Marco Polo on ensimmäinen Netflixin oma tv-sarja, jonka olen jaksanut katsoa loppuun – suuri kiitos siitä Conn Igguldenin massiiviselle Valloittaja-sarjalle, joka valotti varsin kiinnostavasti Tsingis-kaanin ja hänen jälkeläistensä elämää ja loppui juuri sopivasti Kublai-kaanin valtaannousuun. Marco Polossa pääseekin enemmän seuraamaan Kublain valtakautta, Marco meinaa jäädä sivuosaan, mikä ei ole edes huono juttu. Premissi on siis varsin kiinnosta ja osittain sarja onnistuukin historian kuvauksessaan. Kublain hovin valtataistelut ovat uskottavia ja hahmot saavat mukavasti syvyyttä sarjan edetessä. Lopulta valittamista löytyy pienemmistä asioista. Vaikka tämän mainitaan olevan kallein tv-sarja GOTin jälkeen, on esim. taistelukohtaukset viimeistä lukuunottamatta ohitettu vain jälkikäteen kerrottuina. Toisaalta tuo Grande final-taistelu jää aika aneemiseksi, kun otetaan huomioon että oikeissa taisteluissa sotilaita saattoi satojatuhansia ja niiden kesto oli päiviä. Tämän lisäksi kiusaa henkilöiden kyky ratsastaa mistä tahansa minne tahansa muutamassa hetkessä, kun tietenkin oikeassa elämässä matkat kestivät viikkoja tai kuukausia.
Oli miten oli, tätä voi tietyin varauksin suositella, vaikkei mitenkään GOTin tasolle yllä.