Nordic Noir - Pohjoismaiset dekkarisarjat / elokuvat

Pietari 23.1.2014 13:36

Viime aikoina pistänyt silmään nämä Nordic Noirit. Taso on mielestäni keskimäärin hyvinkin korkea.


Tähän topikkiin toivoisinkin suosituksia ja keskustelua aiheeseen liittyvistä elokuvista ja sarjoista


olivat ne sitten uusia tai hieman vanhempia.



Itse olen nähnyt seuraavat sarjat:



Silta (1. kausi)


Ei ehkä tästä sen enempää, kaikki varmaan tietää jo...



Martin Beck


Kaikki 26 uutta Peter Haberin tähdittämää Martin Beckiä katsoneena ei voi kuin kehua tätä, tai tästä se innostus aikoinaan alkoi. Toki jaksojen taso vaihtelee jonkin verran, mutta sarja on oikeestaan just sopivan pituinen.


Neloskausihan jäi vaan kahteen leffaan (joissa normaalia isommat budjetit) joka oli varmasti hyvä ratkaisu,


koska sillon tuli se fiilis että nyt nää hahmo alkaa olla aika loppuunkäsiteltyjä. Erityismaininta Mikael Persbrandtin esittämälle Gunvaldille, helposti yks parhaita kyttähahmoja ikinä.



The Killing (Forbrydelsen)


Onko tätäkään ikinä esitetty Suomessa? Ainakin turhan vähälle huomiolle on jäänyt.


Tanskalainen suht tuore (2007-2012) dekkarisarja, jota tehtiin 3 tuotantokautta. Kaks ekaa kautta nähneenä voin vaan todeta, että ykköskausi on aika loistava, joskin hieman ylipitkä (20x60min). Sarja sekoittaa poliittista peliä ja etsivien murhien ratkontaa suht sulavasti. Ykköskaudella loistavia näyttelijöitä, kuten Lars Mikkelsenin esittämä poliitikko. Myös Sofie Gråbolin esittämä päähenkilö on mielestäni onnistuneempi ja sympaattisempi kuin Sofia Helinin hahmo Sillassa. Ykköskausi on tunnelmaltaan mukavan synkkä ja mystinen. Ajoittain syntyy jopa pieniä Twin Peaks ‑viboja. Nää 20 jaksoa tuli kyllä äkkiä katottua, tunnin jaksot tuntu joltain vartilta. Suositukset siis ensimmäiselle tuotantokaudelle. 2. Kausi taas oli aika iso pettymys ekan jälkeen, en spoilaa sen enempää. 3. kausi vielä toistaseksi näkemättä.



Sitten on liuta näitä elokuvia, jotka voidaan lukea Nordic Noir ‑genreen.


Ainakin seuraaville antaisin suositukseni:



Jägarna (Kjell Sundvall)


The Keeper of Lost Causes (Mikkel Norgaard)


Miehet jotka vihaavat naisia (Niels Arden Oplev)



Varmasti noita on enemmänki, ei tuu nyt vaan tähän hätään muita mieleen...


Brittiläinen Arrow films on näitä sarjoja/elokuvia kiitettävästi julkaissut, monesta ei meinaan tunnu löytyvän kunnon julkaisuja suomi-subeilla. Onko kellään muuten kokemuksia seuraavista sarjoista:



Arne Dahl (ruotsi)


Unit One (tanska)


Those Who Kill (tanska)


Sebastian Bergman (ruotsi)


The Protectors (tanska)


Maria Wern (ruotsi)


Varg Veum (norja)


Wallander (oon nähny näitä hyvin vähän!)




QCine 24.3.2015 18:54

Pistetäänpä tähän väliin hieman puolustuspuheenvuoroa tuolle Silta / Bron / Broenille, josta on syksyllä luvassa kolmas kausi. On tässä kevään kynnyksellä tullut ahmittua kummatkin kaudet, eikä harmita yhtään nimittäin notta. Täällä on saanut lukea sarjasta kriittisiä ja pettyneitä puheenvuoroja, jotka ymmärrän erittäin hyvin. Kumpikin kausi on nimittäin hyvin komiteamietintömäisesti kirjoitettu mysteerimosaiikki verraten kuluneisiin raameihin. Ensimmäisellä kaudella jahdataan raivostuttavan omnipotenttia, kaikelle mahdolliselle uskottavuudelle piutpaut näyttävää terroristimurhaajaa (Law Abiding Citizen, anyone?), ja toisella kaudella kiivetään pikkuhiljaa hyvinkin korkeille yhteiskuntahierarkkisille portaille asti sylttytehdasta etsiessä, onneksi ei sentään ihan kuninkaaseen asti. Mutta jos näiden perusasetelmien ja hyvin geneerisen oloisen äänimaiseman kanssa tulee toimeen, on sarja kyllä nannaa. Pidin suuresti katsojan ajoittaisesta jujuttamisesta erilaisten red herringien keinoin ‑nykyaikainen arvailijakatsoja tarvitsee niitä!- , puhumattakaan huumorista, jonka ei ole tarvinnut edes kirjoittaa itseään. Saga Norenin asperger-kyttä on mainion symppis hahmo, joka päihittää salanderit satanolla, ja joka saisi tulla kylään kahville koska tahansa, ja jos on teeihmisiä, niin kyllähän minä keisarinmorsiametkin järkkään. Harmaantuvaa karismakarhua Kim Bodniaa on tietenkin kehuttu aiheesta, ja castaus toimii muutenkin erinomaisesti kautta linjan.



En allekirjoita mielipiteitä, joissa tämä sarja nähdään "jenkkien matkimisena". Nimenomaan ei se sitä ole kuin korkeintaan kerrontarytmiltään. Mutta tapahtumissa jalat pidetään hyvin hallitusti maassa. Pari räjähdystä saa riittää. Jenkkiversiossa niitä lie enemmän, en tiedä, en koe tarpeelliseksi sitä katsoa. Kaiken kruunaa jatkuvasti läsnä oleva fatalistis-bergmanilainen armottomuus. Aina mennään seinää päin, sarja ei henkilöitään sääli. Mutta saadaanko lopussa valoa tunnelin päähän, jääköön nähtäväksenne. Kumpikin kausi paketoi tarinansa tyydyttävästi, joskin kannattaa ilman muuta katsoa ensin ykköskausi. Kakkosen jälkeen kyllä mietityttää suuresti, miten ihmeessä oikein meinaavat tätä saagaa (no pun indentent) jatkaa, olletikin, kun kakkoskauden lopulla oli havaittavissa aavistuksenomaista manerisoitumista jaksoissa. Mutta kun häikäisevän ykköskaudenkin jälkeen petraaminen näytti olevan mahdollista, vaikkei olisi uskonut, niin on parempi vaieta. Ei tosiaankaan kannata aliarvioida ruotsalaisia ja tanskalaisia käsikirjoittajia tämmöisen alempirotuisen slaavinaavin.

VesaH 23.3.2021 17:47

Wallander on edelleen ykkönen, en ole parempaa ainakaan vielä löytänyt. Yleensä niitä, joissa Wallanderia näyttelee Rolf Lassgård pidetään parhaina. Minusta Krister Henrikssonin Wallander on paras, sekä pääosan esittäjän takia että myös käsikirjoitusten. Brittiversio ei innosta.