Matti Kassila

Kaikki pelissä (1994) ***

Sanon nyt itse tämän elokuvan kohdalla että oikeasti kai kahden ja puolen tähden elokuva, jonka voi kuitenkin pyöristää kolmeen tähteen paristakin itseäni lämmittäneestä syystä. Ensinnäkin ajankuvasta (jälleen mukana Saab-poliisiauto, mutta myös kannettava tietokone ja matkapuhelimet), toisekseen – mikä pitikin mielenkiintoa yllä elokuvan vähän tylsiksi käyvissä E. Salmisen hahmon kuulustelu- ja ympäriinsä kiertelykohtauksissa – oli se että lähes jokaiseen vähäisimpäänkin rooliin oli pestattu joku aikalainen tunnettu kova nimi. Näyttelijöiden puolesta kaikki olisikin ollut riittävän hyvällä mallilla, kun tuttua naamaa tuli koko ajan vastaan ja olihan hahmoissa viihdyttäviä piirteitä kuten esim. Litjan boheemissa ohjaajassa. Harmi kuitenkin että elokuva maistui "Pressan" jälkeen hieman kököltä ja tönköltä. Loppu pelasti kuitenkin jonkin verran:

Jeremias Rahunen (3.2.2014 17:29)

Spiritual Boxer (3.2.2014 11:54)

Jakel (3.2.2014 11:13)

Kahden tähden elokuva, jonka voi suomalaisuuden (fiilis, maisemat, mentaliteetti, vanhat saab-poliisiautot jne.) vuoksi nostaa kolmeen tähteen. Kuvittelin kyllä ihan toista ketjun kommenttien perusteella noista väkivaltakohtauksista. Kesyä kamaahan nuo oli, vaikkei tietysti ole mitenkään pääasia. Olihan leffan arvot ihan muualla. 

Näinhän se on. (Paitsi jos tarkkoja ollaan niin leffa on tietysti kahden ja puolen tähden suoritus, minkä suomaisuus nostaa kolmeen.)


Saman vuoden Lain ulkopuolella on toimivampi ja etenkin mielenkiintoisempi suomijännäri. Ja siinä on sentään suht graafinen raiskaus, mikä on tylympi kuin mikään Jäähyväisissä. Jos nyt rankkuudesta tämän aikakauden kotimaisissa jaksaa intoilla.

Kyllähän Jäähyväiset Presidentille pysyi kuitenkin melko hyvin kasassa ja tarina kerrottiin selkeästi, mikä ei ole aina itsestäänselvyys vaikka esim Vares-elokuvissa, joissa sai pyöritellä useaan otteeseen päätään ja ihmetellä kerronnan kökköyksiä.

Toki: Varekset ovatkin yhden tähden elokuvia, siinä missä Jäähyväisille myöntää mieluusti sen kolme.

Hung Fist (3.2.2014 09:03)

seagull (29.1.2014 22:33)

Kiinnostavinta tässä ilmiössä on lähinnä se, että melkoisen keskinkertaisesti tehty "tylytys" saa jengin innosta piukeeksi. Ja ihan vain siksi, että kyse on suomalaisesta elokuvasta.

En näe mitään ihmeellistä siinä, että elokuvan suomalaisuus nostaa katselunautintoa monilla katsojilla. En tarkoita suomalaisuudella sitä kylmää faktaa, että elokuva on virallisesti suomalainen tuotanto, vaan sitä, että pääsee näkemään (ehkäpä kulunutta) kamaa suomalaisissa maisemissa kuvattuna, suomeksi puhuttuna ja oletettavasti muutamilla muillakin "suomalaisuuksilla" varustettuna. Oma twistinsähän sekin on, etenkin jos nauttii elokuvista tahallisina/tahattomina ajankuvina.

Eri asia sitten, jos tämän innostuksen siivellä elokuvalle annetaan (esim. teknisiä) meriittejä jotka eivät sille kuulu (joihin ehkäpä viittasitkin)

Elokuvaa en ole nähnyt, eli puhun tässä asiasta yleislaatuisesti.

Juu, sepä tässä olikin ihmeellisintä, että hahmot juttelevat keskenään puhuvien päiden tapaan melkein kuin nykyajan tv-chatissä ja ikään kuin vuodet olisivat jauhaneet paikallaan vuodesta 1921. Jäykkä lausunta kuuluu paitsi vanhempien suomalaisohjaajien tyyliin, niin juontanee juurensa mielisairaaseen ja yhä jatkuvaan teatteriperintöön, joka sekin on noh, jos nyt ei ulkoavaruuden olentojen tuotantoa niin melko vanhanaikaista siitäkin riippumatta, ettei elokuvan aihe ole kovinkaan mummomainen.

Mitä esimerkiksi teknisiin meriitteihin tulee niin vaappuvin kameroin asteleva kuvaaja seisoi melko monesti vieressä yhä edelleen vaappuen ja kameraa sinne sun tänne käännellen sillä aikaa kun nuo robottimaisesti käyttäytyvät päät temmelsivät vieressä. Tiedä sitten oliko tarkoitus olla dokumentaarisempi tai jotenkin alleviivata realistisuutta, mutta kyllähän jalustaltakin voi kuvata ja ihan yhtä hyvin – niin ne siellä suuressa maailmassa tekee.

Leikkauksen osalta vastaavasti hypeltiin välillä vähän sinne tänne kuinka nyt kuvauspaikkojen välinen kerronnallinen rytmi antoi periksi, joskus oltiin jossain ja toisaalta joskus oltiin tuolla, oltiin vähän niin kuin siellä täällä. Tehtiin vähän kuin köyhän miehen versiota Bogdanovichin Targetsista, intensiivisyyttä ja paikalleen jämähtänyttä höperöyttä vuorotellen sillä erotuksella, että karismaattisen Karloffin tarinat olivat kiinnostavampia kuin Laurin. Yhtäkaikki toiminta oli intensiivistä ja kylmäpäisen vähäeleistä murhanhimoisen päähenkilön suorittamin haparoinnein, mutta tämä poliisinäkökulman mukaan tuova tutkintatyyli haroi samalla tapaa tyhjää kuin joissain cat-kolmosissa. Kyllähän niille jollain tasolla nauraa.

Jos taas sellaista poliisivoimien lekkeriks vetämistä ihan komediatasolla harrastetaan, niin jo aiemmin tehty Reinikainen pieksee Kallialat pystyyn. Siinä jos nyt ei tajuttu mökkirosvoa pidättää samantein kun se kohdataan, niin sentään älyttiin pölhötä ilman turhaa vakavuutta. No ei Pressoissa sentään ihan päin pöpelikköä haluttu mennä, poliisit kun kohtaavat kaikenlaisia oman elämänsä sankareita teidenvarsilla ilman että nyt tarttis jokaista linnaan lähettää siks että näyttää dorkalta.

Lopun takaa-ajokohtauksessa oli hyvä ralliautomeininki ja vaikka johkin italoserkkuihin aiemmin viitattiin, niin näkisin että enempikin jysäytettiin amerikkalaismaisesti yksilönvapauden hinnalla sinne missä ei pippuri kasva ja työttömyys lisääntyy. Laurin näyttelemää kaveria kiinnosti lopulta enemmän sen oman persreiän kolmas ryppy sillä tapaa, että vastapäivään kiertäen katsotaan ja kello kahdestatoista alkaen. Jos vain olisi suostunut pyllistään muuallekin kuin yhteiskunnalle. Varsinaista sisältöä oli kuitenkin hyvin vähän, katsoo asiaa sitten miltä kantilta tahansa. Ja jos se kelpaa hyvän elokuvan merkiksi, että suomalainen elokuva on osattu kertoa 80-luvulla selkeästi, niin kyllä tämä maa on taiteellisesti ollut melko huonossa kunnossa jo ennen kuin lama iski.

+ pointsit siitä, että tällaista Suomessa on joskus tehty, varsinkin kun muoti oli niinkin hehkeästi edustettuna. Synkähkö sinimusta sävy oli kyllä tykki. Tamperetta tosin kuvattiin liian vähän, mutta ehkä sillä korostettiin sitä että kaveri elää vain omassa päässään.

Itse pidin “Jäähyväiset presidentille” elokuvasta edelleen.

Janne (6.2.2014 13:55)

"Sala-ampuja (sniper)"-leffa suomalaisessa elokuvassa on muutenkin hyvin ainutkertainen tapaus.

Eikös kahdeksan surmaluotia leffas ollut kanssa jonkinlainen snaipperi :)

Jakel (6.2.2014 15:27)

Eikös kahdeksan surmaluotia leffas ollut kanssa jonkinlainen snaipperi :)

Jep. Kohdasta 6:20...

http://www.youtube.com/watch?v=zJb-t4j0a8s

Eri genren leffa kuitenkin. Vaikka lukisihan sitä vastaavia huomioita kotimaisista elokuvista lisää mielellään.