Lista Spotifyn kotimaisista 60-80-lukujen erikoisuuksista

Jeremias Rahunen 18.10.2014 10:20

Nyt kun moni kotimainen levy-yhtiö on siirtänyt katalogejaan Spotifyihin, niin olen huomannut että sinne on tässä aikojen saatossa siirtynyt samalla myös melkoisia harvinaisuuksia / kuriositeetteja, joista osaa ei ole koskaan julkaistu CD:llä ja LP-levyjenkin löytyminen voi olla nykyään kiven alla.



Tämän topicin alle olisikin tarkoituksena lisäillä tuolta löydettyjä herkkuja, lähinnä kuitenkin niin että alkuperäinen levytysvuosi olisi jossain 1960-1989 ajanjaksolla.


Listattavista julkaisuista saa toki olla olemassa CD-painos ja harvinaisuus on vain yksi – ei sinänsä pakollinen – kriteeri.



Musiikkityyli olkoon lähes vapaa, joskin mielellään pop, rock, proge, iskelmä, huumori (tahallinen tai tahaton) ja niin edelleen. Musiikillinen taso ei välttämättä tarvise olla ns. hyvä, ja enemmänkin hakusessa ovat ajan saatossa unohtuneet levyt.



Näiden etsiminen / löytäminen on osoittautunut hieman hankalaksi ainakin Spotifyn ilmaisversiolla. Tässä kun vaadittaisi melkeinpä hakua levy-yhtiön ja julkaisuvuoden perusteella. Olen kuitenkin onnistunut keksimään seuraavanlaisen jipon. Mikäli löydän jonkun obskuurin kotimaisen harkkarin, katson Spotifysta levy-yhtiön nimen joka levyn on julkaissut (löytyy levyn biisilistan alalaidasta tumman harmaalla kirjoitettuna). Sitten menen esim. discogs.com:iin ja etsin kyseisen levy-yhtiön ja alan tutkimaan tuon edellä mainitun ajanjakson sisällä julkaisuja sitä kautta. Sitten tutkin löytyykö kyseisiä julkaisuja Spotifysta.



Laitan hieman myöhemmin tähän alle omia löytämiäni levyjä.

Jeremias Rahunen 18.10.2014 18:33

Simo Salminen – Laulakaamme Silloin (1975)

Jossain ravintolassa joko aitona (tai näyteltynä) livenä äänitetty keikka, jossa Salminen laulaa tuttuja standardeja jonkun naisen kanssa, mölisevän yleisön siivittäessä taustalla. Kämäinen mutta omalla oudolla tavallaan varsin viihdyttävä.

Esa Pakarinen – Maailman Paras Levy (1977) / Pakarock 1 (1974) / Pakarock 2 (1976)

Kolme kovaa. Kuunnelkaa vaikka Pakarisen versio biisistä Poetry in Motionsta eli "Hän suussa sulaa" tai Rokki on poikaa. Nämähän eivät mitään suuria harvinaisuuksia olekaan.

Irwin Goodman ja Esa Pakarinen – Lonkalta (1972)

Kaksi legendaa kohtasi ja syntyi levy jolta löytyy varsin hupaisia duettoja.

Haikara – Iso Lintu (1976)

Kulttiprogebändin tahattoman koomisella levyn kannella varustettu kokonaisuus, jossa Spotifyn versio sisältää myös mm. käännetyn cover-version All Along the Watchtowerista.

Pepe Willberg & The Paradise – Pepe & Paradise (1973) / Pepe & Paradise 2 (1975)

Onko niin ettei näitä löydy nykyään CD:llä? Jos näin, niin ehdottomasti ansaisisivat uusintapainokset etenkin nyt kun Pepe on taas palannut kehiin hyvällä uutuuslevyllään.

Jukka Hauru – Information (1972)

Utuista jazz-progeilua, löytyykö CD:tä? Hyvä.

Castanja – Castanja (1973)

Hieman Uriah Heepin / Deep Purplen jalanjäljissä kulkevaa suomalaista jytää.

Woodoo – Taikukulkunen (1971)

Ripaus progea, lattari- ja africa-meininkiä ja suomi pop-rockia.


Lemon – Vanha vakaa (1972)

Muistetaan parhaiten käännösversiosta Lady in Black biisistä. Muutenkin sellaista semihyvää aikalaisjytää. Ei niin tiukka kuin Castanja tuossa edellä oli.

JuVa – Rocksielu (1974)

Sellaista pop-rockia joka on helppo kuvitella soineen aikalaisista jukebokseissa ja nuorisodiskoissa.

Simo Salminen ja Vesa-Matti Loiri – Simoploiri (1969)

Sinänsä tuttuja biisejä ilmeisesti EP-levyn muodossa. Kaksi biisiä Simolta ja kaksi Veskulta.

Vesku Loiri – Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus (1974)

Ilmeisesti alunperin lastenlevyksi tarkoitettu, mutta koska levy on vahvasti progepoljentoon nojautuva niin myöhemmin tästä tulikin eräänlainen kulttilevy. Myös Loirin toinen, 4 + 20 niminen levy vuodelta 1971 kannattaa tarkistaa samalla.

QCine 19.10.2014 01:09

Ragni Malmsténin LP "Vain hetkeä mä sulta pyydän", jonka nimikappale on upeasti bossa novaksi sovitettu vanha humppafoxtrot. Tuota vinyyliä ei varmaan ole kellään missään. Kokonaisuus ei toki kuuta valloita, mutta tämäkin levy kohokohtineen on huojentava osoitus siitä, että musiikin kuluttajille on aina tarjottu myös vaihtoehtoja.

Disco Studd 19.10.2014 14:53

Oletko Jeremias tehnyt näistä helmistä omaa soittolistaa Spotifyyhyn? Ja jos olet niin laitatko jakoon.

Jeremias Rahunen 19.10.2014 17:52
Disco Studd (19.10.2014 14:53)

Oletko Jeremias tehnyt näistä helmistä omaa soittolistaa Spotifyyhyn? Ja jos olet niin laitatko jakoon.



Täysi lista, joka sisältää kaikki tähän asti lisäämäni levyt:

spotifyuserrahuplaylist5StHgvLstwtHkGgsDIFWAQ


Lyhyempi lista, jossa yksittäisiä hyviä biisejä ylemmän listan levyiltä + muutama ylemmältä listalta puuttuva biisi:

spotifyuserrahuplaylist7cFDe4zmw7U1DPIyO0COYP