Charles Willeford

Luin Charles Willefordin Miami Bluesille alunperin kirjoittaman jatko-osan Grimhavenin, jota Willefordin agentti ei suostunut lähettämään eteenpäin kustantajalle. Aika huikea lukukokemus ja kiehtova vaihtoehtohistoria Hoke Mosleylle. Suosittelen todella lämpimästi jos kirjasarja on tuttu. Paperiversioita ei ole olemassa kuin alkuperäinen käsikirjoitus mutta netistä ton löytää helposti ihan Kindle-yhteensopivana.

Yotsuyan avauksen jälkeen jäin miettimään mistä ihmeestä olin lukenut/kuullut suosituksen Willefordin ennen Moseley-sarjaa kirjoittamasta The Woman chaseristä(1960).Parin päivän pähkäilyn jälkeen asia vihdoin muistui mieleen:Jim Jarmusch mainitsee sen yhdeksi suosikkikirjoistaan Criterionin julkaisemalla Down by law kiekolla.

The Woman chaser,tarina käytettyjen autojen kauppiaasta joka yrittää murtautua elokuvamaailmaan, kiinnostaisi kovasti ainakin itseäni,täytyy kai tuo joskus alkukielellä hankkia,mahdollisesta käännöksestä en osaa sanoa oikeastaan yhtikäs mitään mutta tuskin tuoretta sellaista ainakaan on olemassa?Tuossahan olisi jollekin ahkeralle pienkustantamolle kulttuuriteon paikka.

Kiitti. Ehdin just ostaa Shark Infested Custardin (toinen alunperin ilman kustantajaa jäänyt teos) mutta Women Chaser kuulostaa kiinnostavalta joten pidetään mielessä sekin.

Shark Infested Custard on epätasainen, mutta parhaimmillaan erittäin viihdyttävä juttu. Huomaa että sitä ei ole ehditty tuunata julkaisukuntoon aikanaan.

Lisää Willefordeja: High Priest Of California (helppo löytää esim. yhteispaketissa Wild Wivesin kanssa). Tästä tekee kiinnostavan autokauppias-päähenkilö, joka on eräänlainen esiversio Patrick Batemanista. Hyvin samankaltainen narsistinen heppu. Wild Wives on muistaakseni suht perus-noiria, kohtalokkaine byatcheineen.

Willeford-omnibusista löytyvä Pick Up on Goodisin mieleen tuova depis-kertomus kahdesta alkoholistista. Todellista ojasta allikkoon ‑noiria, joka voi saada varomattoman lukijankin miettimään ranteiden auki viiltämistä. Yhtään liioittelematta väitän että kirjan lopetus on top 10 kamaa ever. Samassa paketissa julkaistu Burnt Orange Heresy on mielenkiintoinen stoori sosiopaattisesta taidekriitikosta, joka haluaa kuuluisan erakkotaiteilijan haastattelun hinnalla millä hyvänsä. Sotien jälkeistä jenkkiläistä taideskeneä käsitellään hyvin kiinnostavasti. Lisäksi omnibusista löytyy vielä Willeford-klassikko Cockfighter, jota en muistaakseni ole lukenut. Mutta ainakin Monte Hellmanin ohjaama elokuvaversio on täyttä rautaa.

Lisäksi Willefordilta olen lukenut tarinakokoelman Machine In Ward Eleven, jonka nimitarina on varsin kuumottava mielisairaalakertomus. Muutenkin muistaakseni mainioita tarinoita.

Custard on tosiaan epätasainen, mutta myös ehkä hieman esi-Bret Easton Ellis ‑henkinen. Burnt Orange Heresyä vilkaisin vähän alkua joskus muinoin ennen kuin annoin eteenpäin lahjaksi. Vaikutti asialliselta. Omnibusta ja HPoC/WW-tuplaa tuntuu liikkuvan aika hyvin Suomessakin.