Takeshi666 4.3.2018 23:23

Tietty nykypäivänäkin löytyy varmaan dvd-levyjä joiden kansissa ei olla ihan rehellisiä, mutta löytyykö sellaisia minkä teksteistä saa käsityksen aivan toisenlaisesta elokuvasta kuin mitä niiden välistä oikeasti löytyy?



Omiin hyppysiin päätyi leffa nimeltä Convoy 3 (oikealta nimeltään Truckin' Buddy McCoy), jonka oikeastaan ostin nimenomaan kansien perusteella; sehän on vain Sam Peckinpahin leffan juliste, jossa nimen perään on vain lisätty numero 3! Mutta vasta kasetin ollessa käsissä huomasin että Kris Kristoffersonin ja Ali McGrawn naamat oli tuherrettu kynällä vähän eri näköisiksi, minkä seurauksena molempien pärstät edustivat aivan erilaista taidetyyliä kuin loppu kuvasta. Ja kumpikaan ei näytä miltään elokuvassa esiintyvältä hahmolta. Olisi varmaan pitänyt tietää että tällaisten kansien perusteella ei voi luottaa edes ikärajaan, sillä vaikka elokuvan genreksi on kirjoitettu "vauhtielokuva", tämä leffa ei ole vauhtia nähnytkään.



Kannet kertovat, komisario Palmu: juoniseloste antaa käsityksen siitä että leffassa on jonkin sortin kilpailu missä ajetaan porukalla jenkkirekoilla kilpaa ja palkintona on sekä upouusi rekka että iso vyyhti käteistä.


Mitä elokuvassa oikeasti tapahtuu: kyseinen kilpailu onkin vain arpajaiset jonka päähahmo voittaa mitää sen kummempia mutkia ensimmäisten 15 minuutin aikana. Loput leffasta hän kruisailee päämäärättömästi pitkin lounais-Yhdysvaltoja uudella rekallaan jonka peräkärry on sisustettu jonkin sortin shag pad-tyyliseksi kämpäksi minne hän vie matkallaan tapaamia ihmisiä ryyppäämään. Kotona tietty odottaa uskollinen tyttöystävä mutta tämäkään suhde ei tunnu olevan missään kohtaa missään vaarassa. Leffan oikea genre on enemmän hahmotutkistelu/draama kuin toiminta tai komedia.



Enkä todellakaan usko että tällainen tilanne on mikään poikkeus.

Jakel 5.3.2018 14:21

Noitahan on vaikka millä mitalla. Erilaista harhaanjohtamista/välinpitämättömyyttä/huolimattomuutta. Kansia, joilla ei ole tekemistä mitään elokuvan kanssa. Toki sitten näitä tahallista harhaanjohtamista kuten klassikko

'Nähkää Hill uudessa elokuvassa'. Tai eipä toikaan ole ihan valetta, Hill on kyseessä, mutta ei Terence Hill...
Salt Flat Kid 6.3.2018 00:16
Jakel (5.3.2018 14:21)

Noitahan on vaikka millä mitalla. Erilaista harhaanjohtamista/välinpitämättömyyttä/huolimattomuutta. Kansia, joilla ei ole tekemistä mitään elokuvan kanssa. Toki sitten näitä tahallista harhaanjohtamista kuten klassikko 'Nähkää Hill uudessa elokuvassa'. Tai eipä toikaan ole ihan valetta, Hill on kyseessä, mutta ei Terence Hill...


Tuo Hill on siis Craig Hill jossa on hieman Terence Hillin näköä. 50-luvun lopun "Whirlybirds" ‑TV-sarja ilmeisesti näyttelijän tunnetuin. Mutta Terencellä tuossa leffan mainonnassa ilmiselvästi ratsastetaan. "Pimeyden puiston" videokansissa lukee Alan Alda vaikka leffan pääosassa on Aldo Ray. Lumikki ja 7 seksihullua kääpiötä ‑kannessa taas lukee että "Monica Vitti on Lumikki!" vaikka Lumikkia näyttelee Michela Miti. Mutta eipä tuota väitettä moni varmaan muutenkaan uskoisi.

Psychic 7.3.2018 21:10

Oliot – Wavelength lupaa videokansissa ja julisteissakin terroria:



"Kaksi viikkoa sitten he laskeutuivat maapallolle... Tänään ne ovat suuren amerikkalaisen kaupungin alla... TERRORI VOI ALKAA..."



Alku on jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta eipä tässä terroria saati horroria ole. Ellei se ole jotain ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelta. Alku ja tietämättömyys tulevasta liekin parasta, mutta ihan sympaattinen ja ookoo pienen budjetin scifi-leffa noin muuten oli harhaanjohtavine markkinointeineenkin. Mutta tästä olisi mielenkiintoista nähdä myös jonkinlainen Promised Cut ;).



Videoformin julkaisu muuten tämäkin kuten aloituspostauksessa mainittu Convoy 3.



Myyntivideo-puolella Castle/Sesam Video käytti luvatta erilaisia taiteita. Esim. Hyi, me vakoillaan ‑videokansi on napattu suoraan Wasteland-post-apokalypsi-tietokonepelin kotelosta.



Ja Prinssi Nezha ja lohikäärmekuninkaat on kanteen poimittu lohikäärme täysin aiheeseen liittymättä Yoko Tsuno ‑sarjakuvasta. Tosin kyseisessä sateenkaarijulkaisussa ei lue julkaisijaa kansipaperissa missään, mutta saman lafkan julkaisuja nämä täytyy olla. Nezhasta on luvallistakin omaa taidetta käyttävä kansivariantti.

Salt Flat Kid 8.3.2018 00:09

Tuosta kansitaiteesta tuli mieleen, "Hot Summer in Barefoot Coyntyssä" on käytetty "Kumi sulaa asfaltilla" ‑leffan julistetaidetta Carol Lynleyn sekä autojen osalta. On noita toki muitakin, jossakin suomikassussa jonka nimeä en muista oli "Airport '77/Kaappaus Bermudan kolmiossa" ‑leffan julistetta mukana ja taisi siinä olla jotain Bondiakin.. Leffa itse (yllätys yllätys) ei ollut em. tasoa.

Psychic 8.3.2018 19:25

Oma kategoriansa ovat katastrofiskenaariodokumentit. Kyllähän se loppu tulee vielä, mutta näin jälkikäteen voidaan todeta, että esimerkiksi Jupiter uhkaa (1982) ‑dokkari oli ainakin edellä. Profetioiminen on toki vaikeaa.



"George Kennedy ... ennustaa luonnottomia tapahtumia ja onnettomuuksia tulevaksi peräkkäin Vuonna 2.000 nämä kaikki huipentuvat sarjaksi tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä. Ja loppujen lopuksi maapallon akseli kallistuu."



Toisaalta vasta hogasin, että takannessa lukee kuin lukeekin "tieteiselokuva". Ainakin suomalainen Thorn EMI:n julkaisija R-Video on tämän pseudodokkarin luonteen ansiokkaasti tajunnut. Pitipä oikein sekata ja ulkomaisissa kansissa en löytänyt Sci-Fi-merkintää. Joka tapauksessa itse dokkarin luonne on kovin vakava ja tosissaan oleva, eikä se esitä asiaansa scifinä.



Videokansi itsessään on sekin harhaanjohtava. Parasta tässä onkin hyvään tapaan överiksi vedetty kansitaide – vaikka post-apokalyptistä kohtausta jossa laavassa kelluvan ja jälleen kerran tuhoutuneen Vapaudenpatsaan kruunun harjalle kiipeää pari ihmistä, ei elokuvassa harmillisesti, joskaan ei-niin-yllättäen, nähdäkään. Mutta on kyllä ihan viihdyttävä pläjäys muutenkin.



PS. Eräs jännä juttu on että tässä esiintyy Terminator:in (1984) musiikkiteeman tutuksi tuoma rumpu-komppi; se muistuttaa etenkin Terminator 2 ‑versiota. Onko sattumaa vai Terminatorin musiikki tästä inspiroitunut, mene ja tiedä. Hyvin on voinut sama komppi toisistaan tietämättä eri säveltäjille päähän päksähtää.

Sonic 9.4.2019 12:27
Salt Flat Kid (8.3.2018 00:09)

Tuosta kansitaiteesta tuli mieleen, "Hot Summer in Barefoot Coyntyssä" on käytetty "Kumi sulaa asfaltilla" ‑leffan julistetaidetta Carol Lynleyn sekä autojen osalta. On noita toki muitakin, jossakin suomikassussa jonka nimeä en muista oli "Airport '77/Kaappaus Bermudan kolmiossa" ‑leffan julistetta mukana ja taisi siinä olla jotain Bondiakin.. Leffa itse (yllätys yllätys) ei ollut em. tasoa.


Lisäksi Hot Summerin kannessa on "Patti" lainassa Paholaisen huutosakista.

http://www.fixgalleria.net/release.php?id=1582

Takeshi666 27.1.2021 02:09

Kadonneen Universumin Vangit-kasetin takakansi väittää että John Saxon olisi ollut Tähtien Sodassa. Mistäköhän leffasta mahtaa oikeasti olla kyse?

C.W. Leadbeater 27.1.2021 09:50
Takeshi666 (27.1.2021 02:09)

Kadonneen Universumin Vangit-kasetin takakansi väittää että John Saxon olisi ollut Tähtien Sodassa. Mistäköhän leffasta mahtaa oikeasti olla kyse?



Luultavasti Vaarojen planeetasta (Battle Beyod the Stars).