MTV:n HD-kanavat teräväpiirtona kaikkien katsottavaksi!

Neon Maniac 6.5.2017 15:51

Tuli sen verran puun takaa, että laitetaan kiertoon. Ainakin täällä (kaapeli)taloudessa MTV3 HD näkyy olevan auki ilman mitään säätöä. 720p tosin, mutta sd-kuraa aina parempi..

"MTV ilmoitti eilen tuovansa nykyisen HD-kanavatarjontansa lisäksi tarjolle myös teräväpiirtoversiot Sub ja Ava -kanavistaan. Samalla yhtiö ilmoitti luopuvansa salauksesta kaikissa maksuttomissa HD-kanavissaan (MTV3 HD, Sub HD, Ava HD), tuoden ne näin ilmaiseksi tarjolle kaikille antenni- ja kaapelitalouksille."

"Tähän saakka monet kaapelioperaattorit ovat perineet ainakin maksukortin perusmaksun verran MTV:n ja Nelosen teräväpiirtokanavien salauksen avaamisesta. Nyt siis Maikkarin kanavat alkavat näkymään, oli digivirittimessä maksukorttia tai ei. Muutos – ja uudet kanavat – tulevat tarjolle täysin jakelutiestä ja operaattorista riippuen. Kukin operaattori ilmoittaa omille asiakkailleen mm. kanavapaikoista ja kanavien näkyvyydestä ja niiden siirtymisestä vapaaseen katseluun. Perinteisistä isoista kotimaisista toimijoista enää Nelosen ilmaiskanavat ovat salauksen takana (ainakin osalla operaattoreista) ja vaativat näin katselukortin."
Lex 6.5.2017 19:11

Ohhoh, kiitos tiedosta. Nyt asentamaan ne SD-kanavien paikoille. ->

MiR 6.5.2017 19:17

Niin ne mainostajien rahat vain painavat kummasti vaakakupissa – väittäisin. Markkinatalous toimii ja kaikki voittavat.

Neon Maniac 7.5.2017 01:22

MTV3 HD on ainoa, joka näkyy mainituista. Siis pitikö näitä nyt olla enemmänkin vai onko nuo Sub HD ja tuo toinen mainittu turhake mahdollisesti vasta tuloillaan?

Neon Maniac 22.5.2017 19:12

MTV3 HD: "Valittu kanava on salattu tai koodia ei voi avata." Siis mitä helvetin kuustoista?!?! Eikö tämän(kin) kanavan salaus pitänyt poistua pysyvästi?

Lex 4.6.2017 09:17
Neon Maniac (22.5.2017 19:12)

MTV3 HD: "Valittu kanava on salattu tai koodia ei voi avata." Siis mitä helvetin kuustoista?!?! Eikö tämän(kin) kanavan salaus pitänyt poistua pysyvästi?

Ilmeisesti Telia ja Elisa näyttävät sitä (ja se ilmeisesti heille maksaa) mutta DNA laittoi takaisin maksukortin taakse. Voihan vitura.

Neon Maniac 4.6.2017 22:42
Lex (4.6.2017 09:17)

Neon Maniac (22.5.2017 19:12)

MTV3 HD: "Valittu kanava on salattu tai koodia ei voi avata." Siis mitä helvetin kuustoista?!?! Eikö tämän(kin) kanavan salaus pitänyt poistua pysyvästi?

Ilmeisesti Telia ja Elisa näyttävät sitä (ja se ilmeisesti heille maksaa) mutta DNA laittoi takaisin maksukortin taakse. Voihan vitura.
On se perkeleen kaksnaamaista touhua tuokin. Haistakoot paskan koko saatanan seurakunta. Ja tiedotushan asiasta (tottakai) on lähes lakaistu maton alle, touché. Vitun vajakit..
Neon Maniac 4.12.2017 22:47

Toinen otto. Saa nähdä kauanko on auki tällä kertaa, vaikka pysyväksi promosivat mm. seitsemän uutisissa.

Lex 6.12.2017 13:30

Antennitaloudessa elellään vieläkin SD-maailmassa... Ja on muuten järkyttävää kuraa, kun vertaa SD-antennilähetyksiä kaapeliin. HD:ta kaipaillaan pikaisesti. Nelonen HD sentään ilmestyi ihan yllärinä. Seuraavaksi TV5:ttä odotellessa.

Neon Maniac 6.12.2017 14:18
Lex (6.12.2017 13:30)

Nelonen HD sentään ilmestyi ihan yllärinä.

Mitä ihmettä? Onko Nelonen HD muka vapaassa katselussa antennitalouksissa? Perkeleen pihtareita ei vaan tunnu kiinnostavan kaapelitalouksille koodia tuosta purkaa, vaikka yleisö on asian aktivointia hyvän tovin vaatinut. Ja vaikka esimerkiksi 720p on lähinnä formaatin tekohenkitystä nykytekniikalla, vaikuttaa sekin taivaanlahjalta SD kuraa rinnalla.
Lex 8.12.2017 18:10
Neon Maniac (6.12.2017 14:18)
Lex (6.12.2017 13:30)

Nelonen HD sentään ilmestyi ihan yllärinä.

Mitä ihmettä? Onko Nelonen HD muka vapaassa katselussa antennitalouksissa? Perkeleen pihtareita ei vaan tunnu kiinnostavan kaapelitalouksille koodia tuosta purkaa, vaikka yleisö on asian aktivointia hyvän tovin vaatinut. Ja vaikka esimerkiksi 720p on lähinnä formaatin tekohenkitystä nykytekniikalla, vaikuttaa sekin taivaanlahjalta SD kuraa rinnalla.

Noh mielummin ottaisin ne MTV:n 3 kanavaa kuin Nelosen yhden mutta näillä mennään. On kyllä aika epätasa-arvosta meininkiä.

Neon Maniac 11.1.2018 14:04

En tiedä onko jo morsetettu muualla, mutta ainakin kaapelissa on avautunut vapaaseen katseluun lisää vakiokanavia. Ainakin TV5 ja Kutonen on siirtyneet HD-aikaan. Molemmat käyttää korkeampaa 1080i ‑lähetysformaattia.

MiR 11.1.2018 16:38
Neon Maniac (11.1.2018 14:04)

Ihan hyvä tietää, oli uutinen ainakin minulle. Eiväthän nuo kanavat mitään kultakaivoksia ole, mutta tulee sieltäkin joskus ihan ok-leffoja. Useimmat leffat ovat sarjassa: ei viitsi ostaa hyllyn täytteeksi, mutta katsoo kyllä kerran.

theremin 11.1.2018 18:39

Olin ymmärtävinäni että ainakin TV5 olisi auki HD:nä vain olympialaisten ajan mutta positiivista jos pysyvästi ovat saatavilla.

Neon Maniac 12.1.2018 01:04
MiR (11.1.2018 16:38)

Neon Maniac (11.1.2018 14:04)

En tiedä onko jo morsetettu muualla, mutta ainakin kaapelissa on avautunut vapaaseen katseluun lisää vakiokanavia. Ainakin TV5 ja Kutonen on siirtyneet HD-aikaan. Molemmat käyttää korkeampaa 1080i ‑lähetysformaattia.

Ihan hyvä tietää, oli uutinen ainakin minulle. Eiväthän nuo kanavat mitään kultakaivoksia ole, mutta tulee sieltäkin joskus ihan ok-leffoja. Useimmat leffat ovat sarjassa: ei viitsi ostaa hyllyn täytteeksi, mutta katsoo kyllä kerran.

Sepä se. Vielä kun saataisiin Nelonen nielemään ylpeytensä viimein, ja kiskomaan pää anuksestaan, niin olisi yksi syy lisää olla tyytyväinen tässä mielessä. Se, että osoittautuuko tämä viimeisin kontribuutio viime kädessä vain tekohengitykseksi täysin turhien olympialaisten etkoilla, johon Remin tuossa ylempänä viittaa, onkin sitten taas toinen juttu. Toivotaan, että status olisi pysyvä. Tullut pohja kaivossa vastaan jo ajat sitten noiden kirottujen sd-kuralähetysten kanssa.